Hankinta, kotiateriapalvelut eteläisen ja kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2022-013576
More recent handlings
§ 2

Kotiateriapalvelun hankinta eteläisen ja kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja

Päätös

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja päätti valita käydyn tarjouskilpailun perusteella kotiateriapalvelun palveluntuottajaksi Compass Group Finland Oy:n hankinnan molempiin osa-alueisiin.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo sopimuskaudella on 5 200 000 euroa (alv 0 prosenttia).

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Päätös on ehdollinen sillä ehdolla, että palveluntuottaja toimittaa asetettujen vaatimusten mukaisesti rikosrekisteriotteensa ja muut vaadittavat lisäselvitykset ennen sopimusten allekirjoittamista.

Päätöksen perustelut

Hankinnan taustaa

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä kotiateriapalvelun ja ateria-automaattipalvelun hankinnan HEL 2022-008209 keskeiset periaatteet ja ehdot päätöksessään § 167 (30.8.2022) ja päätti oikeuttaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset ja päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Hankinnan osa-alueina olivat:

osa-alue 1: kotiateriapalvelu eteläisen kotihoitoyksikön asiakkaille

osa-alue 2: kotiateriapalvelu kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille

osa-alue 3: ateria-automaattipalvelu

Hankinnasta julkaistiin tarjouspyyntö 4.9.2022 julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa Hilmassa osoitteessa hankintailmoitukset.fi.

Hankinnan osa-alueiden 1 ja 2 kilpailutus keskeytettiin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan päätöksellä 9.11.2022 § 102 tarjouspyynnössä virheellisesti esitettyjen vertailuperusteiden vuoksi. Hankintamenettely ei olisi johtanut kokonaistaloudellisesti edullisimpaan lopputulokseen. Hankinnasta julkaistiin uusi hankintailmoitus, jossa olivat mukana osa-alue 1 kotiateriapalvelu eteläisen kotihoitoyksikön asiakkaille ja osa-alue 2 kotiateriapalvelu kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille. Hankintamenettely on kuvattu alla.

Osa-alueen 3 hankinnasta sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja teki hankintapäätöksen 1.12.2022 § 113.

Hankinnan kohde

Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kotihoito, kuntouttava arviointiyksikkö ja asiakasohjaus järjestävät kotiateriapalveluja asiakkaille, joilla on esimerkiksi MNA-mittarilla todennettu vaikea virheravitsemus, sairaus, toipilasaika tai muu erityinen syy, jonka vuoksi asiakas tarvitsee kotiin vietävän aterian tai erityisruokavalion, josta hän tai hänen läheisensä ei pysty huolehtimaan, eikä asiakas pysty kulkemaan lähistöllä olevaan ruokailupaikkaan. Kyseessä on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 §:n mukainen kotipalvelu, joka myydään asiakkaille arvonlisäverottomana. Hankinnan osa-alueita olivat:

osa-alue 1: kotiateriapalvelu eteläisen kotihoitoyksikön asiakkaille

osa-alue 2: kotiateriapalvelu kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille

Hankintamenettely

Kotiateriapalvelun hankinnasta eteläisen ja kaakkoisen kotihoitoyksikön asiakkaille järjestettiin tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on hankintalain luvun 12 tarkoittama sosiaali- ja terveyspalvelu.

Tarjouskilpailu käynnistettiin sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa 20.11.2022 julkaistulla tarjouspyynnöllä.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltiin hankittavat palvelut sekä tarjoajille että palvelulle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Tavanomaisten rahoituksellista ja taloudellista asemaa koskevien vaatimusten lisäksi tarjoajille asetettiin tarjouspyynnössä kuvatut tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Hankintaan liittyvät lisätietokysymykset tuli esittää 29.11.2022 klo 10.00 mennessä ja niihin vastattiin julkisesti 30.11.2022. Kysymyksiä esitettiin 6 kappaletta.

Tarjoukset tuli jättää hankintayksikölle Tarjouspalvelu-portaalin kautta 21.12.2022 klo 15.00 mennessä. Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät Compass Group Finland Oy, Mehiläinen Ateriaali Oy ja Menumat Oy.

Tarjousten käsittely

Tarjoukset avattiin 21.12.2022 klo 15.09 sähköisestä järjestelmästä.

