Valtuustoaloite, Hämeentie ajoneuvoliikenteen käyttöön Hakaniemen silta- ym. töiden ajaksi

HEL 2022-012712
More recent handlings
Case 13. / 233 §

Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Mika Raatikaisen valtuustoaloitteeseen koskien moottoriajoneuvoliikenteen läpiajon sallimista Hämeentiellä Hakaniemen rakentamistöiden aikana

Urban Environment Committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta katsoo valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuustoaloitteessa esitetään Hämeentien avaamista moottoriajoneuvoliikenteen läpiajon käyttöön Hakaniemen alueella käynnissä olevien työmaiden ajaksi. Liikenne- ja katusuunnittelupalvelu on käsitellyt aloitteen, mutta ei pidä ratkaisua kannatettavana etenkään joukkoliikenteen sujuvuuden takia.

Hämeentien saneerausurakka valmistui kesällä 2021. Henkilöautoliikenteen läpiajo kiellettiin rakentamisen alkaessa vuonna 2019. Hämeentiestä rakennettiin joukkoliikennekatu ja kadulle rakennettiin pyörätiet. Uusien järjestelyiden arvioitiin tuottavan raitioliikenteelle noin 1,5–2 minuutin nopeutuksen matka-ajassa. Muutosten arvioitiin tuottavan Lahdenväylän käytävän linja-autoliikenteelle keskimäärin runsaan minuutin matka-aikasäästön niin keskustasta poispäin kuin keskustaan. Myös Tuusulanväylän suunnan bussien arvioitiin hyötyvän järjestelyistä, keskustasta lähtevät hieman alle minuutin ja keskustaan suuntaavat linjat selvästi enemmän. Positiivisia vaikutuksia Hämeentiellä arvioitiin myös liikenneturvallisuuden paranemisen ja melun vähenemisen myötä.

Alustavien tietojen perusteella joukkoliikenteen sujuvuus Hämeentiellä on parantunut. Etenkin raitioliikenteen matka-ajat ovat lyhentyneet Helsinginkadun ja Siltasaarenkadun välillä. Myös pyöräliikenteen määrät ovat kadulla kolminkertaistuneet. Henkilöautoliikenne on kadulla vähentynyt merkittävästi. Hämeentiellä kulki moottoriajoneuvoliikennettä ennen muutoksia noin 11 000 vuorokaudessa, joista noin 7000 oli henkilöautoja ja 3000 oli linja-autoja. Vuoden 2022 laskentojen mukaan Hämeentiellä kulki henkilöautoja 1400 vuorokaudessa. Hämeentietä läpiajavan autoliikenteen arvioitiin siirtyvän pääosin Sörnäisten rantatielle tai muihin kulkumuotoihin. Vuonna 2016 Sörnäisten rantatiellä kulki henkilöautoja noin 35500 vuorokaudessa. Vuonna 2019 henkilöautojen määrä oli 40500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Ennakoitua siirtymää voi siten arvioida tapahtuneen.

Hakaniemessä on käynnissä mittavat työmaat Kruunusillat-raitiotiehankkeen rakentuessa. Työmaat vaikuttavat huomattavasti liikkumiseen alueella, minkä takia Kruunusillat -raitiotiehankkeessa on panostettu erityisesti työmaa-aikaisiin liikennejärjestelyihin eri kulkumuotojen näkökulmasta. Esimerkiksi Sörnäisten rantatiellä vaatimuksena on säilyttää normaaliliikenteen aikaan kaksi ajokaistaa suuntaansa moottoriajoneuvoliikenteelle. Liikennejärjestelyiden toimivuutta seurataan rakentamisen aikana tiiviisti.

