Asemakaavan muutos nro 12841, Munkkiniemi, Niemenmäen länsipuoli

HEL 2022-014568
More recent handlings
Case 7. / 36 §

Munkkiniemen Niemenmäen länsipuolen asemakaavan muutos (nro 12841)

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 30. kaupunginosan (Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki) korttelin 30101 tontin 4 sekä puisto- ja tiealueiden asemakaavan muutoksen 12.12.2023 päivätyn piirustuksen nro 12841 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 30227 ja 30229).

Käsittely

Palautusehdotus

Valtuutettu Laura Korpinen ehdotti valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin:

Valmiiksi rakennettujen kaupunginosien täydennysrakentamista pitäisi toteuttaa maltilla, rakennusten tulisi sopia aiempaan rakennuskantaan, rakennuksia ei tule sijoittaa keskelle olemassa olevaa keskeistä liikenneväylää, ja Ulvilantien alussa sijaitseva kalliometsäsaareke pitäisi säästää tuleville sukupolville rakentamattomana.

3 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Laura Korpisen palautusehdotus

Jaa-äänet: 76
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Tarik Ahsanullah, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Timo Harakka, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Anna Karhumaa, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Erkki Karinoja, Elina Kauppila, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Seida Sohrabi, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 5
Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Mika Raatikainen

Poissa: 4
Jussi Halla-aho, Joel Harkimo, Shawn Huff, Mikael Jungner

Valtuutettu Mikko Paunio ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää EI.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

See table with voting results

Eriävät mielipiteet

Valtuutettu Laura Korpinen jätti eriävän mielipiteen, jonka perusteluina esitti seuraavaa:

Asia olisi pitänyt palauttaa valmisteluun.

Valmiiksi rakennettujen kaupunginosien täydennysrakentamista pitäisi toteuttaa maltilla, rakennusten tulisi sopia aiempaan rakennuskantaan, rakennuksia ei tulisi sijoittaa keskelle olemassa olevaa keskeistä liikenneväylää, ja Ulvilantien alussa sijaitseva kalliometsäsaareke olisi pitänyt säästää tuleville sukupolville rakentamattomana.

Valtuutettu Mikko Paunio jätti eriävän mielipiteen samoin edellä mainituin perusteluin.

Äänestys 1

Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahsanullah, Tarik Kokoomuksen valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhumaa, Anna Keskustan valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
Member Political group
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Kokoomuksen valtuustoryhmä 23 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 1
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 13 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 4 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 2
No council group 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Hanke on osa Läntisen bulevardikaupungin (Huopalahdentie – Vihdintie) suunnittelua. Kaavaratkaisussa Niemenmäen länsipuolelle on suunniteltu täydentävää asuinrakentamista jatkoksi Huopalahdentien eteläpään rakennuksin rajatulle katuympäristölle. Kaavamuutosalueeseen kuluu lisäksi Huopalahdentien toisella puolella sijaitseva, Ulvilantien ja Huopalahdentien uuden linjauksen väliin jäävä, rakentamaton toimistorakennusten korttelialueen osa, jolle on osoitettu asuinrakentamista Vihdintien ja Huopalahdentien kaavarungon mukaisesti.

Kaavahankkeen tavoitteena on sijoittaa uutta asuin- ja liiketilarakentamista tulevan pikaraitiotien varrelle täydentämään Munkkivuorta ja Niemenmäkeä. Kaavaratkaisussa on pyritty sijoittamaan täydennysrakentaminen siten, että pääosa Niemenmäen länsipuoleisesta puustoisesta rinteestä voidaan säilyttää rakentamattomana. Huopalahdentien uuden linjauksen myötä iso osa uudisrakentamisesta on ollut mahdollista sijoittaa nykyiselle katualueelle.

Niemenmäen länsipuolen uuden korttelin lamellimaisten rakennusosien muodostama kaarre on olennainen kaupunkikuvallinen tekijä sekä muodostuvassa katuympäristössä että rakennusten itäpuolelle syntyvässä pihamiljöössä. Pihan puoleiset ja lamellien väleihin sijoittuvat korkeammat pistetalot hahmottuvat Turunväylän päätteenä saavuttaessa lännestä Helsinkiin. Huopalahdentien uuden linjauksen näkymäpäätteenä etelästä tultaessa on korkeahko pistetalo, joka rajaa myös tulevaa Kivitorpanaukiota.

Ulvilantie 2a tontin umpikorttelimainen rakenne muodostaa ensimmäisen osan Munkkivuoren kaakkoiskulmaan suunnitellusta rakennetusta reunavyöhykkeestä.

Pikaraitiotie- ja bussipysäkkien keskittymät tulevat Huopalahdentiellä sijoittumaan Munkkiniemen ostoskeskuksen edustalle välittömästi suunnittelualueen pohjoispuolella ja Kivitorpanaukiolle sen eteläpuolella. Näiden keskittymien läheisyyteen on kaavaratkaisussa osoitettu liiketilaa asuinrakennusten kivijalkaan.

Uutta asuntokerrosalaa kaavaratkaisussa on 45 000 k-m², mikä tarkoittaa noin 1 100 uutta asukasta. Lisäksi on osoitettu 1 800 k-m² kerrosalaa liikkeille ja toimitiloille. Korttelin 30229 tehokkuus on e=2,24 ja korttelin 30227 e=2,08.

Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (piir.nro 7507).

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Suuremmalla kaavanmuutosalueella on pääosin voimassa Helsingin yleiskaava 2016, jossa se on merkitty pääkaduksi (Huopalahdentien nykyisen linjauksen mukaisesti), kantakaupungiksi merkinnällä C2 sekä asuntovaltaiseksi alueeksi A2. Pienellä suikaleella Turunväylän itäpäässä em. yleiskaavan kaupunkibulevardin merkintä on kumottu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä, joten sillä on voimassa aiempi Yleiskaava 2002 merkinnällä maanalainen moottorikatu. Pienempi kaavanmuutosalue sijoittuu suurelta osin em. kumotun kaavan kaupunkibulevardimerkinnän alueelle, joten sillä on voimassa Yleiskaava 2002:n merkintä asuminen/toimitila ja vähäiseltä osin Helsingin yleiskaava 2016:n merkintä asuntovaltainen alue A3.

Helsingin maanalaisessa yleiskaavassa 2021 molempien kaavamuutosalueiden kautta kulkee ohjeelliset suunnitellut liikennetunnelit -merkintä. Suuremman muutosalueen keskellä on lisäksi nykyiset rakennetutut maanalaiset tilat ja tunnelit -merkintä.

Kaavaratkaisu on em. yleiskaavojen mukainen. Kaavaratkaisu edesauttaa toteuttamaan Helsingin yleiskaavan 2016 tavoitetta laajentaa kantakaupunkia mm. kaupunkibulevardeiksi muutettavien Vihdintien ja Huopalahdentien varsille.

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista mm. edistämällä asuntotuotantoa hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä sekä uudistamalla ja täydentämällä olemassa olevaa rakennettua ympäristöä kestävästi huomioiden alueen erityispiirteet.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 11.6.2019 Vihdintien ja Huopalahdentien kaavarungon alueen asemakaavojen lähtökohdaksi.

Esittelijä toteaa täydentävästi, että kaupunginvaltuusto hyväksyi Huopalahdentien katualue ympäristöineen nimisen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen (nro 12764) 30.8.2023, mutta kaava eli ole vielä lainvoimainen. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi 21.8.2023 kaupungin ja valtion välillä neuvotellun aiesopimuksen Turunväylän ja Huopalahdentien liittymän parantamisesta ja Hakamäentien muuttamisesta kaduksi. Tiesuunnitelma on tekeillä.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Suurempi kaavamuutosalue sijoittuu pääosin Huopalahdentien nykyiselle katualueelle. Alueen itäreunassa on tasaisia puistoalueita sekä Niemenmäen kaunis puustoinen kalliorinne. Rinteen itäpuolella näkymää hallitsevat Niemenmäen pääosin 1960-luvun alkupuolella rakentuneet, vaaleat, 7.–8. kerroksiset pistetalot. Alueen eteläpuolelle on hiljattain rakentunut kaksi asuinkerrostaloa (Huopalahdentie 19).

Pienempi kaavamuutosalue sijaitsee Munkkivuoren asuinalueen itäreunassa, ostoskeskuksen eteläpuolella. Se rajautuu pohjoisessa ja lännessä Ulvilantiehen, idässä Huopalahdentien uuteen katulinjaukseen ja etelässä tulevaan Luvianpuistoon. Alue on rakentumattoman toimistotontin osa.

Suunnittelualueella on voimassa viisi asemakaavaa vuosilta 1960–2016. Alueeseen kuuluu voimassa olevan asemakaavan tiealuetta, katualuetta, puistoaluetta sekä toimistorakennusten korttelialuetta (KT).

Helsingin kaupunki omistaa koko kaavamuutosalueen. Valtio hallitsee tieoikeudella voimassa olevan asemakaavan tiealuetta (LT) Turunväylän itäpäässä. Kaavoitus on tullut vireille kaupungin aloitteesta.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia ilman arvonlisäveroa yhteensä 400 000 euroa. Asemakaavamuutos nostaa alueen arvoa. Kaupunki omistaa alueen maa-alan. Alueelle kaavoitettavan rakennusoikeuden arvo on noin 36 miljoonaa euroa.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomaisyhteistyö

Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa:

  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)
  • kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
  • sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat alueella sijaitseviin vesihuoltolinjoihin sekä alueelle suunniteltuun uuteen runkoyhteyteen, Vihdintien pikaraitiotiehen.

