Valtuustoaloite, 24h metro -selvitys

HEL 2022-007405
More recent handlings
Case 3. / 66 §

Liikenneliikelaitoksen lausunto kaupunginhallitukselle Thomas Coelin valtuustoaloitteesta ympärivuorokautisen metroliikenteen selvittämiseksi

Board of Helsinki City Transport

Lausunto

Johtokunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Pääkaupunkiseudun metroliikenteen tilaajana toimii Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL), jonka tilaaman metroliikenteen tuottaa Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n (Kaupunkiliikenneyhtiö) kanssa.

Nykyään metron liikenne päättyy pääsääntöisesti HSL:n määrittelemän palvelutason mukaisesti klo 23.30. Tarvittaessa ja metron liikennettä on erillisen harkinnan mukaan jatkettu erilaisten suurtapahtumien yhteydessä.

Vakituista metron yöliikennettä on selvitetty useaan otteeseen aiempina vuosina: vuonna 2009 tehtiin metron yöliikenteen laajentamisselvitys ja vuosina 2013 – 2014 toteutettiin metron pidennetyn liikenteen kokeilu viikonloppuisin. Edellisen kerran metron yöliikennettä käsiteltiin vuonna 2017 tehdyn valtuustoaloitteen yhteydessä.

Vuonna 2009 tehdyssä Metron yöliikenteen laajentamisselvityksessä ei löydetty perusteita laajentamiselle muun muassa palvelutason tai turvallisuusnäkökulmien osalta eikä joukkoliikennejärjestelmän kustannustehokkuuden kannalta. Selvityksessä todetaan myös yöbussilinjojen vaikutusalueen kattavuuden olevan metroliikenteen kaltainen ja tarjoten myöhäisillan hiljaisen kysynnän aikana myös paremman ja kustannustehokkaan palvelutason matkustajamäärien hoitamiseen. Metroliikenteen kustannuksista, liikennöintikustannusten ohella, merkittävän osan muodostavat vartioinnin tarve ja mahdollinen liityntäliikenne.

Marraskuusta 2013 vuoden 2014 loppuun jatkuneen metron pidennetyn liikenteen kokeilun aikana metro liikennöi viikonloppuisin klo 1.30 asti. Kaupunginhallituksen lausunnossa koskien HSL:n alustavaa toiminta- ja taloussuunnitelmaa 2015 – 2017 (22.9.2014, § 962) todetaan, että metron yöliikenteen aiheuttama joukkoliikenteen kustannusten kasvu on saatuun joukkoliikennejärjestelmän palvelutason parantumiseen ja matkustajien hyötyyn nähden suuri.

Metron yöliikenne vaatisi lisäresursseja vartiointiin sekä kasvattaisi kuljettajatarvetta. Vuoden 2017 valtuustoaloitteen käsittelyä varten tehtyjen alustavien selvitysten perusteella rajoitettu kokeilujakson kaltainen lisäliikenne ei aiheuttaisi huomattavia muutoksia metroradan ja junakaluston kunnossapitojärjestelyissä. Sen sijaan ympärivuorokautinen metroliikenne kasvattaisi kunnossapitokustannuksia merkittävästi. Myös vuotuisen kilometrimäärän lisäys lisää kustannuksia tihentyneenä huoltovälinä kaluston kunnossapidossa.

Kunnossapitotoiminnan yleiseen järjestelyyn ympärivuorokautinen metroliikenne toisi huomattavia muutoksia ja haasteita, sillä kunnossapitotoiminnalle ei olisi käytettävissä selkeää vapaata ratakapasiteettia ja -aikaa. Vapaan työskentelyajan poistuminen radalta sekä junakaluston luontaisen seisonta-ajan lyhentyminen nostaisivat kunnossapitokustannuksia ja tuottaisivat haasteita säilyttää nykyinen liikenteen luotettavuustaso. Tarkempi kunnossapitotoiminnan kustannusten selvittäminen vaatisi erillisen selvityksen.

Vuonna 2017 arvioitiin pelkän viikonloppujen pidennetyn liikenteen tuottavan vähintään noin 300.000 euron korotuksen vuotuisiin järjestyksenvalvonnan kustannuksiin. Ympärivuorokautisen liikenteen kohdalla järjestyksenvalvonnan kustannukset kasvaisivat merkittävästi enemmän laajentunut metroverkko huomioiden. Vuonna 2022 käytettävissä olevien tietojen perusteella arvioidaan, että viikonloppujen yöliikenne nostaisi järjestyksenvalvontakuluja n. 8 % nykyisestä. Jatkuva ympärivuorokautinen metroliikenne sen sijaan kasvattaisi järjestyksenvalvontakuluja vähintään n. 2,1 milj. eurolla vuodessa, joka olisi lähes 26 % korotus nykyisiin kustannuksiin.

HSL:n vastuulla on kokonaisvaltaisesti arvioida yöliikennemuutosten vaikutuksia koko seudun joukkoliikenteen kustannustasoon. HKL yhdessä Kaupunkiliikenneyhtiön kanssa tuottaa tarvittaessa tietoa arvioinnin pohjaksi. Mahdollinen päätös yöliikenteen laajentamisesta kuuluu HSL:n toimivaltaan.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuustoaloite

Valtuutettu Thomas Coel ja 31 muuta valtuutettua ovat tehneet 1.6.2022 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Metro ei kulje nyt tarpeeksi pitkään etenkään viikonloppuisin.

Tampereen ratikka, joka muistuttaa reitiltään ja nopeudeltaan Helsingin metroa, kulkee viikolla 22h ja viikonloppuisin 24h. Kööpenhaminan metro kulkee 24/7. Tähän suuntaan pitäisi kehittää myös Helsingin metroa. Kaupungin tulisi tästä syystä selvittää paljon tämä maksaisi ja minkälaisissa olosuhteissa se olisi järkevää.

Selvityksessä voisi arvioida myös erilaisia askeleita kohti 24h metroa, kuten erilaiset skenaariot pidennetylle liikennöinnille etenkin viikonloppuisin ja kuinka paljon yhden lisäliikennöintitunnin kustannus olisi suhteessa todennäköiseen käyttäjämäärään huomioiden myös bussiliikenteen tarpeen väheneminen.

Junat ja raitiovaunut kulkevat pidempään kuin metro, mikä laittaa esim Itä-Helsingin, Lauttasaaren ja Espoon erilaiseen asemaan julkisen liikenteen suhteen kuin kantakaupungin, ja Pohjois-Helsingin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että metron liikennöinnin pidentämisestä ympärivuorokautiseksi tehdään kattava selvitys."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt HKL:n johtokuntaa antamaan aloitteesta lausunnon kaupunginhallitukselle 7.9.2022 mennessä.

Close

This decision was published on 16.09.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

toimitusjohtaja
Saara Kanto

Ask for more info

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi