Tutkimuslupa, Tehostetun ilmanpuhdistuksen merkitys lasten ja päiväkotihenkilökunnan sairastuvuuteen, PÄIVÄKOTITUTKIMUS

HEL 2022-010840
More recent handlings
§ 91

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2022-010840

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 6/2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ovat hakeneet tutkimuslupaa väitöskirjatutkimukselle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko ilmanpuhdistuksella vähentää päiväkotilasten ja henkilökunnan sairastuvuutta kiertäville tartuntataudeille kuten ylähengitystiet ja vatsataudit ja näin ollen vähentää sekä henkilökunnan, että lasten vanhempien poissaoloja työelämästä ja tätä myöten pienentää yhteiskunnallisia kustannuksia. Patogeenien ja aerosolipitoisuuksien mittaamisella sekä biologisilla näytteillä tarkennetaan tutkimusasetelmaa, sekä pystytään paremmin arvioimaan sen vahvuuksia ja heikkouksia. Tutkimuksen toteutuksesta on sovittu Kaskossa laajasti.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 10/2022-6/2024.
Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä, koeasetelmalla ja interventiolla, joka kohdistuu alle päiväkoti-ikäisiin lapsiin, heidän huoltajiinsa sekä henkilöstöön. Tutkimuksen otoskoko on interventiossa n. 400 (n=400). Sähköinen huoltajille kohdistettu kysely kohdistetaan kaikkien Helsingin päiväkotien asiakkaille (n=30000). Kyseessä on monimenetelmällinen tutkimus.

Otos kohdistuu intervention osalta päiväkoteihin; Satakieli, Kamomilla, Auringonkukka ja Toivo.

Tutkimus toteutetaan noudattaen Helsingin kaupungin korona-ohjeistusta.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Lasten huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan ilman tunnistetietoja 10 vuotta tutkimuksen valmistuttua ja hävitetään 30.4.2034.

Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa ja tietosuojavaikutusten arvioinnissa (liite 3).

HUS alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta on arvioinut tutkimussuunnitelman ja antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon 12.9.2022 (liite 4).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 10/2022-6/2024 päiväkotien toiminta-ajat huomioiden.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

This decision was published on 29.09.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Decisionmaker

Miia Kemppi
varhaiskasvatusjohtaja

Attachments

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Tutkimuslupahakemus, täydennys 22.9.2022, liite, rekisteriseloste- ja vaikutustenarviointilomake
4. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
8. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
9. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
10. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
11. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
12. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.