Lahjoitus, vuosimaksuerä, kaupunkitaloustieteen professuuri, Aalto-yliopisto

HEL 2022-012842
More recent handlings
§ 225

Lahjoituksen vuosimaksuerä Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen professuurille

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää kaupunginkanslian strategiaosaston kaupunkitietoyksikön käytettäväksi vuoden 2023 määrärahoista talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat, projekti 104020106001, 211 200 euroa Aalto-yliopistolle maksettavaan lahjoitukseen. Kyseessä on lahjoituksen viimeinen vuosimaksuerä.

Päätöksen perustelut

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat päättäneet yhteisen 1,9 miljoonan euron lahjoituksesta Aalto-yliopiston kaupunkitalousprofessuurin perustamiseksi. Helsingin kaupunki on kaupunginhallituksen päätöksellä 7.5.2018, 296 § sitoutunut yhteensä 1 056 000 euron lahjoitukseen siten, että lahjoituksen maksaminen jaksotetaan viiden vuoden aikajaksolle 2019–2023.

Vuosittain maksettava summa on 211 200 euroa, ja maksuerien suorittamisesta päättää kansliapäällikkö. Lahjoituksen maksuerät maksetaan Aalto-yliopistolle vuosittain 15. tammikuuta mennessä. Muut pääkaupunkiseudun kaupungit osallistuvat professuurin rahoitukseen vastaavasti väestöosuuksiensa mukaisilla summilla: Espoo 456 000 euroa, Vantaa 363 000 euroa ja Kauniainen 25 000 euroa. Lisäksi Kuntaliitto, Kuntarahoitus ja Keva ovat sitoutuneet yhteensä 0,6 miljoonan euron lahjoitukseen. Professuurin perustamiseksi vaadittava ulkopuolisen rahoituksen pääoma on yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. Professuurin kokonaiskustannukset ovat Aalto-yliopiston mukaan 3,5-4 miljoonaa euroa.

Kaupunkitaloustieteen osaamista tarvitaan pääkaupunkiseudun kehittämisen tueksi erityisesti kaupunkiseudun elinvoimaisuuteen, elinkeinopolitiikkaan, keskittymisetuihin, maankäyttöön ja yritysten sijoittumiseen liittyvissä kysymyksissä. Perustettu professuuri on tutkimusalansa ainoa professuuri Suomessa, ja alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämiselle on suuri tarve. Kaupunkitaloustieteessä on jo valmistunut lukuisia pääkaupunkiseutua koskevia opiskelijoiden lopputöitä, jotka on myös koottu Kaupunkiakatemian verkkosivuille. Kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaa on hoitanut tehtävää vuodesta 2018 alkaen. Professuuri on tenure track- eli urapolku-professuuri, jossa professorin työtä arvioidaan määräajoin ja professuuri muutetaan täysprofessuuriksi tehtävää hoitavan henkilön tieteellisten näyttöjen perusteella. Aalto-yliopisto on sitoutunut professuuriin 20 vuodeksi.

Helsingin kaupungin Aalto-yliopistolle tämän päätöksen mukaisesti antama tuki ei kuulu valtiontukisäännösten piiriin. Komission tiedonannossa valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01) todetaan, että tietyt yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden toiminnot eivät kuulu valtiontukisääntelyn piiriin. Tämä koskee julkisten koulutuspalvelujen lisäksi riippumattoman T&K-toiminnan harjoittamista tiedon lisäämiseksi ja ymmärryksen parantamiseksi, yhteistyöhön perustuva T&K-toiminta mukaan luettuna.

This decision was published on 05.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Annina Ala-Outinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 36588

annina.alaoutinen@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Annukka Sorjonen
vs. elinkeinojohtaja