Hankesuunnitelma, korotus, perusparannus, Sörnäisten metroasema, Liikenneliikelaitos HKL

HEL 2023-004363
More recent handlings
Case 12. / 142 §

Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen siten, että hankkeen korotettu arvonlisäveroton enimmäishinta sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on yhteensä 11 630 000 euroa maaliskuun 2023 kustannustasossa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannus parantaa tilojen turvallisuutta, viihtyisyyttä ja käyttömukavuutta sekä tukee alueen laadullista kehittymistä. Metroaseman lippuhallitason kohentaminen on osa Vaasanpuistikon ja Sörnäisten alueen kehittämistä.

Aiempi kustannusarvio hankkeen kokonaiskustannuksista on osoittautunut riittämättömäksi. Hankesuunnitelman enimmäishintaa on tarkoituksenmukaista korottaa, jotta käynnissä oleva hanke valmistuu kesän 2023 aikana.

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.5.2021 § 128 Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 10 130 000 euroa joulukuun 2020 kustannustasossa. Kaupunginhallitus kehotti 10.5.2021 § 352 perusparannuksen hankintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä liikenneliikelaitosta hankkeen jatkosuunnittelussa kiinnittämään huomiota aseman tilojen arkkitehtuuriin ja värisuunnitteluun. Metroasemalle tulee hankkia julkista taidetta ja valaistuksen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota viihtyisyyteen ja koettuun turvallisuuteen.

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunta hyväksyi 18.5.2022 § 42 Sörnäisten metroaseman liukuportaan AA02 peruskorjauksen ja liukuportaiden AB04 ja AB05 uusimisen hankesuunnitelman niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta yhteensä on 1 192 000 euroa huhtikuun 2022 kustannustasossa.

Hankkeen toteuttaminen

Hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti Sörnäisten metroaseman perusparannukseen sisältyy lippuhallitason tilojen peruskorjauksen lisäksi katutasolla A-sisäänkäynnin osittainen purkaminen ja uusiminen, paineentasauskuilun verhoilu sekä Vaasanpuistikon aukiolla lippuhallitason kannen vesieristyksen uusiminen siihen liittyvine rakenteineen. Sisäänkäynti B:n hissit uudistetaan kokonaan. Lippuhallitasolla hankkeessa uusitaan yleisökäytävien ja porrashuoneiden pintarakenteet, kalusteet ja sprinklaus. Nykyiset liike-, valvomo-, taukotilat, jätehuone, liikuntaesteisten yleisö-wc ja tekniset tilat puretaan ja rakennetaan uusiksi. Samalla tilajärjestelyt sekä tilojen pintarakenteet muuttuvat.

Lisäksi hankkeessa kunnostetaan ja uusitaan lippuhallitason talotekniikkaa sekä parannetaan aseman paloturvallisuutta. Materiaali- ja laitevalinnoissa suositaan pitkäikäisyyttä, energiatehokkuutta ja vähäpäästöisyyttä tukevia ratkaisuja.

Kaupunginhallituksen kehotus huomioitiin lippuhallitilan suunnittelussa. Kaupunkiympäristön toimialan kanssa tehdyssä yhteistyössä taiteen sijoittamispaikaksi täsmentyi Vaasanaukio.

Sörnäisten metroaseman Hämeentien ja Helsinginkadun alla sijaitsevien tilojen vedeneristys uusittiin osana Hämeentien perusparannusta 2019. Samalla parannettiin näiden käytäväosuuksien paloturvallisuutta.

Muutokset alkuperäiseen hankesuunnitelmaan

Alkuperäinen Sörnäisten metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman mukainen töiden laajuus osoittautui hankkeen toteuttamisen edetessä riittämättömäksi. Etenkin aseman sähkötekniikan osalta hankkeen suunnitteluun käytettyjen lähtötietojen puutteellisuus on lisännyt kustannuksia ja viivästyttänyt hankkeen etenemistä.

Aseman sähkötekniikkaa joudutaan uusimaan laajemmin kuin hankesuunnitteluvaiheessa kyettiin ennakoimaan. Lisäksi sähköteknisten töiden toteuttaminen on edellyttänyt töiden etenemistä hidastaneita lisäselvityksiä ja -suunnittelua.

Vesijohdoissa havaittiin tonttisulkujen uusimisen yhteydessä vaurioita ja pystyviemäreissä kuvausvaiheessa, joten alkuperäisestä hankesuunnitelmasta poiketen on töiden edetessä todettu tarkoituksenmukaiseksi sisällyttää metroaseman vesi- ja sprinkleriliittymäjohtojen uusiminen ja pääviemärien korjaaminen osaksi perusparannuskokonaisuutta.

