Poikkeaminen, Vartiokylä, Pulttitie 3-5 / Tulppatie 10-12, Fastighets Ab Pluggvägen 10-12
Vartiokylä, Pulttitie 3–5, poikkeamishakemus
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 45. kaupunginosan (Vartiokylä) korttelin 191 tonttia nro 25 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavasta nro 10893 seuraavasti:
- Korttelialueen käyttötarkoituksesta T-1 (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue) poiketaan siten, että rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan liikuntatiloja ja niihin liittyviä katsomo-, kahvila- ja taukotiloja (enintään 1 000 k-m², 13,2 % asemakaavassa sallitusta kerrosalasta).
- Kiinteistön käyttöön tulee osoittaa Työpaikka-alueiden autojen ja pyörien pysäköintipaikkojen laskentaohjeiden (Kslk 28.2.2017 116 §) mukaisesti vähintään 56 autopaikkaa asemakaavassa määrätyn vähimmäismäärän sijaan.
- Tontille osoitettua istutettavaa aluetta (a) koskevasta määräyksestä poiketaan siten, että istutettavaa aluetta on vähintään 25 %. Asemakaavan mukaan alueen osalle saa sijoittaa rakennukseen ja pihalle johtavien kulkuteiden lisäksi autopaikkoja. Istutettavan alueen osuus on vähintään 40 %.
Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:
- Kiinteistöstä tulee laatia paloturvallisuusselvitys, joka hyväksytetään pelastuslaitoksella.
- Kiinteistön käyttöön tulee osoittaa pyöräpaikkoja Työpaikka-alueiden autojen ja pyörien pysäköintipaikkojen laskentaohjeiden (Kslk 28.2.2017 116 §) mukaisesti vähintään 1 pp / 150 k-m².
Maksu
2 910,00 euroa
Hakija
Fastighets Ab Pluggvägen 10–12
Rakennuspaikka
45. kaupunginosan (Vartiokylä) korttelin 191 tontti nro 25
Hakemus
Hakija hakee lupaa teollisuusvaraston (7 541 k-m²) osittaista käyttötarkoituksen muutosta kriketti-, liikunta-, peli-, katsomo-, kahvila- ja taukotilaksi (yhteensä 962 k-m²). Pulttitien varteen rakennusta vasten rakennetaan 15 uutta pysäköintipaikkaa siten, että kiinteistöllä on yhteensä 56 autopaikkaa.
Suunniteltu rakennushanke poikkeaa voimassa olevasta asemakaavasta nro 10893 käyttötarkoituksen, autopaikkojen määrän sekä istutettavan alueen osalta.
Asemakaavassa tontti on merkitty T-1, eli "teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue". Poikkeamaa haetaan tilan käyttötarkoitukselle. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan kriketti-, liikunta-, peli-, katsomo-, kahvila- ja taukotilat.
Pysäköinnille haetaan poikkeuslupaa autopaikkojen määrän sekä sijoittumisen osalta. Tien varteen rakennusta vasten tullaan rakentamaan 15 uutta pysäköintipaikkaa suunnitelman mukaisesti. Uusi paikoitus tulee sijoittumaan istutettavalle alueen osalle (a), jolle saa sijoittaa paikoitusta siten, että istutettavan alueen osuus on vähintään 40 %. Hakija on esittänyt laskelman Pulttitien puoleisen istutettavan alueen osan (a) istutettavan alueen pinta-alasta, jonka mukaan istutettavan alueen osuus on n. 28 %.
Hakija perustelee poikkeamista käyttötarkoituksen osalta seuraavasti:
- Tila soveltuu tämän kaltaiselle toiminnalle.
- Tilan luontainen esteettömyys ja julkiset kulkumahdollisuudet kohteeseen.
- Toiminta ei aiheuta häiriötä ympäristössä.
- Harrastetoiminta keskittyy pääosin iltaan ja viikonloppuun, jolloin toiminta lomittuu alueen muun arkitoiminnan kanssa.
- Nykyisin tilojen käyttö varastotilana on vajaata ja uusi käyttötarkoitus ihmisineen voidaan nähdä energiatehokkaana ja ekologisena muutoksena kun voidaan hyödyntää jo olemassa olevaa lämmöneristettyä teollisuuskiinteistötilaa lasten, nuorten ja aikuisten harrasteliikuntatoimintaan.
Hakija perustelee poikkeamista autopaikkojen osalta:
- Paikoitus jaetaan ryhmiin niin, että viheraluetta jää autojen väliin ja täten muutos ei heikennä alueen viihtyisyyttä.
- Muutos parantaa alueen pysäköintipaikoituksen määrää.
- Muutoksen yhteydessä ulko-oven läheisyyteen tullaan rakentamaan LE-paikoitus ja sisääntulon edustalle LE-luiska.
- Kadunvarsipaikoituksen poistuessa katualue levenee.
