Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio, 5.4.2022, Hämeenlinnanväylä Metsäläntien ylikulun alla
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 7.4.2022 esittänyt kaupungille vielä erittelemättömän suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen hakijan ajoneuvon korjauskuluista. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo on vaurioitunut sen päälle kaaressa lentäneestä lumesta, sohjosta ja kovista lumikimpaleista 5.5.2022 kello 12.10 ajettaessa tietä E12 Metsäläntien ylikulkusillan alla. Hakija on myöhemmin tarkentanut vahinkopäivän olleen 4.4.2022.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kunnossapitolaki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingin kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä liikenteellisen merkityksen mukaan.
I-luokan kaduilta torjutaan liukkaus ja poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää välittömästi tai aamun työmatkaliikennettä varten kello 7 mennessä. I-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on aurauksen osalta neljä tuntia, kuitenkin niin, että ennen klo 3 yöllä päättyneen lumisateen lumet poistetaan klo 7 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18-04 havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen tai lumisade on päättynyt ja se on ylittänyt 5 cm kynnyksen.
II- luokan kaduilta poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti I luokan väylien jälkeen. II luokan kevyenliikenteenväylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että yöllä satanut lumi poistetaan kello 10 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen tai lumisade on päättynyt ja se on ylittänyt 5 cm kynnyksen.
III luokan kaduilta poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää niin, että riittävä kulkukelpoisuus säilyy. Liukkaus torjutaan III luokan väyliltä I ja II luokan väylien jälkeen. III luokan kevyenliikenteenväylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on 8 tuntia kuitenkin niin, että yöllinen lumisade aurataan klo 12 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä on satanut lunta ennen vahinkoa yhteensä 0,9 mm vedeksi muunnettuna. Lämpötila pysytteli vahinkoa ennen lämmön puolella 0,5°C ja 3,1°C välillä. Lumensyvyys laski yön mitatusta 44 senttimetristä vahingon tapahtumahetkeen 42 senttimetriin.
Vaatimuksen johdosta alueen kunnossapidosta vastaavilta on pyydetty selvitykset asiassa. Silta kuuluu Pakilan hoitourakkaan urakkakartan perusteella. Pakilan urakka-alueen työnjohdon ja toimitetun GPS-seurantakartan mukaan siltaa ei ole ylitetty urakoitsijan kunnossapidon ajoneuvojen toimesta 4.4.2022.
Läntistä urakkaa hoitavalta saadun selvityksen mukaan silta hoidetaan Pakilan hoitourakan toimesta. Läntisellä alueella viimeinen ajoratojen auraus on tehty kaduilla 9.3.2022. Hiekannosto on aloitettu 24.3.2022. Vaikkakin lumensyvyyttä on mitattu 42 senttimetriä vahingon aikaan, on lunta ollut enää puistoissa ja käytävien reunoilla. Viikolla 14, jolloin hakijan ajoneuvo on vaurioitunut, on lämpötila pysytellyt pääosin lämmön puolella. Aurattavaa määrää lunta ei ole enää satanut. Kun lämpötila sallii, ja sateiden määrä on vähäinen, ei enää aurata, vaan suolataan. Hiekannostoa on tehty vahingon aikoihin alueella aina kun lämpötila on sen sallinut.
Selvityksen mukaan ELY-keskus auraa Hämeenlinnantien rampit, mutta Metsäläntien silta ei ole ELY-keskuksen kunnossapidettävää aluetta. Siitä, onko ramppeja aurattu jonkun muun
kuin kaupungin urakoitsijoiden toimesta vahinkopäivänä, ei kaupungilla ole tietoa. Ilkivallan mahdollisuutta ei voida sulkea pois.
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys. Kunnossapitäjä vapautuu vahingonkorvausvastuustaan, jos osoitetaan, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti.
Vahinko on tapahtunut sellaiseen vuodenaikaan, ettei kaupungin urakoitsijat ole enää aurausta tehneet. Kadut ovat ajoratojen osalta olleet lumesta vapaat ja hiekannosto on ollut käynnissä.
Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53
This decision was published on 05.08.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506