Virkasuhteen täyttäminen, pelastuslaitos, palomiehen virat (6 kpl), työavain PEL 02-8-22
Oikaisuvaatimus, palomiehen virkojen täyttäminen (työavain PEL 02-8-22)
Päätös
Pelastuslautakunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Pelastuslaitoksella oli julkisesti haettavana 15 palomiehen virkaa ajalla 8.3.2022 – 6.4.2022. Kahdeksasta kelpoisuusehdot täyttäneestä hakijasta pelastusjohtaja päätti 28.6.2022 valita virkoihin kuusi kokonaisuutena arvioiden sopivaksi katsomaansa henkilöä.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut, että virkavalinnat tulee korjata vastaamaan hakuilmoituksen ehtoja tai koko prosessi tulee uusia siten, että hakuilmoituksessa kerrotaan todelliset valintakriteerit. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että päätöksessä on ilman pätevää syytä jätetty valitsematta kaksi kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa.
Viran nimitysperusteet
Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita ja nuhteetonta käytöstä.
Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.
Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
Kelpoisuuden arviointi
Helsingin kaupungin hallintosäännön 23 luvun 1 §:n 5 momentin mukaan muulta henkilökunnalta vaadittavan kelpoisuuden määrää valinnan suorittaja ottaen huomioon, mitä erikseen on säädetty tai määrätty. Palomiehen viran erityisinä kelpoisuusehtoina olivat:
- Valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) 6 § mukaan miehistöltä vaadittava pätevyys
- Voimassa oleva BC-ajokortti
- Firefit-testin tason 3 mukainen fyysinen toimintakyky
- Työterveyshuollon lausunto edellytyksistä hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä
- Tartuntatautilain mukainen selvitys rokotussuojasta.
Lisäksi valittavista henkilöistä laaditaan turvallisuusselvitys.
Virkavalinnassa erityiset kelpoisuusehdot ovat poissulkevia, ne joko täyttyvät tai eivät täyty. Kaikki virkaan valitut, oikaisuvaatimuksen tekijä sekä toinen haastateltu, mutta valitsematta jätetty hakija, ovat olleet kelpoisia virkaan.
Kelpoisuuden arviointi tehty lain ja hakuilmoituksen mukaisesti.
Muut nimitysperusteet
Virantäyttöön liittyvään julkiseen hakumenettelyyn kuuluu asian valmistelun perustuminen hakijoiden tasapuoliseen ja yhdenvertaiseen kohteluun sekä hakijoiden oikeus tulla arvioiduksi ja vertailluksi objektiivisesti pätevyysvaatimusten, perustuslain 125 §:n mukaisten yleisten nimitysperusteiden ja etukäteen asetettujen valintaperusteiden pohjalta. Ennen hakijoiden ansioiden vertailua täytettävänä olevan viran vaatimuksia on arvioitava objektiivisesti ja ennen muuta siltä kannalta, mitä viran luonteesta ja tehtävistä on esitetty hakuvaiheessa.
Nimitysperusteita arvioidaan suhteessa viran tehtäviin. Virkaan sisältyvien tehtävien laadulla ja sisällöllä on siten merkitystä harkittaessa sitä, miten virkavalinnassa painotetaan nimitysperusteita ja hakijoiden sellaisia ansioita, joiden katsotaan parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista
Hakuilmoituksen mukaan hakijoiden eduksi virkoja täytettäessä katsottiin ensihoitajan perustason tutkinto tai AMK-tutkinto, sairaanhoitajan (AMK) tutkinto ja 30 op ensihoidon erikoistumisopinnot, ja lähihoitajan ensihoitoon suuntautunut tutkinto.
Virkavalinnassa suuretkaan erot työkokemuksen määrässä eivät ratkaise asiaa, vaan ratkaisevia ovat usein hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet, joista saadaan tietoa hakemusasiakirjojen lisäksi haastattelussa sekä hakijan nimeämältä suosittelijalta (KHO:2005:44) .
Hakijoiden henkilökohtaista soveltuvuutta on tosiasiallisesti selvitettävä, mikäli soveltuvuuseroihin halutaan vedota virkavalinnan perusteluna. Jos esimerkiksi virkaan valitaan toista sukupuolta olevaa hakijaa selvästi kokemattomampi henkilö vedoten haastattelussa esille tulleisiin seikkoihin, menettely on tasa-arvolain vastaista, mikäli valitsematta jäänyttä hakijaa ei ole haastateltu eikä hänen sopivuuttaan ole muutoinkaan selvitetty.
Jos valmistelussa on havaittu, että selvästi kokeneimmalla hakijalla ei olisi riittäviä henkilökohtaisia ominaisuuksia selvitä viran tehtävistä, tämä on syytä todeta perusteluissa (KHO 25.3.2008/615).
Pelastusjohtajan päätöksen liitteenä olevan ansiovertailun mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä ja toinen virkaan valitsematta jätetty henkilö ovat saaneet työkokemuksesta parhaimmat arviot. Oikaisuvaatimuksen eduksi on lisäksi luettu muu työssä hyödyllinen osaaminen.
Hakijoiden työkokemus on tehty tasapuolisesti ja hakuilmoituksen nimitysperusteisiin nojaten. Kahden hakijan valitsematta jättäminen on perustunut henkilökohtaisen sopivuuden arviointiin. Hakijavertailun mukaan haastattelun lopputulos oli, että oikaisuvaatimuksen tekijä ja toinen virkaan valitsematta jätetty henkilö eivät ole virkaan soveltuvia.
Yleisesti ottaen virkavalinnan tekijällä on laaja harkintavalta virkanimityksiin liittyen edellyttäen, että valintaprosessi ja valintapäätös ovat lain mukaisia, tasapuolisia ja syrjimättömiä. Viran hakijalla ei ole subjektiivista oikeutta tulla valituksi virkaan. Päätöksentekijä voi myös jättää viran täyttämättä.