Töiden aikana havaittiin, että on välttämätöntä uusia metroaseman lippuhallitasolta Vaasanaukiolle johtavista liukuportaista kahdet (AB04 ja AB05) sekä peruskorjata lippuhallitasolta laituritasolle johtavista liukuportaista yhdet (AA02). Liukuportaiden uusimisesta ja peruskorjauksesta on päätetty erikseen omana erillisenä hankkeena. Liukuporrasurakan yhteensovittaminen perusparannushankkeen töiden kanssa on aiheuttanut perusparannushankkeen töiden viivästymistä sekä aiheuttanut lisäkustannuksia molemmille hankkeille.

Aikataulu

Hanke toteutetaan vaiheittain siten, että aseman metroliikenne toimii koko perusparannuksen ajan, esteetön kulku metrolaiturille turvataan ja kulkureitit ovat opastettuja ja esteettömiä. Hankkeen toteutus käynnistyi vuonna 2021.

Liukuporrastyöt ovat aiheuttaneet arviolta viiden viikon pidennyksen hankkeen kestoon ja edellä kuvatut lisä- ja muutostöiden kasvaneet laajuudet noin kahdeksan viikon pidennyksen. Hankkeen arvioidaan valmistuvan heinäkuussa 2023.

Uusi kustannusarvio ja kustannusten ylitys

Hankkeen kokonaiskustannukset sisältäen rakennusaikaiset lisä- ja muutostyöt sekä tarvittavat erillishankinnat ovat enintään 11 630 000 euroa (alv 0 %) maaliskuun 2023 kustannustasossa.

Päivitetty kustannusarvio on laadittu Helsingin hintatasoon maaliskuu 2023 talonrakennuksen kustannustietokirjan mukaisella menettelyllä. Käytetty Haahtela-indeksi on 112 rakennuskustannusindeksin ollessa 122,7 (2015=100). Alkuperäinen kustannusarvio oli laadittu vastaavalla menettelyllä.

Indeksikorjattu hankesuunnitelman enimmäishinta maaliskuun 2023 hintatasossa (Haahtela-indeksi) on 10 900 000 euroa. Hankkeen mahdollista kokonaiskustannusta korotetaan siten aiemmasta 700 000 eurolla, jotta edellä mainitut kustannusta kasvattaneet tekijät tulevat huomioiduksi ja hanke saatettua loppuun.

Alkuperäisessä hankesuunnitelman enimmäishintaan sisältynyt 3 % riskivaraus lisä- ja muutostöitä ja muita ennustamattomia kustannuksia varten osoittautui riittämättömäksi. Enimmäishinnan korotuksen myötä tämä varaus kasvaa n. 10 %:iin hankkeen enimmäishinnasta.

Hankkeen vaikutukset käyttötalouteen

Liiketilan osuus

Päivitetyn kustannusarvion mukaan hankkeen kustannuksista kohdistuu liiketilojen muutostöihin noin 730 000 euroa, kun aiemmin näihin arvioitiin kohdistuvan 700 000 euroa hankkeen kustannuksista.

Asematilan osuus

Varsinaisen metroasematilan osuus on noin 10 900 000 euroa, kun aiemmassa kustannusarviossa tämän osuuden suuruus oli 9 400 000 euroa. Hanke rahoitetaan lainarahoituksella ja hanke aiheuttaa 30 vuoden poistoajalla tasapoistoina 370 000 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin, kun alkuperäisessä arviossa tämä oli 320 000 euroa vuodessa.

Hankkeen on arvioitu lisäävän HKL:n tuloja ja tuovan kustannussäästöjä mm. kunnossapitotoiminnassa noin 100 000 euroa vuodessa.

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.

Close

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 346

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen siten, että hankkeen korotettu arvonlisäveroton enimmäishinta sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on yhteensä 11 630 000 euroa maaliskuun 2023 kustannustasossa.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 15.05.2023 § 23

Päätös

Johtokunta esitti kaupunginhallitukselle Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamista esityksen mukaan niin, että hankkeen korotettu arvonlisäveroton enimmäishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 11,63 milj. euroa hintatasossa maaliskuu 2023.

Johtokunta valtuutti, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy hankkeen enimmäishinnan korotuksen, liikenneliikelaitoksen (HKL) toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvien hankintojen edellyttämistä hankintasopimusten lisä- ja muutostyötilauksista hyväksyttäväksi ehdotettavan enimmäishinnan sisällä.

Käsittely

Asian esittelyn aikana kuultavana oli Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen. Asiantuntija poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Saara Kanto
Lisätiedot

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 310 20277

saara.kanto@hel.fi
Close

This decision was published on 20.06.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 29.5.2023 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 26.5.2023 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi