Avustuksen myöntäminen, liikunnan suunnistuskartta-avustukset 2023

HEL 2023-004792
More recent handlings
§ 11

Suunnistuskartta-avustusten jakaminen yhdistyksille vuonna 2023

Liikuntapalvelupäällikkö

Päätös

Liikuntapalvelupäällikkö päätti myöntää helsinkiläisille suunnistusseuroille suunnistuskartta-avustusta yhteensä 18 306 euroa, seurojen valmistamista suunnistuskartoista, alla olevan listan mukaisesti.

Seura
Haettu avustus
Avustus 2023
Helsingin Jyry
3 787
2 272
Helsingin Suunnistajat ry
17 575
 10 545
Rastihaukat ry
9 148
   5 489
Yhteensä
30 510
18 306

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Päätöksen perustelut

Suunnistuskartta-avustushakemuksia saapui määräaikaan (15.2.2023) mennessä kolme hakemusta.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan liikuntajaosto on kokouksessaan 6.10.2022, § 22 vahvistanut perusteet, joilla suunnistuskartta-avustusta voidaan myöntää. Seuran tulee saada toiminta-avustusta, jotta voi saada suunnistuskartta-avustusta vuonna 2022 valmistuneiden suunnistuskarttojen valmistuskustannuksiin. Avustuksen piiriin kuuluvat Suunnistusliiton karttarekisteriin raportoidut suunnistus- ja opetuskartat.

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan liikuntajaosto päätti kokouksessaan 6.10.2022, § 21 valtuuttaa liikuntapalvelupäällikön päättämään suunnistuskartta-avustuksista haettujen valmistuskustannusten perusteella.

Talkootyönä tehty työ huomioidaan seuraavan taulukon mukaisesti:

Karttatyyppi
Enintään h / km2
Enintään  euroa /h
Enintään euroa / km2
Ensikartta
50
10
500
Uusintakartta
30
10
300
Ajantasaistuskartta
20
10
200

Lisäksi karttakohtaisesti aiheutuneista kustannuksista vähennetään kartasta saadut tulot, kuten mainostulot, avustukset ja myyntituotto. Avustusta myönnetään kustannusten ja tulojen erotuksena syntyneestä tappiosta enintään 60 %.

Näissä suunnistusseuroissa liikkui vuonna 2022 yhteensä 1215 aktiiviharrastajaa, joista lapsia ja nuoria oli 386.

Liikuntajaosto ositti 25.1.2022, § 4 suunnistuskartta-avustuksiin ja starttiavustuksiin käytettäväksi enintään 40 000 euroa.

Vuonna 2023 suunnistuskartta-avustus on 60 % prosenttia hyväksytyistä valmistuskuluista.

Helsingin kaupunkistrategian 2022–2025 (Kaupunginvaltuusto 13.10.2021, § 293) mukaan Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa edellytykset liikkuvaan elämään kohentuvat. Strategiassa mainitaan, että kaupungin myöntämien liikunta-avustusten avulla luodaan edellytyksiä monimuotoisille vapaa-ajan toiminnoille sekä turvataan helsinkiläisten urheiluseurojen ja muiden järjestöjen edellytykset harrastustoiminnan järjestämiselle. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on harrastus. Liikuntaseuroilla on tärkeä rooli harrastusten tarjoajana Helsingissä. Liikunnan avustuksilla mahdollistetaan seurojen liikuntatoimintaa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia. Avustukset edistävät helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä. Avustuksin edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla: Vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa, vahvistetaan helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021, § 202).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaisesti avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupungin velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

This decision was published on 12.04.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ritva Oljakka, suunnittelija, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi

Decisionmaker

Tuuli Salospohja
liikuntapalvelupäällikkö