Puistosuunnitelma, Herttoniemen liikuntapuisto, VIO 6251/1

HEL 2022-005306
More recent handlings
Case 8. / 53 §

Herttoniemen liikuntapuiston puistosuunnitelman hyväksyminen, Herttoniemi

Urban Environment Committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat projektinjohtaja Camilla Lindroth ja projektipäällikkö Hannu Airola. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Pöydällepanoehdotus:
Olli-Pekka Koljonen: Pyydän asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Olli-Pekka Koljosen ehdotuksesta.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteenä 2 olevan Herttoniemen liikuntapuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6251/1.

Close

Lähtökohdat ja tavoitteet

Herttoniemen liikuntapuisto sijaitsee Herttoniemen (43.) kaupunginosassa, osa-alueella Herttoniemi (602). Puiston peruskorjauksen suunnittelu perustuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 12444 vuodelta 2018. Puisto on siinä merkitty urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU), ja kaavassa on esitetty ohjeelliset varaukset muun muassa urheilukentille ja huoltorakennuksille. Suunnittelualueeseen kuuluu myös autopaikkojen korttelialue (LPA) Siilitien vieressä. Liikuntapuisto on esitetty piirustuksessa VIO 6251/1. Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on noin 14,4 ha.

Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa ja lännessä metsään, idässä Siilitiehen sekä kaakossa asuinkerrostalon ja Herttoniemen sairaalan tonttiin. Sairaalan toiminta tulee tulevaisuudessa päättymään ja alueelle rakennettaneen asuinkerrostaloja voimassa olevan asemakaavan 12444 mukaisesti. Etelässä alue rajautuu Herttoniemen yhteiskoulun tonttiin, Hiihtomäentiehen ja asuinkerrostalotonttiin. Korkeuserot ovat alueella huomattavia.

Nykytilanteessa Herttoniemen liikuntapuisto on pääosin 1970-luvun asussaan ja kaipaa peruskorjausta. Osa puiston rakenteista ja tekniikasta on tullut käyttöikänsä päähän ja tarvitsee uudistamista. Lähistöllä tapahtuvan täydennysrakentamisen myötä myös puiston käyttöpaine lisääntyy tulevaisuudessa.

Liikuntapuistoa reunustavilla metsä- ja kallioalueilla on runsaasti luontoarvoja, kuten arvokkaita metsäkohteita, - kallioalueita, - kääpäalueita, -matelija-alueita, - lintualueita ja - kasvikohteita.

Suunnittelualueella on myös kulttuuriarvoja. Hyppyrimäen reunalla sijaitseva muinaisjäännös Tukikohta 1914:62 on ensimmäisen maailmansodan puolustusasema, johon sisältyy hyvin säilyneitä linnoituslaitteita. Muinaisjäännöksen ympäristö on suojeltu kaavassa sekä osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Suunnittelualueen lähellä metsässä sijaitsee myös toinen I maailmansodan muinaisjäännös, Tukikohta VIII:9. Liikuntapuiston länsireunalla sijaitseva hiihtomaja on kaavassa suojeltu rakennus.

Tavoitteena on parantaa ja monipuolistaa puiston ympärivuotista liikuntatoimintaa keskeisillä toiminta-alueilla. Puiston liikuntapaikkoja uudistetaan sekä tuodaan puistoon uusia liikuntatoimintoja. Lisäksi oleskelumahdollisuuksia, kulkuyhteyksiä ja hulevesien hallintaa parannetaan. Puistoon tuodaan myös tapahtumasähkö.

Suunnitelma

Nykyinen urheilukenttä ja huoltokenttä päivitetään tekonurmipintaisiksi ja aidataan, sekä katsomo uusitaan ja katsomoluiskia loivennetaan. Ison tekonurmikentän reunaan sijoitetaan kuulantyöntö-, korkeushyppy- ja pituushyppypaikka, juoksusuorat sekä neljä kentän kiertävää juoksurataa. Iso kenttä voidaan jatkossakin jäädyttää luistinkentäksi ja sen ympärille hiihtolatu. Suunnitelmaan on myös merkitty pienemmän tekonurmikentän kohdalle tilavaraus ylipainehallille talveksi.