Haastattelun suoritti ja virkavalinnan valmisteli kolmihenkinen valintaryhmä, joista yksi edusti pelastustoiminnan asiantuntemusta, toinen ensihoidon asiantuntemusta ja kolmas yleistä soveltuvuutta lähiesihenkilökokemuksella.
Haastatteluissa selvitettiin hakijoiden osaamista, asennetta ja motivaatiota haettavaan työhön. Haastattelussa arvioitiin erityisesti ensihoitotehtäviin liittyvää motivaatiota huomioiden ensihoitotehtävien korkea kuormittavuus Helsingin pelastuslaitoksella. Koska palomies toimii työssään tiiviinä osana pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä, arvioitiin haastattelussa myös hakijoiden soveltuvuutta pelastuslaitoksen työyhteisöön sekä heidän yhteistyötaitojaan.
Pelastusjohtajan päätöksen valmistelleen yksikön päällikkö ********** mukaan kukin haastattelija arvioi itsenäisesti hakijan soveltuvuutta tehtävään haastattelun perusteella. Yhteisen keskustelun jälkeen valintaryhmä oli yksimielisesti todennut, että oikaisuvaatimuksen tekijä ja toinen virkaan valitsematta jätetty henkilö eivät ole soveltuvia.
Valmistelijan mukaan soveltuvuutta arvioitiin lisäksi keskustelemalla oikaisuvaatimuksen tekijän ilmoittaman suosittelijan kanssa.
Hakijoiden sopivuuden arviointi on ollut tasapuolinen, haastatteluun ja suosittelijan kanssa keskusteluun perustuva. Prosessi on suoritettu lain ja hakuilmoituksen mukaisesti.
Oikaisuvaatimuksen tekijän ja toinen virkaan valitsematta jätetyn henkilön ei ole katsottu soveltuvan kyseiseen virkaan hakijoiden henkilökohtaisen haastattelun ja siinä esiin tulleiden seikkojen perusteella. Heidät on voitu jättää valitsematta siitä huolimatta, että heillä on huomattavasti työkokemusta haettavasta tehtävästä ja oikaisuvaatimuksen tekijällä on lisäksi muita hakijavertailusta ilmeneviä ansioita. Viran hakijalla ei ole subjektiivista oikeutta tulla valituksi virkaan. Päätöksentekijä voi myös jättää viran täyttämättä.
Valintapäätös ei ole ollut perustuslain 125,2 §:n tai hallintolain 6 §:n vastainen. Oikaisuvaatimus on siksi hylättävä.
Oikaisuvaatimuksen määräaika
Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asiassa on tehty päätös 28.6.2022. Oikaisuvaatimus on saapunut kirjaamoon 13.7.2022. Oikaisuvaatimus on siten tehty lain mukaisessa määräajassa.
Kaupunkiympäristön toimiala Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja 28.06.2022 § 11
Päätös
Pelastusjohtaja päätti nimittää 6.6.2022 alkaen palomiehen virkaan seuraavat henkilöt:
**********
Virkaan nimittämisen ehtona on, että valittu henkilö sitoutuu osallistumaan Helsingin pelastuslaitoksen järjestämään oppisopimuskoulutukseen (ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja) pelastuslaitoksen määräämänä aikana ja takaisinmaksuehdoin, ellei henkilöllä ole ensihoitoon erikoistunutta terveydenhuollon ammattitutkintoa.
Päätöksen perustelut
Pelastuslaitoksella on ollut julkisesti haettavana 15 palomiehen virkaa. Hakuaika oli 8.3.2022 – 6.4.2022 ja hakuilmoitus julkaistiin Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa.
Avoimia palomiehen virkoja haki 17 henkilöä, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli kahdeksan hakijaa. Kaikki kelpoisuusehdot täyttäneet kahdeksan hakijaa kutsuttiin haastatteluun.
Haastattelun suoritti ja virkavalinnan valmisteli valintaryhmä, johon kuuluivat ensihoitomestari Mika Korhonen, palopäällikkö Vesa Hyvönen ja pelastustoiminnan suunnittelija Timo Aaltonen. Hakijoiden ansioiden osalta vertailtiin työkokemusta, koulutusta, virassa hyödynnettävää alan erityisosaamista ja muuta hyödyllistä erityisosaamista. Haastatteluissa selvitettiin hakijoiden osaamista, asennetta ja motivaatiota haettavaan työhön. Haastattelussa arvioitiin erityisesti ensihoitotehtäviin liittyvää motivaatiota huomioiden ensihoitotehtävien korkea kuormittavuus Helsingin pelastuslaitoksella. Koska palomies toimii työssään tiiviinä osana pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä, arvioitiin haastattelussa myös hakijoiden soveltuvuutta pelastuslaitoksen työyhteisöön sekä heidän yhteistyötaitojaan.
Hakijoiden työkokemuksen, koulutuksen, muiden ansioiden sekä haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella pelastusjohtaja katsoo, että valituilla kuudella hakijalla on riittävät edellytykset palomiehen viran menestykselliseen hoitamiseen. Haastatteluiden perusteella muut hakijat eivät kokonaisuutena arvioiden ole soveltuvia pelastuslaitoksen työyhteisöön, joten loput yhdeksän palomiehen virkaa jätetään täyttämättä.
Kaupunkiympäristön toimiala Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja 06.06.2022 § 9
Lisätiedot
Marko Rostedt, operatiivisten palveluiden yksikön päällikkö, puhelin: 0406153012
This decision was published on 26.08.2022
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
00580 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 30010