Tilinpäätös vuodelta 2022, Helsingin kaupunki

HEL 2022-012828
Case 5. / 161 §

Helsingin kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen siten, että tilikauden tulos ennen varausten ja rahastojen muutoksia on 346 951 881,9 euroa. Tulokseen sisältyvät myös kaupungin liikelaitosten ja itsenäisinä taseyksikköinä käsiteltyjen rahastojen tulokset.

Alla olevien liikelaitosten yli- tai alijäämä siirretään ko. liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti taseen omaan pääomaan.

Alla olevien rahastojen yli- tai alijäämä siirretään rahaston sääntöjen mukaisen ko. rahaston rahastopääomaan.

Muun toiminnan tilikauden tulos käsitellään seuraavasti:

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kaksi toivomuspontta:

1
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, miten koko kaupungin organisaatio saadaan sitoutumaan strategian tavoitteisiin koskien kestäviä liikennemuotoja ja tarkastuslautakunnan esiin nostamat yhteistyöongelmat ratkottua. (Otso Kivekäs)
 
 
2
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, että kaupungin tytäryhteisöjen tavoitteiden seurantaa tehtäisiin myös valtuustotasolla, esimerkiksi omistajastrategian käsittelyllä jossain tarkoituksenmukaisessa yhteydessä. (Amanda Pasanen)

Käsittely

Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksesta käsittelyjärjestyksen, jonka mukaisesti esityslistan asiakohdat 4 ja 5 käsitellään yhdessä.

Toivomusponnet

Valtuutettu Otso Kivekäs ehdotti valtuutettu Minja Koskelan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, miten koko kaupungin organisaatio saadaan sitoutumaan strategian tavoitteisiin koskien kestäviä liikennemuotoja ja tarkastuslautakunnan esiin nostamat yhteistyöongelmat ratkottua.

Valtuutettu Amanda Pasanen ehdotti valtuutettu Nina Miettisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, että kaupungin tytäryhteisöjen tavoitteiden seurantaa tehtäisiin myös valtuustotasolla, esimerkiksi omistajastrategian käsittelyllä jossain tarkoituksenmukaisessa yhteydessä.

Kaupunginvaltuuston hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

Äänestykset

1 äänestys

Valtuutettu Otso Kivekkään ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Otso Kivekkään ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 47
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Oona Hagman, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Tuomas Rantanen, Razmyar Nasima, Minna Salminen, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 8
Martina Houtsonen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Alisa Leppäkoski, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Juhani Strandén

Tyhjä: 27
Mukhtar Abib, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Juha Hakola, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Marko Kettunen, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Jenni Pajunen, Petrus Pennanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Erkki Tuomioja, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Poissa: 3
Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Otso Kivekkään ehdottaman toivomusponnen.

2 äänestys

Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 58
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Oona Hagman, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Martina Houtsonen, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Emma Kari, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Alisa Leppäkoski, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Razmyar Nasima, Minna Salminen, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Tyhjä: 24
Mukhtar Abib, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Juha Hakola, Anniina Iskanius, Pia Kopra, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Jenni Pajunen, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Juhani Strandén, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Poissa: 3
Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Amanda Pasasen ehdottaman toivomusponnen.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, miten koko kaupungin organisaatio saadaan sitoutumaan strategian tavoitteisiin koskien kestäviä liikennemuotoja ja tarkastuslautakunnan esiin nostamat yhteistyöongelmat ratkottua.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hjelt, Jenni Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Salminen, Minna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Houtsonen, Martina Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Leppäkoski, Alisa No council group
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 2 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 0 20 2
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 1 1
No council group 0 1 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 7 1 0

Äänestys 2

Ayes: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet, että kaupungin tytäryhteisöjen tavoitteiden seurantaa tehtäisiin myös valtuustotasolla, esimerkiksi omistajastrategian käsittelyllä jossain tarkoituksenmukaisessa yhteydessä.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hjelt, Jenni Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Houtsonen, Martina Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Leppäkoski, Alisa No council group
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Salminen, Minna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 13 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 0 4 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
No council group 2 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 0 19 2
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 1 1
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Vuoden 2022 tilinpäätös on valmistunut. Tilinpäätös käsittää koko kaupungin tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen.

Kaupungin talous on vahvalla pohjalla. Kaupungin tilikauden tulos oli 347,0 miljoonaa euroa, joka on 320 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Edellisen vuoden 2021 tulos oli 349,6 miljoonaa euroa ja useampia viime vuosia tarkastellen vuoden 2022 tulos oli jokseenkin keskimääräistä tasoa. Käyttötalouden tuloksella pystyttiin rahoittamaan 97 prosenttia investoinneista. Suhteutettuna vertailukelpoiseen investointitasoon vuoden 2022 tulos oli jonkin verran vuosia 2020 ja 2021 parempi.

Kaupungin toimintakate toteutui lähes talousarvion mukaisena. Toimintakate heikkeni edellisestä vuodesta 8,0 prosenttia. Heikkeneminen johtui toimintamenojen kasvusta sekä osittain HKL:n yhtiöittämisen vaikutuksista. Maan-, rakennusten- ja osakkeiden myyntituloja (sisältyy muihin toimintatuloihin) kertyi yhteensä 88,4 miljoonaa euroa.

Kaupungin ulkoiset toimintamenot ylittivät talousarvion 85,0 miljoonalla eurolla ja kasvu edelliseen vuoteen oli vertailukelpoisesti 5,6 prosenttia HKL:n yhtiöittäminen ja koronakustannusten muutos huomioiden. Vuonna 2021 vastaava kasvu oli 7,8 prosenttia ja vuonna 2020 noin 3,6 prosenttia.

Kaupunkistrategian käyttötalouden toimintamenoja mitoittava taloustavoitteen ns. vastuuperiaatteen mukaiset menot kasvoivat vuonna 2022 1,8 prosenttia. Vertailukelpoinen kasvu on noin 3,0 prosenttia HKL:n yhtiöittäminen ja koronakustannusten menoja pienentävä vaikutus huomioiden. Kasvuvauhti oli hitaampi kuin tavoitetaso, joka oli tuorein peruspalveluiden hintaindeksin ennuste (VM 12/2022) huomioiden 4,0 prosenttia. Kustannustason muutos toteutui huomattavasti korkeampana kuin talousarviota laadittaessa syksyllä 2021 oli ennustettu. Siten vastuuperiaate toteutui, vaikka toimintamenot ylittivät talousarvion 85,0 miljoonalla eurolla.

Helsingin verotulot kasvoivat edellisvuodesta 7,1 prosenttia (vuonna 2021 vastaava kasvu oli 7,4 prosenttia ja vuonna 2020 2,1 prosenttia). Verotulototeuma oli yhteensä 330,0 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Kunnallisverotilitykset kasvoivat 7,4 prosenttia edellisvuodesta. Kunnallisveropohjan kehittymistä kuvaa se, että tulorekisteriin tilitetyt palkkatulot kasvoivat vuonna 2022 koko maan tasolla 6,4 prosenttia. Yhteisöveron tilitykset kasvoivat 6,7 prosenttia edellisvuodesta, vaikka kuntaryhmän osuutta yhteisöverotilityksistä vuodelle 2022 alennettiin 10,0 prosenttiyksiköllä. Yhteisöveron hyvä kehitys johtuu siitä, että koko maassa yhteisöjen ennakkoverojen tilitykset kasvoivat 29 prosenttia vuodesta 2021. Valtionosuuden toteutuivat 12,0 miljoonaa euroa talousarviota korkeampana ja ne olivat 377,6 miljoonaa euroa. Yhteensä vero- ja valtionosuustulot olivat 342,0 miljoonaa euroa talousarviota korkeammat.

Vuosikate 733,0 miljoonaa euroa toteutui 336,0 miljoonaa euroa talousarviota korkeampana, hieman edellisvuotta heikompana (2021: 757,0 miljoonaa euroa).

Koronan suorat talousvaikutukset Helsingin kaupungin toimintakatteeseen vuonna 2022 olivat arviolta -24 miljoonaa euroa, joka on noin neljäsosa siitä, mitä niiden arvioitiin olevan. Toimialojen palveluissa on kuitenkin muodostunut palveluvelkaa, jonka kattaminen vuodesta 2022 eteenpäin lisää kaupungin menoja. Koronapandemiasta johtuvia taloudellisia menetyksiä korvanneet kertaluonteiset vuosille 2020–2021 kohdentuneet kompensaatiot yhteisöveron kuntaryhmän jako-osuuden noston kautta poistuivat vuonna 2022, kompensaatiolla ei enää katettu koronan suoria tai palveluvelasta aiheutuneista kustannuksia.

