Hankinta, puitejärjestely, työnohjauspalvelut, sosiaali- ja terveystoimiala
Työnohjauspalvelujen hankinta
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti
A hyväksyä työnohjauspalvelujen hankinnan kilpailutuksen keskeiset periaatteet ja ehdot sekä sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.
B oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan
- tekemään hankintaa koskevat päätökset
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.
Käsittely
Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali- ja terveyslautakunnan nuorisoedustaja Jem Alaye ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloittamista.
Sosiaali- ja terveyslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita, eivätkä nämä siitä syystä osallistuneet kokoukseen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Henkilöstön kehittämispäällikkö Nina Suihkonen-Mensah ja hankinta-asiantuntija Krista Mannesuo ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Hankinnan taustaa
Työnohjaus on osa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstön osaamisen kehittämisen kokonaisuutta. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala on 1.1.2023 alkaen Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. 1.5.2023 alkaen myös Helsingin pelastustoimi tulee hankkimaan työnohjauspalveluja kilpailutettavan puitejärjestelyn puitteissa.
Työnohjausta käytetään vaativassa ja kuormitusta aiheuttavassa asiakas- ja potilastyössä sekä johtamis- ja esihenkilötyössä. Yksilötyönohjauksella tarkoitetaan työntekijän ja työnohjaajan välistä kahdenkeskeistä työnohjausta. Ryhmätyönohjaukseen osallistujat kootaan työnohjaustarpeen ja työnohjaukselle asetettujen tavoitteiden mukaan saman tai eri ammattiryhmien edustajista samasta tai eri työpisteistä. Työyhteisöohjaukseen osallistuu koko työyhteisön henkilöstö esihenkilöineen.
Mielenterveyspalveluissa työnohjauksen järjestäminen on lakisääteistä, ja sitä sääntelee mielenterveyslaki (1116/1990) sekä mielenterveysasetus (1247/1990).
Työnohjauspalveluja on hankittu sosiaali- ja terveystoimialan työntekijöille toimialajohtajan päätöksellä 21.12.2018 § 184. Työnohjauspalvelujen sopimuskausi päättyy 30.4.2023.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena ovat toimialalle hankittavat työnohjauspalvelut, joita ovat psykiatrian mielenterveys- ja päihdetyötä tekevien yksilö- ja ryhmätyönohjaus, muun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen yksilö- ja ryhmätyönohjaus, esihenkilöiden yksilö- ja ryhmätyönohjaus sekä työyhteisöjen työnohjaus.
Tarjouskilpailu
Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016), myöhemmin hankintalaki, mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on hankintalain liitteen E mukainen erityisten palvelujen hankinta.
Hankinta jaetaan tarkoituksenmukaisiin osiin siten, että kilpailutuksessa tarjouksen voi jättää yhteen tai useampaan osa-alueeseen.
Kilpailutuksella perustetaan puitejärjestely, johon valitaan yhteensä noin 130–530 palveluntuottajaa/työnohjaajaa. Ryhmien ja työyhteisöjen työnohjauksiin on tarkoituksenmukaista valita enemmän työnohjaajia kuin yksilötyönohjauksiin. Palveluntuottajayritys voi tarjouskilpailussa tarjota yhtä tai useampaa työnohjaajaa yhteen tai useampaan hankinnan osa-alueeseen. Valinnat tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella työnohjaajittain.
Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1−11. Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Link leads to external service), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä esityksen liitteenä.
Palvelun laatu ja tarjousten vertailuperusteet
Tuotettavalle palvelulle ja palveluntarjoajille on asetettu ehdottomat vähimmäisvaatimukset, jotka on esitetty esityksen liitteenä olevissa tarjouspyyntöasiakirjoissa (liitteet 1−11). Ehdottomien vähimmäisvaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo vähimmäisvaatimusten toteutumista ja sopimusehtojen noudattamista.
Tarjousten vertailuperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, jonka perusteena on hinta 70 prosentin painoarvolla ja laatu 30 prosentin painoarvolla kokonaisvertailupisteistä. Tarjousten vertailu tehdään työnohjaajittain.
Tehtävä sopimus
Hankinnan tavoiteltu sopimuskausi on 1.5.2023–30.4.2027.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 6 000 000 euroa eli noin 1 500 000 euroa vuodessa.
Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan sopimuskaudella tarpeen mukaan.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Sosiaali- ja terveyslautakunta on 24.5.2022 § 104 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että toimialajohtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 1 000 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa toimialajohtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 1 000 000 euroa.
Hankinnasta solmittavat sopimukset ja sopimusten allekirjoittaja
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta toimialajohtajalla.
This decision was published on 31.10.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 213, 214, 215, 217 (A), 221 ja 224 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 216 (B), 217 (B) ja 218 §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Nina Suihkonen-Mensah, henkilöstön kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 73361
Ulla Väisänen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 22683
Krista Mannersuo, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 33760