Hankintayksikkö on tarkastanut tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden. Kaikkien tarjousvertailuun hyväksyttävien tarjousten tuli täyttää tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjoajalle, tarjoukselle ja tarjottavalle palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti tarjoajalla tulee olla palvelun laatuun ja laajuuteen nähden riittävästi kokemusta kotiateriapalvelun tuottamisesta. Riittävänä kokemuksena pidetään kahta (2) vähintään kahden (2) vuoden yhtämittaista kokemusta vastaavanlaisen kotiateriapalvelun tuottamisesta ajalla 9/2017–10/2022. Kahden eri referenssin ateriamäärän tulee olla yhteensä vähintään 3000 annosta kuukaudessa. Menumat Oy ei täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajalle asetettua referenssivaatimusta. Menumat Oy:n referenssit koskivat ateria-automaattipalvelua, eivätkä palvelukuvauksen mukaista kotiateriapalvelua. Menumat Oy:n tarjous suljetaan ulos tarjouskilpailusta.

Muut tarjoajat ja tarjoukset täyttivät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset, ja ne otettiin mukaan tarjousvertailuun.

Tilaajavastuulakiin liittyvät selvitykset ja hankintalain mukaiset pakolliset poissulkemisperusteet tarkastetaan tarjouspyynnössä kerrotun mukaisesti vain niiltä tarjoajailta, jotka tulivat vertailun perusteella valituiksi palveluntuottajiksi.

Tarjousvertailu ja kilpailutuksen tulos

Julkisia hankintoja koskevat yleiset periaatteet on lueteltu hankintalain 3 §:ssä. Sen mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Edellä mainittua hankintalain periaatetta tulee noudattaa hankinnan kaikissa eri vaiheissa. Tarjoajien valinnat on tehtävä etukäteen asetettujen valintakriteerien mukaisesti eikä valintakriteereitä voida muuttaa tarjousten vertailu- tai valintavaiheessa.

Tarjousten vertailu tehtiin osa-alueittain siten, että kumpaankin osa-alueeseen valittiin yksi (1) palveluntuottaja. Palveluntuottaja pystyi jättämään tarjouksen yhteen tai molempiin hankinnan osa-alueisiin. Palveluntuottaja saattoi tulla valituksi yhteen tai molempiin osa-alueisiin palveluntuottajaksi. Tarjousten vertailutaulukko on esitetty liitteessä 1 Vertailutaulukko.

Tarjousten valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus (kokonaisvertailupisteet), jossa hinnan painoarvo oli 70 prosenttia ja laadun 30 prosenttia. Hintavertailupisteet muodostuivat tarjoajan osa-alueen kohteille antamista hinnoista, joita painotettiin seuraavasti:

lounas 64 prosenttia hinnan maksimipisteistä

jälkiruoka 9 prosenttia hinnan maksimipisteistä

erikoisruokavaliolisä 9 prosenttia hinnan maksimipisteistä

kuljetusmaksu 18 prosenttia hinnan maksimipisteistä.

Hintakohteen halvin tarjous saa hintakohteen maksimipisteet. Muiden tarjousten hinnat suhteutettiin halvimpaan kaavalla (pienin annettu arvo/tarjottu arvo) x kohteen maksimipisteet. Kohteiden hintapisteet laskettiin yhteen.

Laatuvertailupisteet muodostuivat siten, että jokaisesta laatukohteesta saa kyllä-vastauksesta 5 pistettä ja ei-vastauksesta 0 pistettä. Kohteiden laatupisteet laskettiin yhteen.

Kokonaisvertailupisteet saatiin laskemalla hintavertailupisteet ja laatuvertailupisteet yhteen.

Sopimus

Valitun palveluntuottajan kanssa tehdään sopimus ajalle 1.5.2023–31.1.2026.

Helsingin kaupunkia ja palveluntuottajaa sitova päätös ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi.

This decision was published on 11.01.2023

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun
asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaa-
    timus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvit- tavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaa- timuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoi- tettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa ha- luaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimi- tettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vas- taanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa si- ten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivä- nä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksian- non tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka ku- luessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkina- oikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava vali- tusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen va- litusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapun- päivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä en- simmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipal- velussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaati-
muksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva pää-
    tös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on vali- tuksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (pro- sessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden pro- sessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoit- teista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai 
    muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayk- sikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimi- tetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700 

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen
tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Erja Turunen, ruokapalveluasiantuntija, puhelin: 09 310 43030

erja.turunen@hel.fi

Outi Ekebom, johtava hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 21183

outi.ekebom@hel.fi

Decisionmaker

Seija Meripaasi
sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja