Virkasuhteen täyttäminen, Pelastuslaitos, pelastussuunnittelu, koordinointi ja ohjaus, apulaispalopäällikkö, työavain PEL-02-27-22

HEL 2022-013477
More recent handlings
§ 18
This decisionmaker is no longer active

Virkasuhteen täyttäminen, Pelastuslaitos, apulaispalopäällikkö (koordinointi ja ohjaus)

Pelastusjohtaja

Päätös

Pelastusjohtaja päätti ottaa avoinna olleeseen apulaispalopäällikön virkaan (pelastustoimintojen suunnittelu ja koordinointi) ********** Virkaan otettavan henkilön kanssa sovitaan erikseen ajankohdasta, jolloin hän ottaa viran vastaan. Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole Helsingin kaupungin palveluksessa eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, tai hänellä ei ole tehty turvallisuusselvitystä päätös on ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu ja turvallisuusselvitys on tehty. Tällaisen virkaan otettavan henkilön on esitettävä hyväksyttävä arvio edellytyksistä hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä 30 päivän kuluessa virkaanottopäätöksen tiedoksisaannista.

Päätöksen perustelut

Pelastuslaitoksen toimintasäännön mukaan pelastusjohtaja ottaa virkaan osastonsa henkilökunnan.

Virka oli julkisesti haettavana 19.10.-2.11.2022. Hakuilmoitus julkaistiin kaupungin rekrytointisivuilla osoitteessa helsinkirekry.fi ja TE-palveluissa.

Viran kelpoisuusehdot:

- Viran kelpoisuusvaatimuksena on pelastusalan päällystötutkinto (AMK)
- Kokemusta pelastustoimen päällystötason operatiivisista johtamistehtävistä
- Hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
- B-luokan ajokortti

Virkaa täytettäessä on varsinaisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Hakijalta toivottiin myös kokemusta haettavan tehtävän tasoisesta esihenkilötehtävästä sekä kykyä perustellusti kehittää vakiintuneitakin toimintamalleja. Hakijalta toivottiin löytyvän pitkäjänteisyyttä viedä muutoksia eteenpäin, vaikka välillä kohtaisikin vastoinkäymisiä. Eduksi luettiin kyky kommunikoida englannin tai ruotsin kielellä. Hakuilmoituksessa tuotiin esille, että arvostamme laaja-alaista koulutusta sekä hakijan halua kehittää omaa osaamistaan. Hakijalta odotettiin, että hän on taitava ja innostunut ihmisten johtaja.

Helsingin kaupungin johtamistyötä ohjaavat johtamisen kulmakivet; näkemyksellisyys, innostus, linjakkuus ja toimeenpanokyky. Nämä kulmakivet määrittävät hänen työtapaansa ja hän on tottunut työskentelemään valmentavalla otteella huomioiden ihmisten erilaisuuden ja voimavarat. Häneltä löytyy tahtoa ja kyvykkyyttä johtaa henkilöstön työhyvinvointia ja kehittää työyhteisöä sekä hän osaa kohdata erilaisia ihmisiä, tilanteita ja odotuksia. Ennen kaikkea hän osaa rakentaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä vaihtelevissa tilanteissa. Hakijalta odotettiin myös kykyä ja halua rakentaa luontevasti yhteistyötä, niin pelastuslaitoksen sisällä kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa, toimien verkostoissa rakentavasti ja tuloksellisesti. Hänellä tulisi olla taito ennakoida tulevaisuuden muutoksia. Hän ymmärtää tutkimuksen ja tietojohtamisen roolin kehittämisen perustana ja hyödyntää niitä vahvasti myös omassa johtamisessa.

Ennen virkasuhteen alkamista valitun tulee toimittaa työterveyshuollon lausunto tehtävään soveltuvuudesta. Virkaan valinnan ehtona ovat hyväksytty turvallisuusselvityslain (726/2014) mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys ja huumausainetestaus. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Hakijat ja rekrytointiprosessi

Virkaa haki määräaikaan mennessä viisi hakijaa:

**********

Kaikki hakijat yhtä lukuun ottamatta täyttivät muodolliset hakuehdot.

Hakemusten perusteella haastatteluihin kutsuttiin kaikki valintakriteerit täyttäneet hakijat.

Haastatteluihin kutsuttiin seuraavat hakijat:

**********

Haastattelut suoritettiin 4.11.-9.11.2022. Hakijoita haastattelivat yksikönpäälliköt Jari Korkiamäki, Janne Rautasuo ja Marko Rostedt

Arviointi

********** on työkokemusta pelastustoimen operatiivisista johtamistehtävistä, sekä hallinnollisena esimiehenä toimimisesta Etelä-Savon pelastuslaitoksesta. Lisäksi hän on toiminut palotarkastajana ja öljyntorjunnan vastuuhenkilönä Etelä-Savon pelastuslaitoksella. Nykyisessä tehtävässään ympäristötiimin palomestarina hakija vastaa maaöljyntorjunnasta ja eläinpelastuksesta, sekä toimii niissä kouluttajana. Hänen erityinen osaamisalueensa on öljyntorjunta, niin kehittäjänä kuin kouluttajana.

