Vuokraus, vuokrasopimuksen irtisanominen, Pohjoisranta, Suomen Saaristokuljetus Oy

HEL 2023-008585
More recent handlings
§ 28

Suomen Saaristokuljetus Oy:n Pohjoisrannan laituripaikan irtisanominen

Ulkoilupalvelupäällikkö

Päätös

Vs. ulkoilupalvelupäällikkö päättää irtisanoa Pohjoisrannasta Suomen Saaristokuljetus Oy:lle (y-tunnus 2538283-4) vuokratun laituripaikan vuokrasopimuksen (HEL 2022-005733) päättymään 30.9.2023.

Vuokraoikeus päättyy kolmen (3) kuukauden kuluttua siitä, kun vuokralainen on saanut tämän päätöksen tiedoksi.

Vuokra-alue on vuokrasopimuksessa mainittujen ehtojen mukaisesti tyhjennettävä, rakennelmat poistettava sekä alue saatettava kaupungin hyväksymään kuntoon vuokra-ajan päättymiseen mennessä.

Päätöksen perustelut

Suomen Saaristokuljetus Oy:lle on 27.4.2022, 23 § vuokrattu Pohjoisrannasta laituripaikka 1.5.2022 alkaen. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla.

Helsingin kaupunki on päättänyt irtisanoa kyseisen laituripaikan vuokrasopimuksen yrityksen kanssa, sillä syksyllä paikalle rakennetaan pistolaituri Kruunuvuorenrannan talviliikennettä varten.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 20.6.2017, 5 §, vahvistanut ulkoilupalvelupäällikölle oikeuden antaa laiturinpito-oikeuksia ja laituritilaa vuokralle siten, että ne ovat voimassa toistaiseksi maksimissaan 6 kuukauden irtisanomisajalla. Näin ollen vs. ulkoilupalvelupäällikkö on toimivaltainen päättämään laituritilan vuokrasopimuksen irtisanomisesta.

This decision was published on 20.06.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Tapio Rossi, vesiliikennepäällikkö, puhelin: 09 310 87937

tapio.rossi@hel.fi

Decisionmaker

Marjaana Risku
vs. ulkoilupalvelupäällikkö