Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2023, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2023 toteutumista koskeva 2. ennuste
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedoksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2023 talousarvion toisen toteutumisennusteen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintakate on alittumassa 3,7 milj. euroa. Katealituksesta 3,3 milj. euroa on energiakulujen budjetin ylitystä ja 0,4 milj. euroa muodostuu myyntitulojen pienenemisestä, liikunnan kunnossapitomäärärahojen riittämättömyydestä sekä ennakoitua suuremmasta palkkaratkaisusta.
Toimintakatteen tasapainottamiseksi toimiala tehostaa myyntitulojen parantamistoimenpiteitä ja käynnistää tuottavuustoimia sopeuttamalla lähinnä palvelujen ostoja. Henkilöstökuluissa saataneen säästöjä rekrytointien luonnollisen viivästymisen myötä.
Palkkakehitysohjelman mukaiset palkankorotukset tulivat voimaan 1.4.2023. Niiden 9 kuukauden vaikutus määrärahoihin (yhteensä 239 890 euroa) siirrettiin toimialalle, eikä se vaikuta toimintakatteeseen. Kesäkuussa toteutuneet palkankorotukset ja palkkaratkaisun ylimääräinen kertaerä ovat ennakoitua suuremmat ja selittävät osaltaan em. 0,4 milj. euron katealitusta.
Liikunnan laitosavustusten ennustetaan toteutuvan budjetin mukaisesti. Kulttuurin laitosavustukset alittuvat 0,5 milj. euroa HAM taidemuseosäätiön kirjanpitoteknisen oikaisun vuoksi.
Investointien ennustetaan alittavan budjetin 0,5 milj. euroa viivästyneiden ICT-hankkeiden ja ICT-komponenttien toimitusvaikeuksien vuoksi.
Koronapalautumisen erillisraha ennustetaan käytettäväksi vuoden loppuun mennessä.
Toimialalla on kaksi sitovaa toiminnan tavoitetta, jotka ovat toiminnan elinvoimaisuus ja toiminnan tehostaminen.
Toiminnan elinvoimaisuus: käyntikertojen ennustetaan ylittävän tavoitteen 1,8 %.
Toiminnan tehostaminen: yksikkökustannuksissa kaikissa muissa palvelukokonaisuuksissa päästään tavoitteeseen paitsi liikuntapalveluissa. Liikuntapalvelujen ennusteeseen vaikuttaa erityisesti kiinteistöjen energia- ja ylläpitokustannukset.
Muiden toiminnallisten talousarviotavoitteiden ennustetaan toteutuvan tavoitteen mukaisesti, paitsi tavoite "Parannetaan ikäihmisten mahdollisuuksia lähteä liikkeelle, liikkua ja harrastaa yhdessä", jonka 2. mittari liikunnan kurssitoiminnan täyttöasteesta ja kävijämäärästä ennustetaan jäävän tavoitteesta. Tätä selittää se, etteivät ikäihmiset ole palanneet toimialan palveluihin odotetusti.
Talousarvion toteutumisen keskeisimmät riskit liittyvät toimialan käytössä oleviin toiminnallisiin ja taloudellisiin resursseihin.
Kasvavan ja monimuotoistuvan kaupungin tarpeet ja kulutuskäyttäytyminen muuttuvat, segregaatio ja alueiden eriarvoisuus lisääntyvät. Henkilöstöresurssien riittävyys, jaksaminen ja osaaminen ovat keskeisessä roolissa toimialan palvelujen toteuttamisessa ja kehittämisessä kaupunkistrategian mukaisesti.
Yleisen hintatason nousu ja erityisesti energian hinnan nousu ovat lisänneet menoja. Tulokertymä ja käyntikerrat eivät ole kaikissa palveluissa palautuneet koronaa edeltäneelle tasolle. Tilojen korjausvelka on kasvanut ja erityisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden tilojen kunnossapito ja käytön tehostaminen on haasteellista. Uudet investointi- ja rakennushankkeet edellyttävät riittävää resursointia myös ylläpitoon, muuten ne vaikuttavat käytettävissä olevien muiden määrärahojen riittävyyteen.
Toimialojen, virastojen ja liikelaitosten on saatettava talousarvion toteutumisennuste lauta- tai johtokuntansa tietoon.
Kaupunginkanslian 12.1.2023 päivätyn ohjeen mukaan hallintokuntien vuoden 2023 talousarvion toteutumisennusteiden, joihin sisältyy euromääräinen ja toiminnan tavoitteiden ennuste, koronasta toipumiseen suunnatun määrärahan, energiakustannusten sekä valtionavustusten seuranta ja ennusteiden tekstiosuudet on oltava kaupunginkansliassa viimeistään:
Ennuste 1/2023 keskiviikkona 19.4.
Ennuste 2/2023 keskiviikkona 16.8.
Ennuste 3/2023 keskiviikkona 1.11.
Ennusteissa pyritään ennustamaan kyseisen talousarviovuoden lopun toteumatilannetta. Ennusteita käytetään kaupungin johdon päätöksenteossa, joten ennusteet tulee laatia ennusteajankohtana olemassa olevan parhaan mahdollisen ja ajantasaisen tiedon perusteella.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25.04.2023 § 57
This decision was published on 29.08.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Mika Malmberg, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: +358405823381
Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510