Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 1.3.2022, Pitäjänmäki

HEL 2022-008683
More recent handlings
§ 22

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, kiinteistövahinko 1.3.2022 Turkismiehentiellä

Yksikönjohtaja

Päätös

Staran kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen ja korvata vahingon hakijalle Staran omalla työllä jäljempänä mainituin perusteluin.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan kiinteistöön kuuluvaa aitamuuria oli vahingoitettu 1.3.2022 kello 6:00 Turkismiehentiellä lumien poiston tai kasauksen yhteydessä. Hakija toteaa, että lumenajajat kasasivat katujen lumet tuntemattomaksi jääneestä syystä jalankulkukäytävälle ja hakijan kiinteistöön kuuluvan muurin eteen, jolloin muuri sai osumaa. Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi. Hakijan mukaan kyseisessä kohteessa on ollut myös muita infraurakoitsijoita, mutta hakija vaatii korvausta vain Staran aiheuttamista vaurioista.

Hakija vaatii kaupunkia korjaamaan muuriin syntyneet vauriojäljet paikkaamalla ja maalaamalla vaurioituneen kohdan.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen mukaan Staran koneet ovat olleet kohteessa lumenajossa kyseisenä ajankohtana ja alueen työnjohto on käynyt tarkastamassa vahinkokohteen vauriot paikan päällä.

Staran työkoneiden kuljettajien ja työntekijöiden velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme. Staran ajoneuvot ovat liikennevakuutettuja.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on hänelle aiheutuneen vahingon lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.

Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, että kyseinen vahinko on aiheutunut lumenajon seurauksena. Vaurion vähäisyydestä johtuen Stara korjaa kyseisen vahingon omalla työllään eli paikkaa ja maalaa vauriot vahinkoa edeltävään kuntoon.

This decision was published on 23.05.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 29.6.2022, saate
2. Vahingonkorvausvaatimus 29.6.2022
3. Vahingonkorvausvaatimus 29.6.2022, täydennys 30.3.2023
4. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 23.8.2022, saate
5. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 4.4.2023
6. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 23.8.2022, liite, muurin lumet - valokuvat

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.