Koronan aiheuttamia toimintatulojen menetyksiä kaupungille kertyi vuonna 2022 yhteensä hieman yli 5 miljoonaa euroa (vuonna 2021 vastaava luku oli 23 miljoonaa euroa).

Menolisäyksiä koronasta kertyi yhteensä 79,0 miljoonaa euroa (vuonna 2021 vastaava luku oli 276,2 miljoonaa euroa), joista suurin osa, 71,5 miljoonaa euroa, kohdistui sosiaali- ja terveystoimialalle. Suurimpia lisämenoeriä olivat palkat, tarvikkeet, asiakaspalveluiden ostot, testaus, HUS-tarvikkeet, erilliset koronayksiköt. Sosiaali- ja terveystoimiala sai 58,6 miljoonaa euroa valtionavustuksia suorien koronakustannusten kattamiseen.

Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan aiheuttamat talousvaikutukset vuonna 2022 olivat arviolta noin 5 miljoonaa euroa koostuen pääasiassa sosiaali- ja terveystoimialan kautta toteutetusta hätämajoituksesta, elintarvikkeista ja maahanmuuttoyksikön lisähenkilöstöstä sekä toisaalta perusopetuksen valmistavan opetuksen kustannuksista.

HKL-liikenneliikelaitoksen toiminta siirtyi 1.2.2022 alkaen, metron infra- ja liikennöintisopimuksiin liittyviä toimintoja lukuun ottamatta, liikelaitoksen liiketoimintaa välittömästi jatkamaan perustetulle Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle. Tämän muutoksen yhteisvaikutus Helsingin kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen tulokseen oli lähes neutraali. Metrohenkilöstön siirron myötä yhtiöön siirtyvät varat ja velat kirjautuivat kaupungin tuloksessa 1,0 miljoonan euron kirjanpidolliseksi voitoksi. Tilikauden ylijäämä parani 13,0 miljoonalla eurolla johtuen mm. yhtiön toteutettavaksi siirtyneiden investointeihin kohdistettujen HKL:n investointivarausten purkamisesta tammikuun 2022 lopussa.

Helsingin kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen rahoituslaskelmaa tarkasteltaessa on huomioitava HKL:n toiminnan yhtiöittäminen. Virallisen rahoituslaskelman luvuissa on mukana omaisuuden siirrosta yhtiöön aiheutuvia kirjanpidollisia eriä. Arvioitaessa Helsingin kaupungin tasapainon toteutumista rahoituslaskelman tunnusluvuista, tulee luvut tasavertaistaa. Vertailukelpoiset luvut on esitetty yllä rahoituslaskelmataulukossa.

HKL:n toiminnan yhtiöittämisen myötä Helsingin kaupungilta siirtyi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle HKL:n omistuksessa ja taseessa ollut omaisuus ja sopimukset varoineen ja velkoineen (metron infra- ja liikennöintisopimuksiin liittyviä toimintoja lukuun ottamatta). Koko apportin bruttoarvo oli 808,6 miljoonaa euroa. Apporttiluovutuksessa omaisuuserät siirtyivät yhtiölle kirjanpitoarvosta. Apporttina siirtyneen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden sekä osakkeiden ja osuuksien kirjanpidollinen arvo oli 758,0 miljoonaa euroa. Apporttisiirrosta aiheutui kirjanpidollisesti kertaluonteisesti pysyvien vastaavien luovutustuloja ja osakkeiden merkinnästä johtuen investointimenoja sekä omaisuuden siirrosta velkaa yhtiön ja kaupungin välille. Siirtyvään omaisuuteen liittyen kaupunki merkitsi osakkeita 265,0 miljoonalla eurolla ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ja kaupungin välille muodostui 493,0 miljoonan euron suuruinen velka, eli antolainoiksi kirjautuva perustamislaina. Omaisuuden siirrosta ei syntynyt merkittävää rahavirtaa kaupungin ja yhtiön välille vuoden 2022 tilinpäätöksessä.

