Nuorten lukiolinjan lisääminen, Helsingin aikuislukio

HEL 2022-013320
More recent handlings
Case 5. / 64 §

Nuorten lukiolinjan lisääminen Helsingin aikuislukioon 1.8.2024 alkaen

Education Committee's Finnish Sub-committee

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että Helsingin aikuislukion yhteyteen lisätään nuorten lukiolinja 1.8.2024 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Oppivelvollisuuden laajennuttua on kaikille alle 18-vuotiaille taattava toisen asteen opiskelupaikka tai jokin muu opiskelupaikka oppivelvollisuuden suorittamiseksi. Helsingissä lukiopaikkoja tarjotaan 60 %:lle peruskoulun päättävästä ikäluokasta.

Vuoden 2022 väestöennusteen mukaan peruskoulun päättävien ikäluokka kasvaa Helsingissä koko 2020-luvun. Suurimmillaan opiskelijamäärät ovat 2030-luvun alussa. Sama kehitys nähdään myös Espoossa ja Vantaalla, jotka lisäävät omia lukiokoulutuksen aloituspaikkoja ikäluokkien kasvua vastaavasti. Myös Helsingissä tarvitaan jo vuonna 2024 uusia lukioiden aloituspaikkoja 230 lisää vuoteen 2023 verrattuna.

Palvelutarpeeseen vastaamiseksi ja oppivelvollisuuden vaatimien opiskelupaikkojen turvaamiseksi kaupunki kehittää Helsingin aikuislukion toimintaa siten, että siihen lisätään syksystä 2024 alkaen nuorten lukiokoulutusta antava linja, jossa olisi noin 200 aloituspaikkaa yhteishaussa haettavaksi. Opiskelijavalinta tapahtuisi lukuaineiden keskiarvon perusteella.

Nuorten lukiokoulutusta antava linja on tarkoituksenmukaista sijoittaa Helsingin aikuislukioon, koska oppilaitoksen samoja tiloja voidaan käyttää sekä päivä- että iltaopetukseen ja näin mahdollistetaan tehokas tilankäyttö. Kaupungin muihin lukioihin ei ole mahdollista tällä hetkellä lisätä aloituspaikkoja, koska tilat ovat jo täynnä.

Päätöksen vaikutus aikuislukion toiminnan ja organisaation kehittämiseen

Nuorten lukiokoulutusta varten aikuislukiolle on hyväksyttävä nuorten opetussuunnitelma ja tuntijako. Samoin lukiolle on yhdessä opiskelijoiden, henkilöstön ja sidosryhmien kanssa valmisteltava ehdotus lukion painotukseksi sekä lukion uudeksi nimeksi. Nämä päätökset tullaan tekemään myöhemmin.

Lisäksi prosessiin liittyy rekrytointiin ja henkilöstöhallintoon liittyviä toimenpiteitä.

Päätöksen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Helsingin aikuislukion sijainnille on toistaiseksi useita vaihtoehtoja. Tiloja kartoitetaan yhdessä Kaskon tilapalveluiden kanssa. Suunniteltu tilankäyttö tulee olemaan tehokasta ja kustannustehokasta. Samoissa tiloissa toimisi päivällä nuorten lukiolinja sekä kaksoistutkinto-opetus ja iltaisin aikuislukio sekä pääosin aikuisten perusopetuksen ryhmät. Toiminta on tarkoitus keskittää tulevaan toimipisteeseen sekä Myllypuron kampukselle Helsingin kielilukion uuteen rakennukseen.

Johtokunnan, henkilöstön ja opiskelijakunnan osallistaminen

Aikuislukion henkilöstöä on osallistettu asian suunnitteluun alusta lähtien. Ensimmäisen kerran asiasta keskusteltiin 12.1. 2022 henkilökunnan kokouksessa, joka keskittyi Helsingin aikuislukion tulevaisuuteen. Opettajakunta suhtautui asiaan myönteisesti.

Lisäksi asiaa on käsitelty Helsingin aikuislukion viidessä opettajainkokouksessa vuoden 2022 aikana.

Lukion henkilökunnalle on järjestetty yhteistoimintamenettelyn mukainen käsittely päätösehdotuksesta 6.9.2022 Helsingin Aikuislukiossa. Henkilöstö suhtautui myönteisesti asiaan, yhtään vastustavaa kannanottoa ei esitetty.

Helsingin aikuislukion opiskelijakunnan hallituksen kokous käsitteli asiaa 13.9.2022. Liitteenä opiskelijakunnan hallituksen lausunto.

Suunnitelmaa käsiteltiin Helsingin aikuislukion johtokunnassa 22.9.2022. Johtokunta piti suunnitelmaa hyvänä. Johtokunnan lausunto asiasta liitteenä.

Asia on käsitelty LAV:n henkilöstötoimikunnan kokouksessa 5.10.2022, jossa suunnitelmaa pidettiin hyvänä.

Lapsivaikutusten arviointi

Tällä järjestelyllä turvataan riittävät lukion aloituspaikat helsinkiläisille nuorille lukuvuodesta 2024-25 alkaen ja mahdollistetaan helsinkiläisten nuorten eteneminen jatko-opintoihin ja siten korkeampaan koulutustasoon.

Samalla huolehditaan siitä, ettei lukioiden keskiarvoraja nouse liian korkealle tasolle.

Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole toisin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää oman kieliryhmänsä osalta lukio- ja ammatillisen koulutuksen oppilaitoskohtaisesta järjestämisestä ja mitoituksesta.

Close

This decision was published on 23.01.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

vs. lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja
Harri Korhonen

Ask for more info

Helena Antikainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 35095

helena.antikainen@hel.fi

Tarja Aro-Kuuskoski, vs. lukiokoulutuksen päällikkö, puhelin: 09-310 82365

Tarja.Aro-Kuuskoski@hel.fi

Attachments

1. Helsingin aikuislukion opiskelijakunnan lausunto
The attachment will not be published on the internet.
2. Helsingin aikuislukion johtokunnan lausunto
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.