Sitovat toiminnan tavoitteet vuonna 2022, Helsingin kaupunki

HEL 2022-014260
More recent handlings
Case 3. / 19 §

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan selvitys vuoden 2022 toteutumattomista sitovista toiminnan tavoitteista

Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi selvityksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2022 toteutumatta jääneistä talousarvion sitovista toiminnan tavoitteista.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Vuoden 2022 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien on annettava selvitys toteutumatta jääneistä sitovista toiminnan tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kahdesta sitovasta tavoitteesta molemmat jäivät toteutumatta.

Tavoite: Toiminnan jälleenrakentaminen

Palvelujen vetovoimaisuus pyrittiin palauttamaan koronapandemiaa edeltävälle tasolle tavoittelemalla aikaisempia asiakasmääriä. Tavoitetta mitattiin digitaalisten ja fyysisten käyntikertojen yhteenlasketulla määrällä, tavoitteena 22 827 000 käyntikertaa.

Toteuma: 22 341 879 käyntikertaa, 98 % tavoitteesta.

Toimialan palvelujen kysyntä ei palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Osa toimialan palveluista oli alkuvuodesta rajoitusten vuoksi kiinni, eivätkä asiakkaat sulkujen päätyttyä palanneet toimialan palveluihin odotetusti. Kesä- ja syyskaudella fyysisten käyntikertojen tulos oli ennakoitua parempi, pääosin onnistuneiden kesätoimintojen ansiosta erityisesti liikuntapalveluissa. Kokonaisuutena fyysiset käyntikerrat jäivät kuitenkin tavoitteestaan (fyysisten käyntikertojen tavoite: 18 827 000, toteuma: 18 087 117, erotus: −739 883).

Digitaalisten käyntikertojen tavoite sen sijaan ylittyi pääosin korona-aikana kehitettyjen uusien palvelujen sekä Varaamo -palvelun kasvaneiden käyntikertojen ansiosta (digitaalisten käyntikertojen tavoite: 4 000 000, toteuma: 4 254 762, erotus: +254 762).

Tavoite: Toiminnan tehostaminen

Toiminnan tehostumista mitattiin yksikkökustannuksella, joka määriteltiin palvelukokonaisuuksittain. Mittarilla pyrittiin ohjaamaan toimintaa ja johtamista tehokkaasti huomioiden sen, että toiminnan volyymit eri palvelukokonaisuuksissa vaihtelevat paljon. Mittari huomioi palvelukokonaisuuksittain toiminnan tulot ja menot suhteessa aikaansaatuihin suoritteisiin. Näin pyrittiin osoittamaan palvelukokonaisuuksien toiminnan panos-tuotos-suhdetta. Tavoitteena yksikkökustannuksissa oli kulttuuripalveluissa korkeintaan 24,56 euroa, liikuntapalveluissa korkeintaan 6,55 euroa, nuorisopalveluissa korkeintaan 24,15 euroa ja kirjastopalveluissa korkeintaan 4,08 euroa.

Toteuma oli kulttuuripalveluissa 21,59 euroa, liikuntapalveluissa 6,58 euroa, nuorisopalveluissa 26,66 euroa ja kirjastopalveluissa 4,47 euroa.

Kulttuuripalveluissa yksikkökustannukset alittivat tavoitetason, koska käyntikertoja saavutettiin tavoiteltua enemmän ja nettomenot jäivät talousarviota pienemmiksi.

Liikuntapalveluissa yksikkökustannukset toteutuivat sen sijaan tavoiteltua korkeampina. Käyntikertoja saavutettiin tavoitetta enemmän, mutta liikuntapalvelujen menot nousivat muun muassa kohonneiden energiakustannuksien vuoksi niin paljon, että saadulla tulokertymällä ei pystytty kompensoimaan kohonneita kustannuksia.

Myös nuoriso- ja kirjastopalveluissa yksikkökustannukset toteutuivat tavoiteltua korkeampina. Molempien palvelukokonaisuuksien osalta nettomenot olivat talousarviota pienemmät, mutta koska käyntikerrat jäivät tavoitetasosta, ei yksikkökustannustavoite toteutunut.

Close

Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö 30.01.2023 § 17

27.01.2023 Ehdotuksen mukaan

25.01.2023 Ehdotuksen mukaan

24.01.2023 Ehdotuksen mukaan

19.01.2023 Ehdotuksen mukaan

Close

This decision was published on 17.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Laura Aalto

Ask for more info

Mervi Smahl-Laurikainen, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 89016

mervi.smahl-laurikainen@hel.fi

Kalle Kujala, johtava controller, puhelin: 09 310 85030

kalle.kujala@hel.fi