Hakijalla on pelastusalan insinööri AMK tutkinnon lisäksi ylempi insinööri AMK tutkinto sekä johtamisen ammattitutkinto. Hakija on ihmisläheinen, avoin ja analyyttinen keskustelija. Hänellä tuntee palvelutuotannon ja hänellä on näkemyksellisyyttä sen kehittämiseen. Hakija on työskennellyt haastavissa esimiestehtävissä ja vienyt läpi haastavia muutoksia työyhteisössä. Koulutus tukee prosessi ja projektiluonteisten tehtävien ohjaamisen osaamista. Hänen vahvuutenaan voidaan pitää pelastustoiminnan kokemusta ja toiminta-alueen tuntemusta

Hänen valintaansa apulaispalopäällikön virkaan puoltaa ansiovertailun sekä haastattelun perusteella saatu kokonaisarvio. Hänen laaja-alainen koulutuksensa sekä työkokemus palvelutuotannon johtamisesta ja kehittämisestä sekä kokonaisnäkemys asiantuntijoiden johtamisesta ja työhyvinvoinnista tukevat hänen valintaansa. Hakijalla on monipuolinen työkokemus pelastuslaitoksen eritasoisista tehtävistä. Laaja-alaisessa opiskelussa ja pelastuslaitoksen eri tehtävissä hankittu kehittämiskokemus tukevat pelastuslaitoksen tietojohtamista sekä asiantuntijatyön yhteensovittamista. Edellä mainitut seikat tukevat erinomaisesti hänen valintaansa haettuun tehtävään.

********** on pitkä ura Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella palomiehenä, paloesimiehenä ja päivystävänä palomestarina. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen apulaispalopäällikön tehtävässä. Hänellä on vankka kokemus kehittämisestä sekä erilaisista suunnittelutehtävistä. Hän on ollut kehittämässä Helsingin pelastuslaitoksen MIRG- toimintaa ja on mm. työskennellyt Rajavartiolaitoksella vaativassa projektissa MIRG toiminnan kehittämiseksi. Hänen vahvuutenaan voidaan nähdä pitkä kokemus operatiivisesta pelastustoiminnasta ja toiminta-alueen vankka tuntemus sekä kyky organisoida ja suunnitelmallisuus. Hakijalla on myös selkeä käsitys toimintojen kehittämisestä ja tiimien työtapojen ohjaamisesta sekä osoitettua kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn. Hänen kokemuksensa palvelutuotannon kokonaisuudesta sekä osaamisensa palvelutuotannon johtamisesta on hyvä. Hakija on ollut luomassa pelastuslaitoksen nykyistä asiantuntija verkostomallia. Keskustelussa hakija on perusteellinen, osaava ja avoin keskustelija. Hakijalla on kokemusta haettuun virkaan, mutta valitun henkilön monipuolisempi sekä laaja-alaisempi koulutus soveltui paremmin haettuun virkaan.

********** on suoritettuna pelastajakurssi ja palopäällystö insinööri AMK tutkinto. Hänellä on työkokemusta palomestarin kesäsijaisuudesta Keski-Suomen pelastuslaitokselta, Pelastusopistolta tutkimusapulaisen tehtävistä sekä viimeksi palomiehen ja paloesimiehen tehtävistä Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Hakija toimii tällä hetkellä palomiehenä, tehden paloesimiesten sijaisuuksia Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän on suorasanainen, itsevarma ja hyvä keskustelija. Tutkimustoiminnasta saatu kokemus auttaa tietojohtamisen ymmärtämisessä ja käyttämisessä. Edellä mainittuja osaamisia voidaan pitää myös hänen vahvuutenaan. Tutkinnoista ja työkokemuksesta huolimatta hakijan näkemyksellisyys tiimien ja asiantuntijaverkostojen suunnittelun ja kehittämisen osalta sekä kokemus operatiivisesta päällystöjohtamisesta, eivät yllä virkaan valitun henkilön tasolle.

********** on pitkätyökokemus pelastustoimen operatiivisista tehtävistä, ensin palomiehenä, sitten paloesimiehenä ja nykyisin palomestarina Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Nykyisessä tehtävässään hakija vastaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen keskuspaloaseman työvuorohenkilöstöstä sekä aseman toiminnoista. Hänellä on pelastusalan päällystö ja alipäällystötutkinto. Lisäksi hänellä on suoritettuna useita tekniikan alan yliopistokursseja. Hakija on ihmisläheinen, avoin ja analyyttinen keskustelija. Hän tuntee palvelutuotannon ja hänellä on näkemyksellisyyttä sen kehittämiseen. Hän osaa kriittisesti arvioida toimintojen tuloksellisuutta ja toimivuutta. Hänen vahvuutenaan voidaan pitää pelastustoiminnan kokemusta ja toiminta-alueen tuntemusta. Vahvasta osaamisesta ja toiminta-alueen tuntemuksesta huolimatta, hänen osaamisensa ja kokemuksensa tiimien ja asiantuntijaverkostojen suunnittelun ja kehittämisen osalta sekä tiimityöskentelyn ohjaamisesta ja koordinoinnista, eivät yllä virkaan valitun henkilön tasolle.

This decision was published on 22.11.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Jari Korkiamäki, Pelastustoiminnan palveluiden suunnitteluyksikön yksikön päällikkö, puhelin: 0503631962

jari.korkiamaki@hel.fi

Decisionmaker

Vesa Halonen
pelastusjohtaja

Attachments

1. hakijayhteenveto Apulaispalopäällikkö-_pelastustoiminnan_suunnittelun_koordinointi_ja_ohjaus_221118073849937
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.