Vahingonkorvaus, autovaurio 20-23.1.2021 ja 26-29.1.2021, Merikorttikuja 2, Vuosaari

HEL 2022-005887
More recent handlings
§ 59

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, autovaurio 20. – 23.1.2021 ja 26. – 29.1.2021 Merikorttikujalla

Yksikönjohtaja

Päätös

Kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan auton on ollut pysäköitynä 20. – 23.1.2021 ja 26. – 29.1.2021 kadunvarteen Merikorttikujan 4 kohdalla, kääntöpaikan vieressä. Auto on ollut vähällä ajolla ja usein parkissa ko. kohdassa. Hakijan mukaan auton oveen oli ilmestynyt syvä painauma, joka on syntynyt todennäköisesti auran osuttua oveen.

Hakija perustelee vahingon syntymistä sillä, että aura-auton kuljettaja ei välttämättä ole huomannut osumaa, koska auran voimiin nähden osuma ei ole suuri ja tämä osuma ei päästä riittävän kovaa ääntä tai täräystä, että kuljettaja huomaisi sen auratessaan. Sijainnin, tapahtuma-ajan, vauriokohdan, vaurioiden ja toisenkin auton saamien osumien perusteella on hyvin selvää, että kyseessä on aurauksen yhteydessä tapahtunut vaurioituminen. Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi. Tapahtumalle ei ole ilmoitettu silminnäkijöitä.

Hakija on toimittanut 26.4.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon eritellyn suuruisen vaateen ajoneuvonsa korjauskustannuksista, ja vaati korvausta kokonaisuudessaan kustannuslaskelman mukaisesti 2764,66 euroa vasemman takaoven vaihdon sekä etuoven ja takalokasuojan häivytyksestä. Korvausvaade perustuu vauriokorjaamon alustavaan arvioon. Hakija vakuuttaa hakemuksessaan, ettei ole saanut tai hakemassa samasta vahingosta vahingonkorvausta muulta taholta.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen mukaan Stara on ollut auraustehtävissä Merikorttikuja 4:ssä 22.1.2021 kello 7:11, Merikorttikuja 6:ssa 28.1.2021 kello 10:00 sekä 29.1.2021 kello 09:34. Reittitiedot perustuvat GPS-tietoihin ja päiväkirjamerkintöihin (liite 7). Staran kuljettaja kiistää osuneensa hakijan autoon. Staran työnjohdolle ei ole tullut muita vahinkoilmoituksia kyseisestä kohteesta.

Staran työntekijöiden sekä aliurakoitsijoiden velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota työntekijöillemme.

Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli tässä tapauksessa kuljettajan on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Staran kuljettaja kiistää aiheuttaneensa esitetyn vahingon. Myöskään ei ole saatu täysin luotettavaa selvitystä siitä, että hakijan auto olisi ollut ajalla 20. – 29.1.2021 koko ajan pysäköitynä samassa paikassa. Edellä mainituista syistä Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta. Vahinko voi olla kenen tahansa tienkäyttäjän aiheuttama.

This decision was published on 13.12.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 15.6.2021
2. Vahingonkorvausvaatimus 15.6.2021, liite, piirros tapahtumapaikka
3. Vahingonkorvausvaatimus 26.4.2022, liitteet, valokuvat vauriosta
4. Vahingonkorvausvaatimus 26.4.2022, liite, kartta 2
5. Vahingonkorvausvaatimus 26.4.2022, liite, laskelma 17.3.2022
6. Vahingonkorvausvaatimus 15.6.2021, liitteet, vauriokorjaamo tositteet 17.3.2022
7. HEL 2022-005887, GPS-tiedot kohteesta

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.