Kaupungin vertailukelpoiset investointimenot (kun toteumasta huomioidaan pois Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n osakkeiden merkintä 265,0 miljoonaa euroa) olivat vuonna 2022 767,1 miljoonaa euroa, mikä oli 122,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2021. Vuoden 2022 investointimenot toteutuivat aiempia vuosia matalampina, koska HKL-liikenneliikelaitos yhtiöitettiin, ja muut kuin metroinfraan liittyvät investoinnit siirtyivät kaupunkiliikenneyhtiöön 1.2.2022 alkaen.

Vertailukelpoinen investointitaso nousee 911,0 miljoonaan euroon, kun huomioidaan Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n toteuttamat joukkoliikenneinvestoinnit. Tämä on hieman enemmän kuin vuoden 2021 vastaavaan toteuma 889,6 miljoonaa euroa.

Investointimenot ilman liikelaitoksia olivat 689,1 miljoonaa euroa, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n osakkeiden merkintää ei huomioida, eli 44,9 miljoonaa euroa suuremmat kuin edellisvuonna. Vuonna 2021 käytettiin 644,2 miljoonaa euroa, 2020 käytettiin 761,5 miljoonaa euroa ja 639,9 miljoonaa euroa vuonna 2019.

HKL:n investoinnit vuonna 2022 olivat 71,1 miljoonaa euroa, johon sisältyvät metroliiketoiminnan investointien lisäksi yhtiöittämistä edeltäneet entisen HKL:n tammikuussa toteutuneet investoinnit mm. muuhun raideliikenteeseen. Vuonna 2021 HKL:n investoinnit olivat 242,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n toteuttamat joukkoliikenneinvestoinnit olivat 144,0 miljoona euroa, siten HKL:n ja kaupunkiliikenneyhtiön investoinnit olivat yhteensä noin 215 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 joukkoliikenteen toteuttamiseen liittyvät investoinnit olivat siis hieman matalammalla tasolla kuin vuonna 2021.

Toiminnan ja investointien rahavirta, joka on keskeinen kaupungin talouden tilannetta kuvaava tunnusluku, toteutui HKL:n yhtiöittämisen osalta vertailukelpoisilla luvuilla tarkastelleen -8,8 miljoonaa euroa alijäämäisenä. Toiminnan ja investointien rahavirta toteutui kuitenkin 455,5 miljoonaa euroa talousarviota parempana johtuen budjetoitua paremmista verotuloista sekä talousarviota matalammasta investointitasosta. Tulorahoitus investointitason kattamiseen, eli vuosikate, toteutui jokseenkin edellisen vuoden tasolla.

Vuonna 2022 toiminnan ja investointien rahavirta jäi alijäämäiseksi. Kaupungin talouden tasapainossa on edelleen alijäämäinen trendi tarkasteltaessa tasapainoa toiminnan ja investointien rahavirran kautta.

Vuosikate suhteessa toteutuneeseen investointitasoon (investointien tulorahoitusprosentti) vuonna 2022 oli vertailukelpoisilla luvuilla, HKL:n yhtiöittäminen huomioiden 97 prosenttia, kun vuonna 2021 vastaava tunnusluku oli 88 prosenttia. Helsingin vuoden 2022 luku on jokseenkin samalla tasolla kuin esimerkiksi Espoolla ja Vantaalla.

Vuosikate on ollut myös viiden viimeisen vuoden aikajaksolla vuosittain noin 750,0 miljoonan euron tasolla (poikkeuksena vuosi 2020, jolloin vuosikate nousi hieman tätä korkeammaksi). Koska investoinnit ovat olleet useamman vuoden aikana hieman vuosikatetta korkeammat, on toiminnan ja investointien rahavirta ollut edelliset neljä vuotta alijäämäinen.

Vuonna 2022 nostettiin uutta lainaa talousarvion mukaisesti 115,0 miljoonaa euroa ja pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin noin 65,0 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisten lainojen määrä kasvoi vuonna 2022 nettomääräisesti yhteensä 38,0 miljoonaa euroa ja kaupungin ottolainakanta oli vuoden lopulla 951,0 miljoonaa euroa (2021: 913,0 miljoonaa euroa).