Puistoon sijoitetaan eri tasoisille kuntoilijoille soveltuva ulkokuntoilupaikka, sekä pienpelikenttäalue, jonne sijoittuu koripallokenttä, miniareena, rantalentopallokenttä ja liikunnallinen leikkialue. Nykyiset tenniskentät uusitaan. Suunnitelmassa varaudutaan siihen, että kenttien kohdalle voidaan lisätä tekojää. Tenniksen lyöntiseinä siirtyy tenniskenttien toiseen päätyyn pingispöytien läheisyyteen. Suunnitelmassa on tutkittu myös väliaikaisen koripallon heittopaikan sijoittamista huoltopihalle. Puistoon sijoitetaan lisää penkkejä ja pyöräpysäköintiä.

Puiston tasaus muuttuu alueelle rakennettavien salaojitettavien tekonurmikenttien, pienpelikenttien ja leikkialueen läheisyydessä. Lisäksi suuren kentän katsomoluiskia loivennetaan. Puiston tasausta korjataan hieman, jotta hulevedet johtuvat nykyistä helpommin kaivoihin. Muutamia hulevesikaivoja, rumpuja ja hulevesiviemäreitä lisätään, ja alueen eteläosaan tehdään hulevesien viivytyspainanne. Puistoon rakennettavat uudet käytävät täyttävät esteettömyyden perustason vaatimukset, lukuun ottamatta pienpelikentille johtavaa 10 % nousua, jonka voi kuitenkin tarvittaessa kiertää toista esteetöntä reittiä. Puiston ympäristö (mm. kulku hyppyrimäelle) ei ole esteetön suurista korkeuseroista johtuen.

Puiston valaistusta uusitaan etenkin kenttien läheisyydessä. Puiston pääreiteille tehdään tasainen käytävävalaistus ja toiminnalliset alueet valaistaan. Valaistus suunnataan siten, että se ei häikäise eikä aiheuta turhaa valosaastetta.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta VIO 6251/1 (liite 1) ja suunnitelmapiirustuksesta VIO 6251/1 (liite 2).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavan nro 12444 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Puistosuunnittelu on toteutettu yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja ympäristöpalvelun kanssa.

Kohteessa suoritettiin erillinen maastokatselmus paikallisten sidosryhmien kanssa 22.5.2022.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla 15.6.–29.6.2022 välisen ajan.

Tiedote puistosuunnittelun aloituksesta on lähetetty 31.5.2022 puistoon rajautuvien ja lähialueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä Herttoniemen yhteiskoululle, päiväkoti Siilille ja alueen sidosryhmille, seuroille ja asukasyhdistykselle. Lisäksi suunnitelmista tiedotettiin paikallislehdessä.

Puistosuunnitelmaluonnos esiteltiin verkkotilaisuudessa 22.6.2022. Tilaisuudessa oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentoida suunnitelmia. Puistoa koskevia kommentteja ja kysymyksiä tuli 34 kappaletta.

Vuorovaikutuksen yhteydessä saatiin toiveita, jotka on otettu huomioon suunnitelmassa lisäämällä leveämpi tenniksen lyöntiseinä kauemmas asutuksesta, lisäämällä kentälle pesäpallorajaukset, lisäämällä korkeushyppy- ja kuulantyöntöpaikka, tarkentamalla suunnitelma merkintöjä ja frisbeegolfradan väylien sijainteja.

Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon (liite 3).

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 4,258 miljoonaa euroa eli noin 29,57 euroa/m² (alv 0%).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkiin R2 (toimintaviheralue), R3 (käyttöviheralue), R4 (suoja- ja vaihettumisviheralue), A3 (maisemaniitty), M2 (lähimetsä) ja M3 (ulkoilu- ja virkistysmetsä).

Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 85 000 euroa, 0,59 euroa/m² (alv 0%).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01, Puistot ja liikunta-alueet perusparannus.

Liikuntapuiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2023 alkaen. Rakentaminen toteutetaan vaiheittain vuosien 2023-2030 aikana. Ensimmäisenä rakennetaan urheilukentän tekonurmi ja kunnallistekniikka.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia. Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 1-3 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §

Close

This decision was published on 13.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Ask for more info

Camilla Lindroth, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 22084

camilla.lindroth@hel.fi