Katusuunnitelma, Yksisarvisenkuja, nro 31258/1, Salamanterinkuja, nro 31257/1, Laajasalo
Yksisarvisenkuja, Salamanterinkuja, katusuunnitelmat, Laajasalo
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä seuraavat liitteenä olevat katusuunnitelmat:
- Yksisarvisenkuja suunnitelmapiirustus nro 31258/1 (liite 2)
- Salamanterinkuja suunnitelmapiirustus nro 31257/1 (liite 4)
Lisäksi maankäyttöjohtaja päätti määrätä näiden katusuunnitelmien hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Päätöksen perustelut
Lähtökohdat ja tavoitteet
Suunnittelualue sijaitsee Kruunuvuoressa. Alue on vanhaa öljysatama-aluetta, jota käytetään tällä hetkellä pääosin kiviaineksen välivarastointiin. Alueen pohjoisosan alle on louhittu aikanaan varastoluolia. Katujen rakentaminen mahdollistaa asemakaavan nro 12330 mukaisen asuntorakentamisen Kruunuvuoren asemakaava-alueelle.
Katusuunnitelmat sopeutuvat alueella voimassa olevaan Kruunuvuoren asemakaavaan nro 12330 (tullut voimaan 7.12.2020) sekä vireillä olevan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen nro 12766 tavoitteisiin. Katusuunnitelmissa on huomioitu asemakaavan nro 12330 liiteaineistossa ollut liikennesuunnitelma nro 6565-2, päivätty 19.4.2016.
Katusuunnitelmien kohteena olevat alueet ovat mukana vireillä olevassa Kultakruununkaari asemakaava- ja asemakaavan muutoksessa nro 12766, jonka ehdotuksen kaupunkiympäristölautakunta on 13.12.2022 hyväksynyt (§ 693) esitettäväksi kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Voimassa olevassa asemakaavassa nro 12330 Yksisarvisenkuja ja Salamanterinkuja ulottuvat reilusti vanhan öljysataman aidan pohjoispuolelle virkistysalueen suuntaan. Kultakruununkaaren asemakaava- ja asemakaavamuutoksessa nro 12766 Yksisarvisenkuja ja Salamanterinkuja -nimiset kadut on lyhennetty luonnontilaisen virkistysalueen suunnasta. Katusuunnitelma mahdollistaa kadun rakentamisen aloittamisen siinä laajuudessa kuin tonttien rakentaminen edellyttää. Asemakaava muutoksen nro 12766 mukainen katusuunnitelma hyväksytetään myöhemmin.
Katusuunnitelmat esitetään hyväksyttäväksi siltä osin kuin katualueet ovat tarpeen rakentaa asemakaavan nro 12330 toteuttamiseksi, ja huomioon ottaen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen nro 12766 tavoitteet.
Suunnitelma
Yksisarvisenkuja piirustus nro 31258/1, jota on 9.5.2023 muutettu nähtävillä olon jälkeen (liite 2)
Asemakaavassa nro 12330 katusuunnitelman nro 31258/1 kohteena oleva alue on osoitettu kaduksi ja nimetty Yksisarvisenkujaksi. Se on uusi tonttikatu, jota reunustavat asuinkerrostalojen korttelialueet ja joka liittyy etelässä Kultakruunukaareen. Yksisarvisenkujan pohjoinen osa rajautuu kallioiseen ja metsäiseen lähivirkistysalueeseen. Kadulle rakennetaan ajorata ja kadun itäreunaan jalkakäytävä.
Nähtävillä olon jälkeen katusuunnitelman laajuutta on muutettu vastaamaan tarvetta.
Salamanterinkuja piirustus nro 31257/1, jota on 9.5.2023 muutettu nähtävillä olon jälkeen (liite 4)
Asemakaavassa nro 12330 katusuunnitelman nro 31257/1 kohteena oleva alue on osoitettu kaduksi ja nimetty Salamanterinkaduksi. Salamanterinkuja on uusi tonttikatu, jota reunustavat asuinkerrostalojen ja autopaikkojen korttelialueet. Salamanterinkuja on tonttikatu, joka liittyy lännessä uuteen Kultakruunukaari -nimiseen katualueeseen. Salamanterinkujalle rakennetaan ajorata ja kadun alkuosaan jalkakäytävät molemmin puolin katua. Kadun eteläreunassa jalkakäytävä jatkuu autopaikkojen korttelialueelle asti. Katupysäköinti sijoittuu ajoradan pohjoispuolelle kadun alkupäähän. Kadun varrelle sijoitetaan pysäköintipaikkojen yhteyteen puumaisia pensaita.
Nähtävillä olon jälkeen katusuunnitelman laajuutta on muutettu vastaamaan tarvetta.
Suunnitelmien tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksista nro 31258/1 (liite 1) ja nro 31257/1 (liite 3), joita on 09.05.2023 muutettu nähtävillä olon jälkeen. Selostuksia on muutettu vastaamaan katusuunnitelman laajuutta.
Kadut on suunniteltu niin, että ne sopeutuvat asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttävät toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus
Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, GlobalConnect Oy, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Oy. Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.
Katusuunnitelmat on aikoinaan vuorovaikutettu yhdessä Kruunuvuoren alueelle laadittujen viiden muun katusuunnitelman kanssa, jotka ovat perustuneet asemakaavaan nro 12330 (tullut voimaan 7.12.2020), nro 12010 (tullut voimaan 5.1.2012) ja nro 12305 (tullut voimaan 11.8.2017). Näiden katujen rakentamiselle ei ollut muiden katusuunnitelmien hyväksymisen aikaan tarvetta, josta syystä niille laadittujen katusuunnitelmien hyväksyminen on tarpeellista, kun katuihin rajautuvien korttelialueiden suunnittelu ja rakentaminen on ajankohtaistunut.
Katusuunnitelmaluonnokset ovat olleet esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 12.−22.12.2019 välisen ajan. Suunnitelmaluonnosten esittelytilaisuus asukkaille pidettiin 16.12.2019 Kruunuparkki 5:n asukastilassa (os. Koirasaarentie 48).
Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 5. Vuorovaikutusmuistioon on kirjattu kaikista Kruunuvuoren ja Koirasaarten kaava-alueiden samanaikaisesti vuorovaikutetuista suunnitelmista saatu palaute.
Katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 26.8.–8.9.2020 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä muille osallisille yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla.
Suunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia.
Kustannukset ja aikataulu
Katusuunnitelmien rakennuskustannukset ovat noin 153 500 euroa, noin 94 euroa/m² (alv. 0 %). Kustannukset jakautuvat kaduittain seuraavasti:
yht. euroa (alv. 0 %) | euroa/m² (alv. 0 %) | |
Yksisarvisenkuja | 49 900 | 104 |
Salamanterinkuja | 103 600 | 89 |
Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 7 263 euroa (alv. 0 %).
Kadun rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2023 alkaen.
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 08 02 04 Kruunuvuorenranta.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, 202 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä
This decision was published on 30.05.2023
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 29.5.2023 alkaen seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 26.5.2023 saakka seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
00580 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Ask for more info
Anna Tienvieri, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 20480