Vahingonkorvaus, autovaurio, 13.5.2023, Helsinginkatu

HEL 2023-006875
More recent handlings
§ 321

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Tiimipäällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakijan vaatimus

Hakija on 16.5.2023 esittänyt kaupungille määrältään yksilöimättömän vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvon vanteiden maalipinta on vaurioitunut 13.5.2023 tehdyn ajoneuvon lähisiirron aikana. Siirto oli tehty Helsinginkadulta Mäntymäen kentälle. Vaatimuksen mukana on toimitettu valokuva ajoneuvon vauriosta ja kartta tapahtumapaikalta.

Sovellettavat normit ja ohjeet

Virheellisesti pysäköity ajoneuvo voidaan siirtää kahden vuorokauden kuluttua virheellisen pysäköinnin alkamisesta. Ajoneuvo siirretään joko lähisiirtona sijaintipaikan välittömään läheisyyteen tai varastosiirtona kunnan osoittamaan varastoon.

Kunta voi kuitenkin siirtää ajoneuvon välittömästi, jos samalla ajoneuvolla on viisi maksamatonta pysäköintivirhemaksua, pysäköinti aiheuttaa huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle, tai ajoneuvo on pysäköity pelastuslain vastaisesti pelastustielle.

Siirrosta on lain mukaan laadittava pöytäkirja. Varastosiirrosta tehdään lisäksi kirjallinen päätös, joka annetaan tiedoksi ajoneuvon omistajalle tai haltijalle.

Vahingonkorvausvastuun edellytykset

Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen. Ajoneuvon siirrossa siirron suorittajan on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Asiassa saadut tiedot ja selvitykset

Ajoneuvon siirtotyön suorittaa urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa, ja siirronvalvoja laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Siirronvalvoja on siirtotilanteessa valvomassa sekä siirrettävän ajoneuvon omistajan että kaupungin etua. Pöytäkirjaan merkitään tieto, mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Hinausyrittäjä vastaa siirron aikana tapahtuvista mahdollisista vahingoista hinauspalvelusopimuksen mukaisesti.

Ajoneuvon siirron aikana nostoaisa koskettaa ainoastaan siirrettävän ajoneuvon renkaiden kulutuspintaa eikä siirron aikana kosketa ajoneuvon muihin osiin. Ajoneuvo liikkuu vetävät pyörät ylhäällä hinausauton hydrauliseen nostoaisaan kiinnitettyinä. Auton jousitus toimii kuten tiellä ajettaessa, siirtonopeus on alhainen ja siirronvalvoja tarkkailee, että siirto tapahtuu asianmukaisesti. Tarvittaessa käytetään lisäksi apupyöriä. Ajoneuvon siirto on mahdollista suorittaa nostoaisalla myös käsijarrun päällä ollessa.

Ajoneuvon siirrosta on pyydetty selvitys siirron suorittaneelta urakoitsijalta. Saadun selvityksen ja siirtopöytäkirjan mukaan hakijan ajoneuvolle on tehty maksullinen lähisiirto virheellisen pysäköinnin takia takia 13.5.2023 klo 8.48 osoitteesta Helsinginkatu 56 Mäntymäen kentälle. Siirtopöytäkirjan sekä kuvien perusteella ajoneuvo on siirretty normaalin käytännön mukaisesti. Hinauspuomi ottaa kiinni vain renkaaseen, ei vanteeseen. Siirtopöytäkirjaan ei ole merkitty, että ajoneuvolle olisi aiheutunut vaurioita. Siirronvalvoja on kuvannut hakijan ajoneuvon ennen siirtoa ja sen jälkeen. Valokuvista ilmenee, että hakijan ajoneuvon vanteiden maalipinnoissa on ollut vaurioita jo ennen ajoneuvon siirtoa.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Hakijan ajoneuvon siirto on suoritettu asianmukaisesti eikä siirtopöytäkirjaan ole merkitty, että siirrosta olisi aiheutunut ajoneuvolle vaurioita. Vauriot eivät ole syntyneet kaupungin tekemän lähisiirron aikana. Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, etteivät vauriot ole aiheutuneet ajoneuvolle tehdystä lähisiirrosta, eikä kaupunki näin ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut säännökset

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 5 §, 10 §

Toimivalta

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 19.12.2022 tekemän päätöksen § 45 mukaan hallinto- ja lakipalveluiden lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5.000 euroa.

Vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta myös silloin, kun vaatimus on määrältään yksilöimätön.

This decision was published on 27.09.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Eeva-Maria Mattila, valmistelija, puhelin: 09 310 34957

kymp.korvausasiat@hel.fi

Decisionmaker

Inkeri Lehmusoksa
tiimipäällikkö