Lausuntopyyntö, Vantaan Energia, vesilupa, pohjaveden pinnan alentaminen, Kuusikko, Vantaa, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Vantaan Energia Oy:n hakemuksesta pohjaveden pinnan alentamiselle kallioluolaston rakentamisen ajaksi
Päätös
Pormestari antoi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Vantaan Energia Oy:n hakemuksesta pohjavedenpinnan alentamiselle kallioluolaston rakentamisen ajaksi seuraavan lausunnon:
Helsingin kaupunki puoltaa hakemuksen hyväksymistä. On kuitenkin huolehdittava, että työn aikana seurataan huolellisesti pohjavesien pintoja ja ryhdytään tarvittaessa hankesuunnitelmassa mainittuihin pohjaveden pinnan tasoa korjaaviin toimenpiteisiin ja tiedotetaan tarkkailussa havaituista vaikutuksista.
Kalliopohjaveden tarkkailu on hakemuksessa esitetyllä tavalla vaikeaa, koska havainnot usein kuvastavat kalliopohjaveden pinnan tason vaihtelua hyvin paikallisesti. Pohjaveden pinnan muutokset voivat yhden kallioperässä olevan raon vähäisenkin vesivuodon vuoksi olla yksittäisessä tarkkailupisteessä suuria, kuitenkaan vaikuttamatta ympäristöön haittaavasti. Siksi on tärkeää tarkkailla hankkeen ympäristön maapohjaveden muutoksia alueilla, joista voi olla virtausyhteys todennäköisimmin kallion rakovyöhykkeiden kautta louhittavaan tilaan.
Painumaherkillä alueilla maapohjaveden tarkkailu on tärkeää, sillä pohjavedenpinnan lasku on havaittavissa mittauksilla aikaisemmin kuin vahingollisia painumia mahdollisesti syntyy. Oikein toteutetulla pohjavesitarkkailulla voidaan näin estää tai vähentää painumien syntymistä
Simulaatiossa pohjaveden aleneman vaikutus Helsingin kaupungin rajalla on ollut maksimissaan noin 3 m kahden vuoden kuluttua louhinnasta. Simulaatiossa on jouduttu kallioperän ominaisuuksia yleistämään eikä siinä ole huomioitu myöskään louhintatyön aikaisia kallioperän tiivistystoimenpiteitä. Ei ole odotettavissa, että vaikutuksia olisi koko esitetyllä alueella tai ne olisivat simulaatiossa esitetyn suuruisia.
Vaikutukset maaperän rengaskaivoihin, kallioporakaivoihin sekä maalämpökaivoihin ovat kuitenkin riippuvaisia kallioperän rakoilun ominaisuuksista. Vesikaivoissa mahdolliset vaikutukset ovat havaittavissa helposti veden normaalista poikkeavana vähenemisenä. Maalämpökaivoihin kohdistuvat vaikutukset voivat olla mahdollisen kalliopohjaveden aleneman vaikutuksesta käytettävän maalämpökaivon tehon heikkeneminen. Tehon heikkenemisen havaitseminen ei ole yhtä helppoa kuin vedenottoon varatuissa kaivoissa veden väheneminen.
Yksi mahdollinen vaikutus maapohjaveteen on Vantaa puolella olevien katujen Kalkkikuja ja Tuomirinne alueen painanne, josta on pohjaveden virtausyhteys koilliseen Helsingin puolelle. Muun muassa tämän alueen maapohjaveden pohjavesitarkkailua varten suositellaan asennettavan pohjaveden tarkkailua varten pohjavesiputkia.
Todennäköisyys, että pohjaveden aleneminen laajenee kallioperässä Helsingin alueelle asti, on melko vähäinen.
Hankesuunnitelmassa kuvassa 11-5 (sivu 27) esitetyt pohjavesiputket Helsingin kaupungin alueella ovat vanhoja ja mahdollisesti tuhoutuneita, joten niitä ei todennäköisesti pystytä hyödyntämään työnaikaiseen pohjavesitarkkailuun.
Hakemuksessa mainitun tutkimusohjelman lisäpohjavesiputkien sijainnista ei ole esitetty tässä hakemuksessa tarkempaa tietoa.
This decision was published on 10.08.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550