Esiopetuksen oppilaaksi ottamisen perusteet 1.1.2024 alkaen
Esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteet 1.1.2024 alkaen
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että 1.1.2024 alkaen noudatetaan seuraavia esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteita:
1. Esiopetuspaikka osoitetaan sekä kunnallisessa esiopetuksessa olevalle lapselle että esiopetukseen ilmoittautuneelle lapselle. Ilmoittautuminen koskee niitä lapsia, jotka eivät ole olleet kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ennen esiopetuksen alkua. Paikka osoitetaan lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Lapsen esiopetuspaikan osoittamisessa huomioidaan lapsen kotiosoitteen mukainen lähikoulu. Esiopetuspaikka osoitetaan sellaisesta esiopetuksen toimipaikasta, jonka yhteistyökouluksi lapsen tuleva lähikoulu on nimetty. Esiopetuspaikka voidaan osoittaa muusta toimipaikasta kohdassa 4 esitellyissä tilanteissa.
2. Mikäli huoltaja ei ota vastaan lapselle osoitettua esiopetuspaikkaa, osoitettu paikka raukeaa ja huoltajan tulee hakea toivomaansa esiopetuspaikkaa hakemiselle määriteltynä ajankohtana. Jos lapsi ei ole ollut kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ennen esiopetusta ja huoltaja ei ole ilmoittanut lasta esiopetukseen, huoltajan tulee hakea esiopetuspaikkaa. Huoltaja voi esittää hakemuksessa 1-2 hakutoivetta.
3. Mikäli hakijoita on enemmän kuin esiopetuksen toimipaikassa on vapaita paikkoja, huomioidaan ensin lapsen kotiosoitteen mukainen lähikoulu ja se, tekeekö esiopetuksen toimipaikka yhteistyötä kyseisen koulun kanssa. Tarvittaessa käytetään lisäksi arvontaa, jos hakijoita on enemmän kuin esiopetuksen toimipaikassa on tilaa ja hakijat ovat opinpolun suhteen tasavertaisessa asemassa. Arvonnassa ilman paikkaa jääneille lapsille osoitetaan esiopetuspaikka omalta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta.
4. Lapselle voidaan osoittaa esiopetuspaikka myös muulta kuin kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta kielikylvyn, lapsen erityisen tuen tarpeen tai vuorohoidon tarpeen vuoksi. Mikäli lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa kielikylvyssä, hänelle osoitetaan esiopetuspaikka kielikylpypolun mukaisesti kielikylpyesiopetukseen.
Mikäli lapsen tuen tarve sitä edellyttää, hänen esiopetuksensa voidaan järjestää myös muulla kuin omalla esiopetuksen oppilaaksiottoalueella tai toimipaikassa, jossa ei järjestetä esiopetusta. Mikäli lapsi tarvitsee vuorohoitoa esiopetusvuoden aikana, huoltaja ilmoittaa lapsen vuorohoidon tarpeen esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Huoltajan tulee todentaa vuorohoidon tarve.
Mikäli esiopetusta järjestävässä toimipaikassa on oman esiopetuksen oppilaaksiottoalueen lasten jälkeen tilaa, voidaan vapaille esiopetuspaikoille sijoittaa lapsia toissijaisen oppilaaksioton periaatteella edellyttäen, ettei toimipaikkaan synny tämän vuoksi uutta ryhmää. Toissijaisella oppilaaksiotolla tarkoitetaan sitä, että huoltaja hakee lapselleen esiopetuspaikkaa muulta kuin lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta.
Mikäli huoltaja hakee lapselle esiopetuspaikkaa esiopetuksen ilmoittautumis- ja hakuajan ulkopuolella, lapselle osoitetaan ensisijaisesti esiopetuspaikka siitä toimipaikasta, johon huoltaja on toivonut tai lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Jos lapsen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella ei ole vapaita esiopetuspaikkoja eikä uusien esiopetuspaikkojen avaaminen ole mahdollista, voidaan paikka osoittaa myös toiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta lapsen kotia lähimpänä olevasta toimipaikasta, jossa on vapaita esiopetuspaikkoja.
