Hankinta, Vanhemmat mukaan- lastenhoitopalvelu, kaupunginkanslia, työvoima ja maahanmuutto
Hankinta, Vanhemmat mukaan -toiminnan lastenhoitopalvelut
Päätös
Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden johtaja päätti hyväksyä Hoiva ELSI Oy:n (3120979–8) tarjouksen Vanhemmat mukaan -toiminnan lastenhoitopalvelun toteuttamiseksi kokonaistaloudellisesti edullisimpana.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on enintään 17 440 euroa.
Kustannukset maksetaan kotoutumisen tuen hankkeisiin myönnetyistä määrärahoista talousarvion kohdasta 14001 Maahanmuutto 1817200 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kehittämispalveluille kohdennetusta määrärahasta, sisäinen tilaus 1817200017.
Suunniteltu sopimuskausi on 5.9.2022 – 13.12.2022.
Sitova sopimus sopijapuolten välillä syntyy myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla hankintasopimuksella.
Päätöksen perustelut
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala toteuttaa Vanhemmat mukaan -toimintaa osana kotoutumisen tuen hanketta. Vanhemmat mukaan toiminta on pilotti, jossa ulkomaalaistaustaiset vanhemmat osallistuvat koululla opetukseen ja heidän alle kouluikäisille lapsilleen järjestetään lastenhoitoa.
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kehittämispalvelut on kilpailuttanut lastenhoitopalvelun hankinnan 29.6.2022 päivätyllä tarjouspyynnöllä, joka on lähetetty sähköpostitse 30.6.2022 neljälle palveluntarjoajalle: Pilke päiväkodit Oy, Koti-Medi Oy, Hoivanet Oy ja Hoiva ELSI Oy. Tarjousten jättämisen määräaika päättyi 3.8.2022, johon mennessä ei tullut yhtään tarjousta. Tämän jälkeen uusi tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse 4.8.2022 uudelleen samoille palveluntarjoajille ja niiden lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliitto ry:lle sekä African Care ry:lle. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 11.8.2022. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Hoiva ELSI Oy ja African Care ry.
Hankinta on toteutettu hankintalain kynnysarvot alittavana pienhankintana.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kehittämispalvelut valvoo sopimuksen toteutumista.
Saapuneet tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailuperusteena oli hinta-laatu-suhde niin, että 50 % määräytyy hinnan ja 50 % laadun perusteella.
Tarjouspyynnössä ilmoitetuilla valintaperusteilla Hoiva ELSI OY on tehnyt parhaimman tarjouksen. Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä.
Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden johtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian hankintaoikeuksista 2.8.2022 § 151.
This decision was published on 24.08.2022
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Leena Pellilä, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36134
Matleena Sierla, projektikoordinaattori, puhelin: 09 310 22480