- Muutos ei vaikuta olevaan jalkakäytävään.
Hakija perustelee poikkeamista autopaikkojen määrän osalta viitaten dokumenttiin Työpaikka-alueiden autojen ja pyörien pysäköintipaikkamäärien laskentaohjeet (Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.1.2017, Helsingin kaupunki), jonka mukaan tarve autopaikkojen määrälle olisi noin 30. Tämän perusteella kiinteistölle osoitettujen autopaikkojen määrä on riittävä. Uuden liikuntatilan käyttö painottuu ajallisesti iltaan, jolloin alueella on lisäksi paljon kadunvarsipaikkoja käyttämättöminä. Lisäksi kiinteistö sijaitsee keskeisten joukkoliikenneyhteyksien ja reittien läheisyydessä.
Säännökset, joista poiketaan
Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.
Lähtötiedot
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 28.11.2001 hyväksytty asemakaava nro 10893. Asemakaavan mukaan rakennuspaikka on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T-1). Autopaikkoja saa sijoittaa tonteille siten, etteivät ne aiheuta haittaa tonteilla tapahtuvalle lastaustoiminnalle, muut autopaikat tulee sijoittaa alueen LPA-korttelialueille. Tontille on osoitettu puilla ja pensailla istutettava alueen osa, jolle saa sijoittaa rakennukseen ja pihalle johtavien kulkuteiden lisäksi autopaikkoja enintään kolmen autopaikan ryhmissä. Istutettavan alueen osuus on vähintään 40 %.
Asemakaavan mukaan tontille tulee sijoittaa autopaikkoja teollisuus- ja toimistotiloille 1 ap/150 k-m² sekä varastotiloille 1 ap/150 k-m².
Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on osoitettu toimitila-alueeksi, jota kehitetään ensisijaisesti toimitilojen, tuotannon, varastoinnin, satamatoimintojen, julkisten palvelujen ja opetustoiminnan sekä virkistyksen käyttöön.
Nykytilanteessa tontilla sijaitseva rakennus toimii teollisuusvarastona. Vuonna 2008 teollisuusvarastoon on myönnetty lupa palavien nesteiden varastoimiseen.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (16.1.2023). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle alueelle.
Muistutuksia ei ole esitetty.
Pelastuslaitos toteaa lausunnossaan (6.2.2023), että kiinteistössä on aiemmin varastoitu Tukes:in valvonnan alaisia kemikaaleja. Pelastuslaitoksen kanta on, että kemikaalivarastoinnin päättymisestä tulee saada täysi varmuus ennen kuin seinän taakse tulee kokoontumistila. Pelastuslaitos suosittelee, että kohteesta laaditaan paloturvallisuusselvitys.
Päätöksen perustelut
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska se edistää olemassa olevan rakennuksen tarkoituksenmukaista käyttöä. Nykyisen teollisuusvaraston tiloihin rakennettava liikuntasali parantaa alueelle tarpeellista palvelutasoa.
Poikkeamispäätöksen mahdollistamasta käyttötarkoituksen muuttamisesta ei synny merkittäviä vaikutuksia. Alue säilyy edelleen ensisijaisesti teollisuus- ja toimitila-alueena.
Hakijan esittämän selvityksen perusteella voidaan arvioida tontille esitetyn pysäköintipaikkamäärän olevan riittävä. Esitetty autopaikkamäärä noudattaa Työpaikka-alueiden autojen ja pyörien pysäköintipaikkamäärien laskentaohjetta (Kslk 28.2.2017, 116 §). Uuden liikuntatilan käyttö painottuu ajallisesti iltaan, joten alueen pysäköintipaikat ovat lomittaisessa käytössä. Tontille on hyvät joukkoliikenneyhteydet.
Tontille osoitettua istutettavaa aluetta koskevasta määräyksestä poiketaan siten, että istutettavaa aluetta saa olla 25 %. Poikkeaminen mahdollistaa tarkoituksenmukaisten pysäköintijärjestelyjen tekemisen tontilla.
Poikkeamispäätöksen ehtona on paloturvallisuusselvityksen laatiminen rakennusluvan liitteeksi. Selvitys tulee hyväksyttää pelastuslaitoksella.
Kiinteistön käyttöön tulee osoittaa pyöräpaikkoja Työpaikka-alueiden autojen ja pyörien pysäköintipaikkamäärien laskentaohjeiden mukaisesti.
Poikkeamisen erityinen syy on rakennuksen tarkoituksenmukainen käyttö ja alueelle tarpeellisen palvelutason parantaminen.
Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2023, 6 §
Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.
Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
This decision was published on 28.02.2023
Valitusosoitus
Pöytäkirjan 25 § (Poikkeamispäätöksestä).
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
00580 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 25 § (Maksun osalta).
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Katariina Hirvonen, suunnittelija, puhelin: 09 310 21300
Laura Hietakorpi, arkkitehti, puhelin: 09 310 28753