Vahingonkorvaus, autovaurio, 7.12.-14.12.2022, Lemuntie 13

HEL 2022-014952
More recent handlings
§ 7

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, autovaurio Lemuntiellä 7. - 14.12.2022

Yksikönjohtaja

Päätös

Staran kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan auto oli pysäköitynä samassa kohdassa 7. – 14.2.2022 kadun varressa osoitteessa Lemuntien 13, eikä autoa ole siirretty paikalta kyseisenä ajankohtana. Hakijan mukaan aura-auton aura oli naarmuttanut ja kolhinut auton kylkeä oven kohdalta. Kolhun takia auton ovi aukeaa huonosti, ovi on lommolla ja maalipinta irronnut. Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi. Hakija ei ole ilmoittanut tapahtumalle silminnäkijöitä.

Hakija on toimittanut 15.12.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon erittelemättömän suuruisen korvausvaateen autonsa vahingosta ja vaatii korvausta vahingosta kokonaisuudessaan.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen mukaan kyseistä katuosuutta on aurattu useaan kertaan kyseisenä ajankohtana. Asiasta on keskustelu alueen hoitajien kanssa, ja kuljettajat kiistävät osuneensa hakijan autoon.

Staran työkoneiden kuljettajien ja työntekijöiden velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme.

Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on hänelle aiheutuneen vahingon lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys. Hakijan näkemys Staran korvausvastuusta perustuu epäilyyn, eikä auton vahingoittumiselle ei ole silminnäkijöitä. Kyseessä voi olla kenen tahansa tienkäyttäjän aiheuttama vahinko.

Lisäksi vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli tässä tapauksessa kunnossapidon suorittajan eli kuljettajan on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Edellä mainituista syistä Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta, koska Stara ei ole aiheuttanut kyseistä vahinkoa.

This decision was published on 16.02.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 14.12.2022, saate
2. Vahingonkorvausvaatimus 14.12.2022
3. Vahingonkorvausvaatimus 14.12.2022, liite, kartta
4. Vahingonkorvausvaatimus 14.12.2022, liite, kuvat
5. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 3.1.2023

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.