Hankinta, opioidiriippuvaisten korvaushoito ja päihdehoitopalvelut, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2023-012300
More recent handlings
Case 3. / 266 §

Päihdevieroitus- ja kuntoutuspalvelujen sekä opioidikorvaushoidon hankinta

Social Services, Health Care and Rescue Services Committee

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti

A hyväksyä päihdevieroitus- ja kuntoutuspalvelujen ja opioidikorvaushoidon hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.

B oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Lautakunta toteaa, että samalla taataan kaikkien palvelumuotojen, myös laitosvieroituksen, riittävä määrä ja taso ennen laitosvieroitustarpeen vähentymisen toteutumista.

Käsittely

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttua asiantuntijaa, eikä tämä siitä syystä osallistunut kokoukseen.

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan nuorisoedustaja Jem Alaye ei osallistunut tämän asian käsittelyyn.

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Samuel Adouchief: Lisätään päätökseen kappaleeksi 5:

Lautakunta toteaa, että samalla taataan kaikkien palvelumuotojen, myös laitosvieroituksen, riittävä määrä ja taso ennen laitosvieroitustarpeen vähentymisen toteutumista.

Kannattaja: jäsen Johanna Nuorteva

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Samuel Adouchiefin vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 2:
Jäsen Samuel Adouchief: Lisätään päätöksen kappaleeksi 6:

Tavoitteena on että oma palvelutuotanto ja paikkamäärät vahvistuvat niin ettei laitospaikkoja tarvitse jatkossa enää ostaa 150km säteellä Helsingistä, kuten nyt joudutaan paikkamääräpuutteiden vuoksi tekemään.

Vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 3:
Jäsen Samuel Adouchief: Liite 4 Palvelukuvaus päihdepalvelut. Sivun 2 Yleinen määritelmä -osan viimeinen neljäs kappale. Jota esitämme muutettavaksi näin:

Nyt: "Laitosvieroitushoidon tulee tapahtua enintään 150km etäisyydellä Helsingistä ja sinne tulee olla hyvät julkiset kulkuyhteydet (useampi vuoro päivässä) tai palveluntuottajan tulee järjestää kuljetus. Samalla mahdollistetaan myös laitosvieroitushoidon tiivis ja verkostomainen yhteistyö asiakkaan avohoidon kanssa."

Uusi: "Laitosvieroitushoidon tulee tapahtua enintään 150km etäisyydellä Helsingistä ja sinne tulee olla hyvät julkiset kulkuyhteydet (useampi vuoro päivässä) tai palveluntuottajan tulee järjestää kuljetus. Helsingin tulee tilaajana tarvittaessa järjestää tai kustantaa maksuton kuljetus, kun vieroitukseen joudutaan lähettämään kauemmas Helsingistä. Myös kaukana tapahtuvassa laitosviertoituksessa mahdollistetaan laitsoviertoisushoidon tiivis ja verkostomainen yhteistyö asiakkaan avohoidon kanssa."

Vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 4:
Jäsen Samuel Adouchief: Liite 2 Palvelukuvaus korvaushoito

Nyt sivulla 6 on kohdan 5. "Tilattavan palvelun seuranta ja arviointi" alla raportoidaan kuukausittain kaksi asiaa ja raportoidaan vuosittain yksi asia. Tähän esitetään lisättäväksi vuosittain kohtaan:

"- toimittamaan tilaajalle kerran vuodessa laskelma toteutettujen korvaushoitokäyntien määrästä ja niiden toteuttamisessa käytetystä henkilötuntimäärästä."

Kannattaja: puheenjohtaja Daniel Sazonov

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Samuel Adouchiefin vastaehdotuksen.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti asian hyväksyttyjen vastaehdotusten osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavasti.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päättää

A hyväksyä päihdevieroitus- ja kuntoutuspalvelujen ja opioidikorvaushoidon hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia

B oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Close

Psykososiaalisen työn päällikkö ********** on kutsuttuna asiantuntijana.

Hankinnan taustaa

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala tuottaa helsinkiläisten tarvitsemia päihdepalveluja itse ja ostaa omaa toimintaansa täydentäviä palveluja sekä koordinoi päihdepalvelujen kokonaisuutta. Palvelukokonaisuus rakentuu eri toimijoiden yhteistyönä.

Strategisena linjauksena on avopalvelupainotteisuus ja omien palvelujen ensisijaisuus sekä laitospalvelujen tarpeen vähentäminen avopalveluita ja palvelukokonaisuutta kehittämällä.