Kaupungin rahojen ja pankkisaamisten sekä rahoitusarvopaperien yhteenlaskettu määrä kasvoi kuluneella tilikaudella 270,8 miljoonaa euroa (2021: väheni 172,3 miljoonaa euroa). Kassavarojen määrän muutosta selittää pääosin se, että hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen seurauksena myös Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan alkuvuoden 2023 toiminnan rahoittamiseksi tarkoitettu hyvinvointialueiden 2023 valtionrahoituksen ensimmäinen maksuerä maksettiin hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille jo joulukuussa 2022. Tämä Helsingin vuodenvaihteen 2022–2023 maksuvalmiutta parantanut 215,0 miljoonan euron suuruinen erä näkyy rahoituslaskelmassa muissa maksuvalmiuden muutoksissa (korottomien velkojen muutos; siirtovelat valtiolle).

Likvidien kassavarojen määrä kasvoi vuoden aikana 257,7 miljoonalla eurolla, ja kaupungin maksuvalmius säilyi vahvana. Likvidien varojen määrä oli vuoden lopun tilanteessa 1,4 miljardia euroa (varoihin sisältyvät kaupungin tytäryhteisöjen konsernitilivarat).

Helsingin kaupunkikonsernin vuoden 2022 tulos oli noin 451,0 miljoonaa euroa. Tulos parani vuodesta 2021 noin 66,0 miljoonaa euroa (2021: 385,0 miljoonaa euroa). Helsingin kaupungin tulos oli 347,0 miljoonaa euroa ja se heikkeni -2,6 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Tytäryhteisöjen ja kuntayhtymien vaikutus kaupunkikonsernin tulosta parantavasti oli 104,0 miljoonaa euroa, (2021: 35,0 miljoonaa euroa). Tytäryhteisöistä ennen kaikkea Helen-konsernin tulos parani vuodesta 2021. Helen-konsernin tulos vuonna 2022 oli 93,0 miljoonaa euroa (2021: 55,0 miljoonaa euroa).

Kaupunkikonsernin tuloslaskelman mukainen ylijäämä oli 431,0 miljoonaa euroa ja se parani edellisestä vuodesta 61,0 miljoonaa euroa.

Kaupunkikonsernin investoinnit huomioiden vuoden 2022 toiminnan ja investointien rahavirta oli -671,0 miljoonaa euroa alijäämäinen ja se oli -340,0 miljoonaa euroa vuoden 2021 tasoa heikompi (2021: -331,0 miljoonaa euroa). Helsingin kaupungin vaikutus kaupunkikonsernin toiminnan ja investointien rahavirtaan oli -9,0 miljoonaa euroa. Helen-konsernin liikevoitto oli 142,0 miljoonaa euroa ja investoinnit 562,0 (investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin ja muihin sijoituksiin) miljoonaa euroa. Helen-konsernin Investointitason kasvun vaikutus kaupunkikonsernin rahoituslaskelman toiminnan ja investointien rahavirran alijäämäisyyteen oli merkittävä.

Tytäryhteisöjen yhteenlaskettu Helsingin konsernitilinpäätökseen kirjautunut investointitaso oli 1 715 miljoonaa euroa ja se oli lähes kaksinkertainen edellisen vuoden tasoon (2021: 996,0 miljoonaa euroa) nähden. Tytäryhteisöjen investointitason kasvuun vaikutti mm. Helen-konsernin investointitason nousu.

Kuntayhtymien investointien Helsingin konsernitilinpäätökseen kirjautuva osuus oli yhteensä 223,0 miljoonaa euroa. Kuntayhtymien investoinneista Helsingin konsernitilinpäätökseen kirjautui HUS:n osalta omistusosuuden (36,2 %) suhteessa 94,7 miljoonaa euroa ja HSY:n osalta omistusosuuden (57,56 %) suhteessa 122,3 miljoonaa euroa.

Kaupunkikonsernin lainakanta oli 6 516,0 miljoonaa euroa eli 9 800 euroa asukasta kohden (2021: 5 891 miljoonaa euroa). Tästä Helsingin kaupungin lainakanta oli 951,0 miljoonaa euroa eli 1 431 euroa asukasta kohden. Helsingin kaupungin lainakanta kasvoi 38,0 miljoonaa euroa ja tytäryhteisöjen sekä kuntayhtymien (kuntayhtymien osalta omistusosuussuhteessa) yhteenlaskettu lainakanta kasvoi noin 588,0 miljoonaa euroa (2021: 418,0 miljoonaa euroa).