Yksityiseen esiopetukseen voi hakea ympäri Helsinkiä esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden rajoittamatta. Yksityiseen esiopetukseen voidaan ottaa lapsia myös muista kunnista. Hakeminen yksityiseen esiopetukseen tapahtuu paperisella hakulomakkeella suoraan kyseiseen päiväkotiin.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti tarkentaa 28.11.2023 (§ 91) tehtyä päätöstä. Aiemmasta päätöksestä poistetaan pääkaupunkiseudun sopimuskunnissa asuvien mahdollisuus hakea Helsingin kaupungin esiopetukseen. Muilta osin aikaisempi päätös pysyy voimassa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Muutokset aikaisempiin esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteisiin
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteet 28.11.2023 (§ 91). Perusteissa huomioitiin ulkopaikkakuntalaisten mahdollisuus hakeutua Helsingissä järjestettävään kunnalliseen ja yksityiseen esiopetukseen. Päätöstä kuitenkin täsmennetään tällä päätöksellä kunnallisen esiopetuksen osalta. Aiemmin tehtyyn päätökseen oli virheellisesti kirjattu mahdollisuudesta hakea toiseen sopimuskuntaan esiopetukseen pääkaupunkiseudun kuntien välisen sopimuksen perusteella, mutta sopimus kattaa ainoastaan ne lapset, jotka ovat jo aloittaneet esiopetuksen Helsingissä asuessaan.
Yksityistä esiopetusta koskeva kirjaus siitä, että yksityiseen esiopetukseen on mahdollista hakea myös muista kuin pääkaupunkiseudun kunnista, säilyy. Yksityinen palveluntuottaja tekee valinnat esiopetushakemusten perusteella.
Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää oman kieliryhmänsä osalta oppilaaksioton perusteista. Esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteet koskevat sekä suomenettä ruotsinkielistä esiopetusta. Ruotsinkielisen esiopetuksen osalta oppilaaksiottamien perusteet päätetään kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisessä jaostossa.
Esiopetuksen järjestämiseen liittyvät velvoitteet
Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa /628/1998). Jos esiopetusta järjestetään päiväkodissa, esiopetuksessa sovelletaan lisäksi varhaiskasvatuslain (540/2018) asetuksia.
Kunta on velvollinen järjestämään esiopetuksen sen alueella asuville lapsille. Lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. Kunta on velvollinen järjestämään esiopetusta erikseen sekä suomen- että ruotsinkielisille asukkaille. (Perusopetuslaki 4 §). Esiopetuksen laajuus on vähintään 700 tuntia. Tämä tarkoittaa keskimäärin neljää tuntia päivässä, kuitenkin enintään viisi tuntia päivittäin. (Perusopetusasetus 3-4 §).
Helsingissä esiopetusta järjestetään kunnallisissa esiopetuksen toimipaikoissa päiväkotien ja koulujen yhteydessä sekä yksityisen palveluntarjoajan järjestämänä. Esiopetusta järjestetään suomen- ja ruotsinkielisenä.
Esiopetuksen osoittamiseen ja hakemiseen liittyvät velvoitteet
Lapselle tulee osoittaa esiopetuspaikka esiopetuksen järjestämispaikasta. Esiopetuksen järjestämispaikan tulee sijaita turvallisen ja lyhyen matkan päässä lapsen kotoa. (Perusopetuslaki 32 §).
Esiopetuksen järjestämispaikkojen määrittelyssä tulee huomioida, että esiopetus ja sitä täydentävä varhaiskasvatus muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Lapsella on mahdollisuus jatkaa samassa ryhmässä esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen varsinaisen päivittäisen esiopetusajan päättymisen jälkeen.
Esiopetukseen tulee hakea ennen esiopetuksen alkamista opetuksen järjestäjän edellyttämällä tavalla. Opetuksen järjestäjän tulee etukäteen ilmoittaa esiopetuksen järjestämispaikat, opetuksen alkamis- ja päättymisajankohdat sekä miten esiopetukseen haetaan. Lapsen asuinpaikan, huoltajan työ- tai opiskelutilanteen tai muun erityisen syyn vuoksi voi esiopetuspaikkaa hakea myös kunnan ilmoittamaa ajankohtaa myöhemmin. (Perusopetusasetus 23a §).
Opinpolun jatkumo
Helsinki on jaettu esiopetuksen oppilaaksiottoalueisiin, jotka ovat joko yhteneväiset tai hieman laajemmat kuin perusopetuksen oppilaaksiottoalueet. Esiopetuksen oppilaaksiottoalueella voi sijaita enemmän kuin yksi koulu. Jokaisella esiopetuksen toimipaikalla on yksi tai useampi yhteistyökoulu, jonka kanssa laaditaan vuosittain yhdessä oppimisen suunnitelma, jossa kuvataan esiopetuksen ja alkuopetuksen oppijoiden yhteistyö vuoden aikana.
