Aukioloajat, varhaiskasvatus- ja esiopetusalue 2, toimipisteiden tilapäiset sulkemiset vuonna 2023

HEL 2023-000137
More recent handlings
§ 10

Varhaiskasvatus- ja esiopetus alue 2, toimipisteiden määräaikaiset sulkemiset 31.3.2023

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 2

Päätös

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 2 päätti sulkea määräaikaisesti seuraavat toimipisteet

Toimipiste
Suljettuna
Perustelut
Päiväkoti Aada
31.3.2023
Kehittämispäivä
 

Päätöksen perustelut

Varhaiskasvatusjohtaja päätti 17.12.2020 § 118 siirtää toimivaltaansa
viranhaltijoille siten, että varhaiskasvatuksen aluepäällikkö päättää
oman alueensa osalta enintään viisi päivää kestävästä toimipisteiden
sulkemisesta kokonaan tai osittain ja enintään viikon kestävästä, kestoltaan korkeintaan kahden tunnin pituisesta poikkeuksesta aukioloajoissa. Varhaiskasvatusjohtaja päättää kuitenkin useampaa kuin yhtä
aluetta koskevasta samanaikaisesta koulujen loma-aikaan tapahtuvasta toimintayksiköiden sulkemisesta.

This decision was published on 10.03.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Marjo-Helena Mathlin, hallintoassistentti, puhelin: 09 310 38867

marjo-helena.mathlin@hel.fi

Decisionmaker

Keijo Räikkönen
varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 2