Määrärahojen ylitysoikeus, vuoden 2023 talousarvio, käyttämättä jääneet määrärahat vuodelta 2022, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuuston 1.3.2023 § 57 tekemän päätöksen täytäntöönpano: Vuonna 2022 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettävät ylitysoikeudet vuoden 2023 talousarvioon
Päätös
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston 1.3.2023 § 57 tekemä päätös saadaan pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen mahdollisista valituksista huolimatta panna täytäntöön.
Samalla kaupunginhallitus päätti myöntää vuonna 2022 käyttämättä jääneisiin määrärahoihin perustuvat ylitysoikeudet vuoden 2023 talousarvioon korkeintaan esitetyn suuruisina ja kehottaa hallintokuntia ottamaan huomioon, että ylitysoikeudet kirjataan talousarvioon enintään sen suuruisina kuin määrärahaa on jäänyt ko. kohdalta käyttämättä vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan:
Käyttötalousosa
luku 1 30 Kaupunginhallitus
talousarviokohta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat, Khn käytettäväksi
Kaupunginhallituksen päätöksessä (10.1.2022 § 2) toimialoille sekä mainituille hankkeille tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti koronan aiheuttamiin jälleenrakennustarpeisiin (kulttuuri- ja tapahtuma- alan tukemiseen, lasten ja nuorten hyvinvointivajeen korjaamiseen, ikääntyneiden mielen hyvinvoinnin ja liikkeelle lähtemisen tukemiseen sekä ulkoilun ja liikunnan mahdollisuuksien vahvistamiseen).
Kaupunginhallituksen päätöksessä (22.3.2021 § 215) toimialoille ja kaupunginkanslialle sekä mainituille hankkeille tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti elinkeinopoliittisille erillishankkeille koronaepidemiasta palautumiseen sekä yritysten ja yrittäjyyden vauhdittamiseen.
Kaupunginhallituksen päätöksessä (22.3.2021 § 216) toimialoille ja kaupunginkanslialle sekä mainituille hankkeille tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti kaupungin palvelujen digitaaliseen uudistamiseen ja koronapandemiasta palautumiseksi.
Kansliapäällikön päätöksissä (22.12.2021 § 273 ja 19.12.2022 § 243) kaupunginkanslialle sekä mainituille hankkeille tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti lähisuhdeväkivaltatyön projektikoordinaattorin palkkaus- ja toimintakustannuksiin.
Kaupunginvaltuuston päätöksessä (21.4.2021 § 246) ja kaupunginhallituksen päätöksessä (28.11.2022 § 827) toimialoille ja kaupunginkanslialle sekä mainituille hankkeille tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti liikunta- ja kulttuurisetelien kertaluontoisen henkilöstöedun hankinnan toteuttamiseksi.
Kansliapäällikön päätöksessä (23.3.2021 § 72) kaupunginkanslialle tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle Tattarisuon taidekiviveistämön uudisrakennushankkeeseen.
Kansliapäällikön päätöksessä (12.10.2022 192 §) kaupunginkanslialle tehdyn määrärahojen kohdennuksen mukaisesti palkanmaksu-uudistuksesta johtuvien vahingonkorvausten suorittamiseen.
Investointiosa
talousarvioluku 8 01 Kiinteä omaisuus
talousarviokohta 8 01 01 Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset sekä kaavoitus- ja täydennysrakentamiskorvaukset, Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 450 000 euroa (liite 1)
talousarvioluku 8 02 Rakennukset
talousarviokohta 8 02 01 Uudis- la lisärakennushankkeet Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 32 200 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarviokohta 8 02 02 Korjaushankkeet, Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 27 800 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarvioluku 8 03 Kadut ja liikenneväylät
talousarviokohta 8 03 01 Uudisrakentaminen ja perusparantaminen, Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 6 100 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarviokohta 8 03 03 Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa, Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 1 000 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarvioluku 8 07 Muu pääomatalous
talousarviokohta 8 07 01 Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet, Khn käytettäväksi
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle 144 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarviokohta 8 08 Projektialueiden infrarakentaminen, Khn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 14 200 000 euroa (liite 1)
talousarvioluku 8 09 Kaupunkiuudistus, Kylkn käytettäväksi
kaupunkiympäristön toimialalle 2 600 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
talousarvioluku 8 10 Suuret liikennehankkeet, Kylkn käytettäväksi
talousarviokohta 8 10 01 Kruunusillat
kaupunkiympäristön toimialalle 15 300 000 euroa keskeneräisiin hankkeisiin (liite 1)
Rahoitusosa:
talousarvioluku 9 01 Pitkävaikutteinen rahoitus
talousarviokohta 9 01 01 Antolainat asuntotuotantoon, Khn käytettäväksi
kaupunginkanslialle 1 697 000 euroa lainojen nostoihin liitteen 1 mukaisesti
talousarviokohta 9 01 02 Muu antolainaus, Khn käytettäväksi
kaupunginkanslialle 117 183 000 euroa lainojen nostoihin liitteen 1 mukaisesti
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 94
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen, kaupunginkanslian, kasvatus- ja koulutuslautakunnan, kaupunkiympäristölautakunnan, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnnan ylittämään vuoden 2023 talousarvion jäljempänä olevilla kohdilla olevia määrärahoja enintään seuraavasti:
TA-luku | Kohta | Euroa |
1 30 01 | Kaupunginhallituksen käyttövarat | 30 437 000 |
1 40 01 | Kaupunginkanslia | 3 000 000 |
Käyttötalous yhteensä | 33 437 000 | |
TA-luku | Kohta | Euroa |
8 01 | Kiinteä omaisuus | |
8 01 01 | Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset sekä kaavoitus ja täydennysrakennuskorvaukset, Kylkn käytettäväksi | 450 000 |
8 02 | Rakennukset | 60 000 000 |
8 03 | Kadut ja liikenneväylät | |
8 03 01 | Uudisrakentaminen ja perusparantaminen sekä muut investoinnit, Kylkn käytettäväksi | 6 100 000 |
8 03 03 | Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa, Kylkn käytettäväksi | 1 000 000 |
8 04 | Puistot ja liikunta-alueet | |
8 04 01 | Puistot ja liikunta-alueet, Kylkn käytettäväksi | 5 000 000 |
8 05 | Irtaimen omaisuuden perushankinta | |
8 05 01 | Keskushallinto | 12 100 000 |
8 05 02 | Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | 6 204 000 |
8 05 03 | Kaupunkiympäristön toimiala | 2 700 000 |
8 05 04 | Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | 3 200 000 |
8 06 | Arvopaperit | |
8 06 02 | Muut kohteet, Khn käytettäväksi | 7 750 000 |
8 07 | Muu pääomatalous | |
8 07 01 | Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet, Khn käytettäväksi | 144 000 |
8 08 | Projektialueiden infrarakentaminen, Khn käytettäväksi | 14 200 000 |
8 09 | Kaupunkiuudistus, Kylkn käytettäväksi | 2 600 000 |
8 10 | Suuret liikennehankkeet | |
8 10 01 | Kruunusillat | 15 300 000 |
Investointiosa yhteensä | 136 748 000 | |
TA-luku | Kohta | Euroa |
9 01 01 | Antolainat asuntotuotantoon, Khn käytettäväksi | 1 697 000 |
9 01 02 | Muu antolainaus, Khn käytettäväksi | 117 183 000 |
Rahoitusosa yhteensä | 118 880 000 |
Esittelijä
Lisätiedot
Markku Riekko, hankepäällikkö, puhelin: 310 39900
This decision was published on 22.03.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Markku Riekko, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 39900