Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 21.-27.2.2022, Vartiokylä

HEL 2022-007394
More recent handlings
§ 58

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, kiinteistövahinko 21. – 27.2.2022 Marjalahdentiellä

Yksikönjohtaja

Päätös

Kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen osittain, korvaamalla vahingosta yhteensä 362 euroa hakijan ilmoittamalle tilille jäljempänä mainituin perustein.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että Marjalahdentiellä aurattiin lunta 21. – 27.2.2022, jolloin hakijan aidan seinässä kiinnitettynä ollut metallinen postilaatikko irtosi ja vahingoittui.

Hakijan mukaan työkoneen kuljettaja on ollut kaupungin kuljettaja, joka ilmoitti vahingosta hakijan naapureille, koska hakija ei ollut tavoitettavissa. Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi. Hakija ei ole ilmoittanut vahingolle silminnäkijöitä.

Hakija on toimittanut 1.6.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon eritellyn suuruisen vaateen kiinteistönsä postilaatikosta, materiaalikustannuksista ja vahingon korjaamiseen käytetystä oman työn osuudesta. Hakija vaati uudesta postilaatikosta 299 euroa ja paikkausmassasta 12,90 euroa kuittia vastaan sekä maalista ja oman työn osuudesta kahden tunnin osalta yhteensä 90 euroa, joista ei ole esitetty kuittia. Korvausvaade on kokonaisuudessaan 401,90 euroa.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen mukaan Staran kuljettaja on ollut kohteessa Marjalahdentiellä auraustehtävissä 22.2.2022 kello 13:45 ja aurausauton kuljettaja myöntää aiheuttaneensa esitetyn vahingon.

Staran työkoneiden kuljettajien sekä aliurakoitsijoiden velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n nojalla työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.

Edellä mainitun perusteella hakijalle korvataan uusi postilaatikko 299 euroa (kuittia vastaan), paikkausmassa 12,90 euroa (kuittia vastaan), maalitarvikkeista 30 euroa (ei kuittia) sekä oman työn osuudesta kahden tunnin osalta 20 euroa (10 €/tunti), joka on vallitsevan korvaustason mukainen. Hakijalle korvataan yhteensä 362 euroa hakijan ilmoittamalle tilille.

This decision was published on 24.11.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 1.6.2022
2. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 17.8.2022
3. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 17.8.2022, liite, valokuva
4. Vahingonkorvaus, täydennys 21.11.2022, saate
5. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 21.11.2022, liite, kuva 1, postilaatikko

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.