Helsingin kaupunkikonsernin suhteellinen velkaantuneisuus nousi 93,6 prosentin tasolle. Vuosina 2021–2018 se on pysynyt noin 88 prosentissa.

Kuntalain mukaan kunnanhallitus tekee toimintakertomuksessa ehdotuksen tilikauden tuloksen käsittelystä. Liikelaitosten ja itsenäisinä taseyksikköinä toimivien rahastojen tulokset käsitellään kirjanpitosäännösten mukaisesti niiden omissa tilinpäätöksissä.

Tilinpäätöksen taulukossa 9 01 03 Ottolainat ja niiden lyhennykset on esitetty liikenneliikelaitoksen yhtiöittämisen yhteydessä muutetun talousarvion 2022 (kaupunginvaltuusto 18.5.2022) perusteella. Kaupungin kirjanpidossa liikenneliikelaitokselle kuuluneet kaksi ulkoista lainaa siirrettiin yhtiöittämisen yhteydessä kaupungin yleiseen ottolainakantaan, eikä kaupungin ulkoisen lainaposition määrä muuttunut tämän seurauksena. Kirjanpitoteknisesti siirretyt lainat näkyvät kuitenkin TA-kohdassa 9 01 03 ottolainojen lisäyksenä ja liikennelaitoksen kirjanpidossa vastaavana lainamäärän vähenemisenä.

Close

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 401

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen siten, että tilikauden tulos ennen varausten ja rahastojen muutoksia on 346 951 881,9 euroa. Tulokseen sisältyvät myös kaupungin liikelaitosten ja itsenäisinä taseyksikköinä käsiteltyjen rahastojen tulokset.

Alla olevien liikelaitosten yli- tai alijäämä siirretään ko. liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti taseen omaan pääomaan.

Alla olevien rahastojen yli- tai alijäämä siirretään rahaston sääntöjen mukaisen ko. rahaston rahastopääomaan.

Kaupunginhallitus esitti lisäksi, että muun toiminnan tilikauden tulos käsitellään seuraavasti:

05.06.2023 Pöydälle

27.03.2023 Ehdotuksen mukaan

20.03.2023 Pöydälle

Esittelijä
pormestari
Juhana Vartiainen
Lisätiedot

Pia Ojavuo, talousarviopäällikkö, puhelin: +358931076759

pia.ojavuo@hel.fi

Tuula Saxholm, rahoitusjohtaja, puhelin: 310 36250

tuula.saxholm@hel.fi

Anniina Kitula, toimitusjohtaja, puhelin: 310 25100

anniina.kitula@hel.fi

Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö 24.04.2023 § 60

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä kaupunginkanslian vuoden 2022 tilinpäätöstiedot liitteiden mukaan.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 1 § 15 kohdan mukaan kansliapäällikkö hyväksyy kaupunginkanslian tilinpäätöstiedot. Kaupunginkanslia on laatinut tilinpäätöksen kaupungin ohjeiden ja aikataulujen mukaisesti.

Lisätiedot

Helena Tunttunen, taloussuunnittelija, puhelin: 310 33115

helena.tunttunen@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.03.2023 § 40

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2022 tilinpäätöksen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli talous- ja suunnittelupäällikkö Mika Malmberg. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
vs. hallintojohtaja
Petteri Huurre
Lisätiedot

Mika Malmberg, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: +358405823381

mika.malmberg@hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.03.2023 § 54

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti merkitä tiedoksi yhteenvedon kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuoden 2022 talousarvion toteutumisesta sekä liitteenä olevan selonteon riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan tilasta.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli talous- ja suunnittelupäällikkö Tero Vuontisjärvi.

Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
vs. kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Outi Salo
Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi

Anna-Riitta Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom@hel.fi

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 14.03.2023 § 37

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti hyväksyä pelastuslaitoksen vuoden 2022 tilinpäätöksen.

14.03.2023 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Henri Nordenswan, yhteyspäällikkö, puhelin: 310 30010

henri.nordenswan@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 09.03.2023 § 14

Päätös

Johtokunta hyväksyi liikenneliikelaitoksen (HKL) vuoden 2022 tilinpäätöksen.