Helsingin kaupunki toteuttaa hankittavat päihdepalvelut suurimmaksi osaksi omana toimintana, mutta täydentää omia palveluitaan ostamalla niitä ulkopuoliselta palveluntuottajalta.

Hankinnan kohteena oleva päihdevieroitus- ja kuntoutuspalvelujen sekä opioidikorvaushoidon kokonaisuus koostuu kahdesta aiemmin erillisestä palveluhankinnasta, joita ovat päihdehoitopalvelujen hankinta terveys- ja päihdepalvelujen johtajan päätöksellä 15.4.2020 § 25 ja opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta terveys- ja päihdepalvelujen johtajan päätöksellä 15.4.2020 § 26.

Hankinnassa toteutettiin markkinavuoropuhelu toukokuussa 2023. Markkinavuoropuhelun tavoitteena oli kuulla mahdollisten palveluntuottajien näkemyksiä tuotettavien palvelujen sisällöstä. Markkinavuoropuhelussa keskusteltiin muun muassa uutena palveluna kilpailutettavasta lääkinnällisestä laitoskuntoutuksesta. Markkinavuoropuhelu myötävaikutti siihen, että laitospalvelujen hankinta-aluetta laajennettiin.

Lisäksi kesällä 2023 kartoitettiin palvelunkäyttäjien näkemyksiä tarvittavista päihdepalveluista.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena ovat opioidikorvaushoidon, laitosvieroituksen sekä päihdeavo- ja laitoskuntoutuksen palvelut helsinkiläisille asiakkaille.

Palvelu on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksissa.

Hankinnan tavoitteena on turvata päihdepalvelut helsinkiläisille silloin, kun kaupungin omat palvelut eivät sovellu asiakkaan tarpeisiin tai omien palvelujen kapasiteetti ei riitä. Asiakasohjauksesta päättää Helsingin kaupungin työntekijä.

Hankinta on jaettu osa-alueisiin:

- Osa-alue 1: Opioidikorvaushoito
- Osa-alue 2: Laitosvieroitushoito
- Osa-alue 3: Avokuntoutus
- Osa-alue 4: Laitoskuntoutus lääkinnällisenä kuntoutuksena
- Osa-alue 5: Laitoskuntoutus sosiaalisena kuntoutuksena

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 20 000 000 euroa perussopimuskauden ja optiokauden ajalle.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaisella avoimella menettelyllä.

Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Laadulliset kriteerit otetaan huomioon asettamalla hankinnan kohteena olevalle palvelulle tiukat vähimmäisvaatimukset.

Hankinnassa perustetaan osa-alueittain puitejärjestely, johon tilaaja valitsee tarpeensa mukaisesti yhden tai useampia palveluntuottajia. Palveluntuottajia valitaan se määrä, joka tarvitaan arvioidun hankintatarpeen täyttämiseksi.

Jos osa-alueelle valitaan enemmän kuin yksi palveluntuottaja, ne asetetaan halvimman hinnan mukaiseen etusijajärjestykseen. Tilaaja tekee tilaukset ensisijaisesti etusijajärjestyksen ensimmäiseltä palveluntuottajalta.

Mikäli ensisijainen palveluntuottaja ei pysty tuottamaan koko tarvittavaa palvelua tai tuotettu palvelu ei vastaa asiakkaan tarpeita, tilaaja tekee tilauksen seuraavalta palveluntuottajalta ja niin edelleen siten, että palvelutarve täyttyy.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1–7. Hankintalain 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla, ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Link leads to external service), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä esityksen liitteenä.

Sopimus

Kilpailutuksen perusteella tehtävän sopimuksen suunniteltu sopimuskausi on 1.6.2024−31.5.2026.

Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollista jatkaa enintään kahdella (2) kahdentoista (12) kuukauden mittaisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on päättänyt 24.10.2023 § 216 toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että terveys- ja päihdepalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Sopimuksen allekirjoittaja

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja.

Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.

Close

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 12.12.2023 § 250

Close

This decision was published on 22.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 264, 265, 266 (A), 267 (A), 268 (A), 269 (A), 273, 274, 275 ja 276 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 266 (B), 267 (B), 268 (B), 269 (B) ja 270 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Pia Pulkkinen, päihdepalvelujen päällikkö, puhelin: 09 310 23013

pia.pulkkinen@hel.fi

Attachments

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k
2. Confidential: HankL 60 §, 138 §
3. Confidential: HankL 60 §, 138 §
4. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k
5. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k
6. Confidential: HankL 60 §, 138 §
7. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k
8. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.