Hakaniemen alueen rakennustyöt kestävät vuoden 2026 lopulle asti. Suurimmat raitiotien työnaikaisten järjestelyiden vaikutukset kohdistuvat Sörnäisten rantatien ohella Hakaniemenrantaan sekä Siltasaarenkatuun. Kruunusillat-hankkeen yhteydessä rakennetaan tällä hetkellä myös uutta Hakaniemen siltaa purettavan vanhan viereen. Siltasaarenkadun rakentaminen on aikataulutettu vuosille 2024–2026. Rakentaminen aiheuttaa merkittäviä liikennejärjestelyitä ja muun muassa kymmenen kuukauden raitiotiekatkon. Tänä aikana bussit pääsevät kulkemaan Siltasaarenkatua keskustaan päin ja pohjoisen suuntaan John Stenbergin rantaa pitkin. Moottoriajoneuvoliikenne ohjataan uuden Hakaniemen sillan kautta, eikä Siltasaarenkadun käyttäminen henkilöautoliikenteen läpiajoon ole mahdollista. Läpiajavan henkilöautoliikenteen salliminen Hämeentiellä aiheuttaisi haittaa työnaikaisten liikennejärjestelyiden toteuttamiseen Hakaniemen päässä. Nykyisen järjestelyn pitäminen helpottaa Hakaniemen alueen työnaikaisia liikennejärjestelyitä, kun ihmiset ovat tottuneet käyttämään nykyisiä reittejä.

Henkilöautoliikenteen läpiajon salliminen Hämeentiellä Helsinginkadun ja Siltasaarenkadun välillä heikentäisi joukkoliikenteen toimivuutta Hämeentiellä, koska ajokaistoja on suuntaansa yksi. Linja-autoliikennettä ei voi siirtää kulkemaan kadun keskelle, sillä raitioliikenteen kaistat ovat kahdensuuntaiselle bussiliikenteelle liian kapeat ja pysäkkilaiturit soveltumattomia bussiliikenteelle. Henkilöautoliikenteen ohjaaminen Hämeentien joukkoliikennekadulle aiheuttaisi liikenteen jonoutumista etelän suuntaan ennen Helsinginkadun risteystä ja haittaisi linja-autoliikenteen sujuvuutta. Liikennevaloissa jonottava autoliikenne estäisi bussien ryhmittymisen liikennevaloihin. Lisääntyvä henkilöautoliikenne haittaisi pysäkkien toimivuutta myös mm. Haapaniemenkadun pysäkkialueilla.

Autoliikenteen läpiajon sallimista ei edellä mainittujen perusteiden vuoksi nähdä järkevänä, vaan nykyiset työmaajärjestelyiden periaatteet mahdollistavat parhaiten sujuvan liikkumisen eri kulkumuodoin työmaa-aikana.

Hämeentiestä laaditaan vuoden 2023 aikana jälkeen -tutkimus, jossa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti saneerauksen vaikutuksia. Tutkimuksessa tullaan tarkastelemaan eri kulkumuotojen näkökulmista liikennemäärien ja sujuvuuden kehitystä, mutta myös kadun elinvoimaisuuden ja viihtyisyyden näkökulmia.

Valtuustoaloite

Valtuutettu Mika Raatikainen ja 19 muuta valtuutettua ovat tehneet 26.10.2022 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Hämeentie ajoneuvoliikenteen käyttöön Hakaniemen silta- ym. töiden ajaksi

"Ajoneuvoliikenne Sörnäisten rantatiellä on tällä hetkellä erittäin ruuhkautunut Hakaniemen sillan ja Hakaniemen alueen rakennustöiden vaatimien liiikennejärjestelyjen vuoksi. Tilanne tulee jatkumaan pahimmillaan vuosia ja se hidastaa itäsuunnan ajoneuvoliikennettä todella paljon varsinkin aamu- ja apäivisin työmatkaliikenteen aikaan. Samalla päästöt kasvavat kun liikenne seisoo paikallaan. Tilanteeseen on helppo, halpa ja luontoa säästävä ratkaisu. Varsinainen aloitetekstini alla.

Palautetaan Hämeentie välillä Siltasaarenkatu-Helsinginkatu ajoneuvoliikenteen käyttöön siten, että nyt lähes autioitunutta Hämeentien osaa saa käyttää joukkoliikenteen lisäksi myös normaali henkilöauto- ym. liikenne niin kauan, kunnes Sörnäisten rantatien/Hakaniemen silta- ym. lähialueiden työmaiden aiheuttamat poikkeukselliset liikennejärjestelyt palautuvat normaaliksi ja liikenne Sörnäisten rantatiellä normalisoituu."

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.

Close

This decision was published on 15.05.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Ask for more info

Teppo Pasanen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37123

teppo.pasanen@hel.fi