Johtokunta lähettää liikenneliikelaitoksen tilinpäätöksen edelleen kaupunginhallitukselle, kun kaikki johtokunnan jäsenet ovat tilinpäätöksen allekirjoittaneet, maininnalla, että tehdyn 14.165.584,53 euron poistoeron vähennyksen ja 1.616.777,43 euron investointivarauksen vähennyksen jälkeen tilikauden tulos on ylijäämäinen 18.853.217,40 euroa ja että tilikauden ylijäämä siirretään liikenneliikelaitoksen taseen omaan pääomaan.

Käsittely

Asian esittelyn aikana paikalla oli asiantuntijana Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n taloussuunnittelupäällikkö Ari Päivärinta. Asiantuntija poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Saara Kanto
Lisätiedot

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Työterveysliikelaitoksen johtokunta 03.03.2023 § 6

Päätös

Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä ja allekirjoittaa liikelaitoksen tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1-31.12.2022. Samalla johtokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että tilikauden alijäämä yhteensä 880 904,93 euroa, siirretään liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.

Lisäksi johtokunta totesi, että tilinpäätöksen riskitarkastelussa todetusti muutostilanne on lisännyt toiminnan riskejä ja vaikuttanut liikelaitoksen palvelukykyyn. Useat riskit ja hallintakeinot ovat kaupunkitasoisia, eivätkä ole liikelaitoksen keinoin vaikutettavissa.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään siten, että lisäksi johtokunta toteaa, että tilinpäätöksen riskitarkastelussa todetusti muutostilanne on lisännyt toiminnan riskejä ja vaikuttanut liikelaitoksen palvelukykyyn. Useat riskit ja hallintakeinot ovat kaupunkitasoisia, eivätkä ole liikelaitoksen keinoin vaikutettavissa.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Marko Karvinen
Lisätiedot

Katariina Niemelä, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054082

katariina.niemela@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 28.02.2023 § 106

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä kaupunkiympäristön toimialan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2022.

Kaupunkiympäristön toimialan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022 on esitetty liitteessä 1.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat talous- ja suunnittelupäällikkö
Leena Sutela, tiimipäällikkö Jaana Lehtioksa, tilapäällikkö Sari Hilden ja tiimipäällikkö Mia Numminen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 39841

leena.sutela@hel.fi

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta 16.02.2023 § 15

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2022 sekä esitti kaupunginhallitukselle, että tilikauden alijäämä -2 405 170,04 euroa siirretään rakentamispalveluliikelaitoksen taseen omaan pääomaan.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Timo Martiskainen
Lisätiedot

Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: 310 76524

simo.aapro@hel.fi

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 13.02.2023 § 9

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitoksen tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022 ehdotuksen kokouksessa muutetun liitteen nro 2 olevan tilinpäätöskirjan mukaisesti sekä päätti esittää kaupunginhallitukselle, että tilikauden alijäämä 1 043 625,53 euroa siirretään Taloushallintopalveluliikelaitoksen edellisten tilikausien yli-/alijäämiin.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Anniina Kitula
Lisätiedot

Mari Kärnä, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 25106

mari.karna@hel.fi

Tarkastuslautakunta 07.02.2023 § 11

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä tarkastustoimen vuoden 2022 tulosbudjetin toteumatiedot ja vuoden 2022 tilinpäätöstiedot.

Esittelijä
tarkastusjohtaja
Timo Terävä
Lisätiedot

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: +358931036581

vilma.lamminpaa@hel.fi

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 06.02.2023 § 7

Päätös

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä ja allekirjoittaa Helsingin kaupungin palvelukeskusliikelaitoksen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022 kokouksessa keskustelluilla tarkennuksilla esitettäväksi edelleen kaupunginhallitukselle.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Minna Hoffström
Lisätiedot

Sirkka Ilmoniemi, kirjanpitopäällikkö, puhelin: +358 9 310 27805

sirkka.ilmoniemi@hel.fi

Mikael Neuvonen, päällikkö, puhelin: +358 9 310 27752

mikael.neuvonen@hel.fi
Close

This decision was published on 28.06.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 29.5.2023 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu
sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5) säädetään.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Pia Ojavuo, talousarviopäällikkö, puhelin: +358931076759

pia.ojavuo@hel.fi

Tuula Saxholm, rahoitusjohtaja, puhelin: 09 310 36250

tuula.saxholm@hel.fi

Anniina Kitula, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 25100

anniina.kitula@hel.fi