Palvelusetelituottaja, ikääntyneiden päivätoiminta, Käpyrinne

HEL 2023-002199
More recent handlings
§ 2

Ikääntyneiden päivätoiminnan palvelusetelituottajan valinta

Ostopalvelupäällikkö

Päätös

Sairaala-, kuntoutus- ja Hoivapalvelut palvelukokonaisuuden Arviointitoiminnan Ostopalvelut ja laadunhallinnan ostopalvelupäällikkö päätti jäljempänä perusteluissa mainittujen päätösten mukaisesti hyväksyä ikääntyneiden päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi Käpyrinne ry:n.

Päätöksen perustelut

Käpyrinne ry täyttää ikääntyneiden päivätoiminnan palvelusetelituottajalle asetetut ehdot.

Sosiaalilautakunta päätti 19.10.2010 § 400 oikeuttaa sosiaaliviraston aloitta-maan vanhusten päivätoiminnan palvelusetelikokeilun. Samalla lautakunta päätti, että kokeilu toteutetaan siten, että palvelusetelin arvo on 50 euroa ilman kuljetusta ja 65 euroa kuljetuksen kanssa, ja että päivätoiminnan pituus on vähintään 6 tuntia. Samalla lautakunta päätti, että vanhusten palvelujen ostopalvelupäällikkö hyväksyy palvelusetelituottajan päivätoimintaan.

Kaupunginvaltuusto päätti 15.5.2013 § 145, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli vakinaistetaan yhdeksi ostopalvelujen järjestämisen tavaksi 1.1.2014 lukien. Käytön laajentamisesta päätetään lautakunnissa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 15.10.2013 § 337, että palveluseteli on 1.1.2014 alkaen pysyvästi yksi vanhusten päivätoiminnan järjestämistapa.

This decision was published on 10.03.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Kristiina Matikainen, ostopalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 42207

kristiina.l.matikainen@hel.fi

Jaana Laakso, hallintoassistentti, puhelin: 09 310 43732

jaana.k.laakso@hel.fi

Decisionmaker

Kristiina Matikainen
ostopalvelupäällikkö