Mielipiteet

Kirjallisia mielipiteitä saapui 26 kpl. Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat mm. seuraaviin asioihin:

  • yleiskaavan vanhentuneisuus
  • pikaraitiotien ja täydennysrakentamisen tarve
  • liikenteen toimivuus
  • uudisrakentamisen sopiminen alueelle
  • puistoalueet
  • liito-oravaverkostot
  • palvelujen riittävyys.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §)

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 25.9.–24.10.2023, mistä ilmoitettiin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotuksesta tehtiin kolme muistutusta. Muistutuksissa esitetyt huomautukset kohdistuivat mm.:

  • rakentamisen määrään ja sijoitteluun
  • kaavaselostuksen sisältöön
  • viitesuunnitelmiin
  • liito-oraviin.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta:

  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY)
  • Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
  • Helen Sähköverkko Oy
  • sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
  • kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala / kaupunginmuseo

Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat mm. vesijohto- ja viemäri- sekä pelastusjärjestelyjen toteuttamiseen, liito-oravan ekologista verkoston ja suotuisan suojelutason turvaamiseen, meluntorjuntaan sekä uuden ja olemassa olevan rakentamisen yhteensovittamiseen.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa. Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala (Kasko) ilmoitti, että palvelutarpeeseen on varauduttu alueen uusissa tilahankkeissa.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Jatkotoimenpiteet

Kaavan toteuttaminen edellyttää Huopalahdentien bulevardikadun rakentamista uudelle linjaukselle osana Länsi-Helsingin raitioteiden toteutusta. Raitioteiden hankesuunnittelu, jossa määritellään hankkeen aikataulua, vaiheistusta ja toteutustapaa, on parhaillaan käynnissä. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Länsi-Helsingin raitioteiden hankesuunnitelman 9.1.2024. Valtio osallistuu hankekokonaisuuden toteuttamiseen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksen 2020-31 mukaisesti noin 105 milj. eurolla. Alustavan aikataulun mukaan rakentaminen tulee tapahtumaan vaiheistetusti vuosien 2026–2030 välillä.

Close

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 66

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 30. kaupunginosan (Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki) korttelin 30101 tontin 4 sekä puisto- ja tiealueiden asemakaavan muutoksen 12.12.2023 päivätyn piirustuksen nro 12841 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 30227 ja 30229).

Esittelijä
kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 12.12.2023 § 668

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 12.12.2023 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12841 (liite nro 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 30. kaupunginosan (Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki) korttelin 30101 tonttia 4 sekä puisto- ja tiealueita (muodostuvat uudet korttelit 30227 ja 30229).

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville.
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla:
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat arkkitehti Nina Välkepinta-Lehtinen, liikenneinsinööri Markus Ahtiainen, insinööri Jarkko Nyman ja erityisasiantuntija Anu Haahla. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Nina Välkepinta-Lehtinen, arkkitehti, puhelin: 310 37024

nina.valkepintalehtinen@hel.fi

Markus Ahtiainen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37088

markus.ahtiainen@hel.fi

Jarkko Nyman, projektipäällikkö (teknistaloudellinen suunnittelu), puhelin: 09 310 37094

jarkko.nyman@hel.fi

Anu Haahla, erityisasiantuntija (ympäristöhäiriöt), puhelin: 09 310 28916

anu.haahla@hel.fi

Raimo Pakarinen, ympäristöasiantuntija (luontoasiat), puhelin: 09 310 31534

raimo.pakarinen@hel.fi

Nimistötoimikunta 13.09.2023 § 70

Arkkitehti Nina Välkepinta-Lehtinen esitteli alueen suunnittelutilannetta ja nimistötarpeita.

Nimistötoimikunta päätti esittää alueelle seuraavan uuden nimen:

Luuvaniemenrinne – Lognäsbrinken

(katu, jalankulku- ja pyöräily-yhteys)

Perustelu: Liitynnäinen (Luuvaniementien mukaan).

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 09 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 31.08.2023 § 53

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12841 pohjakartan kaupunginosassa 30 Munkkiniemi. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12841
Kaupunginosa: 30 Munkkiniemi
Kartoituksen työnumero: 1/2023
Pohjakartta valmistunut: 19.1.2023
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 09 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi
Close

This decision was published on 21.02.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Attachments

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.