Liukuvan työajan, työvuorosuunnittelun sekä lisä- ja ylityön periaatteet, kaupunginkanslia

HEL 2023-013910
More recent handlings
§ 162

Kaupunginkanslian liukuvan työajan, työvuorosuunnittelun sekä lisä- ja ylityön periaatteet

Kansliapäällikkö

Päätös

Va. kansliapäällikkö päätti kaupunginkanslian liukuvan työajan, työvuorosuunnittelun sekä lisä- ja ylityön periaatteista seuraavasti.

Kaupunginkansliassa työaika voidaan järjestää joko liukuvana työaikana tai työvuoroluettelon mukaisesti.

Mikäli käytössä on työvuoroluettelo, määräytyy työn aloittamis- ja lopettamisaika työvuorojen mukaan ilman liukumia. Työvuorot voidaan suunnitella aikavälille 6.00–23.00. Liukuvassa työajassa työnantaja voi määrätä työntekijälle yksittäisen kiinteän työvuoron työtehtävien edellyttäessä.

Liukuvassa työajassa aamuliukuma on klo 7.00–10.00 ja iltaliukuma klo 14.00–19.00 sekä kiinteä työaika klo 10.00–14.00, jolloin työntekijöiden ja viranhaltijoiden on oltava työpaikalla tai työnantajan muussa hyväksymässä paikassa työnantajan käytettävissä. Liukumarajojen ulkopuolella tehdyt tunnit eivät kerrytä työaikasaldoa. Työaikasaldojen enimmäiskertymä on +50 h ja vähimmäiskertymä –6 h. Työajanseurantajärjestelmä ei kirjaa +50 tuntia ylittävää saldokertymää. Saldorajat koskevat myös osa-aikaisia työntekijöitä.

Lisä- ja ylityön tekeminen perustuu aina esihenkilön antamaan kirjalliseen määräykseen ja lisä- ja ylityötä tulee teettää vain perustelluissa poikkeustilanteissa. Lisä- ja ylityöstä aiheutuvat korvaukset maksetaan työntekijälle rahana. Liukuvan työajan käyttäminen ja lisä- ja ylitöiden tekeminen tulee pitää erillään toisistaan eikä mahdollisen lisä- ja ylityömääräyksen aikana sovelleta liukuvan työajan määräyksiä.

Päätös astuu voimaan 1.2.2024 ja korvaa va. kansliapäällikön 23.11.2023 tekemän päätöksen 159 §.

Päätöksen perustelut

Kaupunginkanslian liukuvan työajan ja työvuorosuunnittelun periaatteet perustuvat henkilöstöosaston ohjeeseen liukuvan työajan periaatteista, saldokertymistä ja lisä- ja ylityöstä (43 §, HEL 2020-010876, 7.10.2020). Kaupunginkanslian liukuvan työajan ja työvuorosuunnittelun periaatteet on käsitelty kaupunginkanslian henkilöstötoimikunnassa 30.10.2023.

This decision was published on 08.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Taru Wickström, henkilöstöpäällikkö, puhelin: 09 310 36202

taru.wickstrom@hel.fi

Decisionmaker

Tuula Saxholm
va. kansliapäällikkö
Mari Paananen
talouspäällikkö