Palvelusopimus, sopimuksen muutos, Vuosaaren lukion elinkaarihanke

HEL 2023-007479
More recent handlings
§ 106

Palvelusopimus, sopimuksen muutos, Vuosaaren lukion elinkaarihanke

Tekninen johtaja

Päätös

Tekninen johtaja päätti

A
tehdä sopimusmuutoksen Vuosaaren lukion 30.4.2019 allekirjoitettuun Helsingin kaupungin ja Caverion Suomi Oy:n väliseen palvelusopimukseen.

B
oikeuttaa tilat-palvelun tilaomaisuusyksikön päällikön allekirjoittamaan palvelusopimuksen muutokseen liittyvät asiakirjat ja tekemään niihin tarvittaessa pieniä muutoksia.

Päätöksen perustelut

Vuosaaren lukio on Helsingin ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu kohde. Rakennus on kaupungin omistama. Rakennuksen ylläpidosta vastaa 30.4.2019 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Caverion Suomi Oy 20 vuoden palvelujakson ajan. Ylläpito sisältää manageroinnin, kiinteistönhoidon, ulkoalueiden hoidon, lämmityksen sekä siivouksen.

Vuosaaren lukion on alun perin suunniteltu kengättömäksi kouluksi. Vuosaaren lukiota ei kuitenkaan ole koskaan saatu toimimaan kengättömänä kouluna. Nykyisellä kengällisellä käytöllä erityisesti puuportaat ovat päässeet huonoon kuntoon. Tämän johdosta yhdessä Kaskon kanssa on päädytty siihen, että koulu muutetaan osittain kengälliseen käyttöön.

Palvelusopimukseen tehtävä muutos koskee kohteen muutosta kengättömästä koulusta osittain kengälliseksi ja sen vaikutusta siivousmaksuihin ja PTS-ohjelmaan. Palvelusopimuksen mukainen kengätön koulu eroaa siivouskustannuksiltaan ja lattiamateriaalin ylläpitokustannuksiltaan koulun nykyiseen käyttöön, jossa oppilaat käyttävät sisätiloissa kenkiä.

Palvelusopimuksen muutoksen kustannusvaikutus esitetty liitteenä 1 olevassa sopimusmuutoksessa.

Kasvatuksen- ja koulutuksen toimiala on hyväksynyt ko. sopimusmuutoksesta syntyvät kustannusvaikutukset.

This decision was published on 05.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Pasi Lönnberg, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31851

pasi.lonnberg@hel.fi

Decisionmaker

Kari Pudas
tekninen johtaja

Attachments

1. Vuosaaren lukio sopimusmuutos
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.