Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston rakennusvalvontaviranomaisena vuoden 2022 aikana tekemät päätökset oikaisuvaatimusasioissa

HEL 2022-014784
More recent handlings
Case 7. / 7 §

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston vuoden 2022 aikana tekemät päätökset oikaisuvaatimuksista rakennusvalvonta-asioissa

Environment and Permits Sub-committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti merkitä tiedoksi vuoden 2022 aikana tekemänsä päätökset oikaisuvaatimuksista rakennusvalvonta-asioissa.

Yhteenveto

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostossa tehtiin vuoden 2022 aikana 16 päätöstä rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoiden tekemistä päätöksistä tehdyistä oikaisuvaatimuksista.

Niistä yhdeksän koski rakennuslupapäätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia. Lopuista seitsemästä päätöksestä yksi koski rakennuksen purkamislupaa, kaksi toimenpidelupaa, yksi suunnittelijan kelpoisuutta, yksi aloittamisoikeutta ja kaksi rakennusluvasta pidettyä loppukatselmusta.

Kuudessa tapauksessa viranhaltijan tekemää päätöstä muutettiin joltakin osin. Muut oikaisuvaatimukset hylättiin tai jätettiin tutkimatta.

Vuoden 2021 aikana jaosto teki yhteensä 36 oikaisuvaatimuspäätöstä, joten oikaisuvaatimukset ovat huomattavasti vähentyneet.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

This decision was published on 24.01.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

yksikön päällikkö
Pentti Ruuska

Ask for more info

Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: +358 9 310 26218

pentti.ruuska@hel.fi

Attachments

1. Ympäristö- ja lupajaoston oikaisuvaatimuspäätökset 2022

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.