Esiopetusta kehitetään inkluusion periaatteiden mukaisesti. Lapselle osoitetaan esiopetuspaikka siten, että se tukee hänen opinpolkuaan. Lapsen tarvitsema tuki järjestetään mahdollisuuksien mukaan siihen esiopetusta järjestävään toimipaikkaan, josta lapselle on osoitettu esiopetuspaikka. Poikkeuksen tähän tekevät integroidut tai monivammaisten lasten erityisryhmät tai muut lapsiryhmät, joissa lapsen tuen kannalta on perusteltua järjestää lapselle esiopetusta. Muita lapsiryhmiä ovat esimerkiksi ryhmät, joissa on pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saaneita lapsia.
Lapsivaikutukset
Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapselle perustan elinikäiselle oppimiselle. Lapsen kasvun ja oppimisen kannalta on merkityksellistä, että lapsi saa esiopetusvuonna monipuolisia oppimisen kokemuksia, jotka vahvistavat hänen käsitystään itsestään oppijana ja antavat valmiuksia kouluun. Lapsi saa esiopetuksesta kokemuksia ryhmään kuulumisesta ja hän muodostaa merkityksellisiä kaverisuhteita. Esiopetuksen oppilaaksioton toteutuessa esitetyllä tavalla varmistetaan, että lapsen esiopetuspaikka tukee lapsen kouluun jatkamista.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 28.11.2023 § 91
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että 1.1.2024 alkaen noudatetaan seuraavia esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteita:
1. Esiopetuspaikka osoitetaan sekä kunnallisessa esiopetuksessa olevalle lapselle että esiopetukseen ilmoittautuneelle lapselle. Ilmoittautuminen koskee niitä lapsia, jotka eivät ole olleet kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ennen esiopetuksen alkua. Paikka osoitetaan lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Lapsen esiopetuspaikan osoittamisessa huomioidaan lapsen kotiosoitteen mukainen lähikoulu. Esiopetuspaikka osoitetaan sellaisesta esiopetuksen toimipaikasta, jonka yhteistyökouluksi lapsen tuleva lähikoulu on nimetty. Esiopetuspaikka voidaan osoittaa muusta toimipaikasta kohdassa 4 esitellyissä tilanteissa.
2. Mikäli huoltaja ei ota vastaan lapselle osoitettua esiopetuspaikkaa, osoitettu paikka raukeaa ja huoltajan tulee hakea toivomaansa esiopetuspaikkaa hakemiselle määriteltynä ajankohtana. Jos lapsi ei ole ollut kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ennen esiopetusta ja huoltaja ei ole ilmoittanut lasta esiopetukseen, huoltajan tulee hakea esiopetuspaikkaa. Huoltaja voi esittää hakemuksessa 1-2 hakutoivetta.
3. Mikäli hakijoita on enemmän kuin esiopetuksen toimipaikassa on vapaita paikkoja, huomioidaan ensin lapsen kotiosoitteen mukainen lähikoulu ja se, tekeekö esiopetuksen toimipaikka yhteistyötä kyseisen koulun kanssa. Tarvittaessa käytetään lisäksi arvontaa, jos hakijoita on enemmän kuin esiopetuksen toimipaikassa on tilaa ja hakijat ovat opinpolun suhteen tasavertaisessa asemassa. Arvonnassa ilman paikkaa jääneille lapsille osoitetaan esiopetuspaikka omalta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta.
4. Lapselle voidaan osoittaa esiopetuspaikka myös muulta kuin kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta kielikylvyn, lapsen erityisen tuen tarpeen tai vuorohoidon tarpeen vuoksi. Mikäli lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa kielikylvyssä, hänelle osoitetaan esiopetuspaikka kielikylpypolun mukaisesti kielikylpyesiopetukseen.
Mikäli lapsen tuen tarve sitä edellyttää, hänen esiopetuksensa voidaan järjestää myös muulla kuin omalla esiopetuksen oppilaaksiottoalueella tai toimipaikassa, jossa ei järjestetä esiopetusta. Mikäli lapsi tarvitsee vuorohoitoa esiopetusvuoden aikana, huoltaja ilmoittaa lapsen vuorohoidon tarpeen esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Huoltajan tulee todentaa vuorohoidon tarve.
Mikäli esiopetusta järjestävässä toimipaikassa on oman esiopetuksen oppilaaksiottoalueen lasten jälkeen tilaa, voidaan vapaille esiopetuspaikoille sijoittaa lapsia toissijaisen oppilaaksioton periaatteella edellyttäen, ettei toimipaikkaan synny tämän vuoksi uutta ryhmää. Toissijaisella oppilaaksiotolla tarkoitetaan sitä, että huoltaja hakee lapselleen esiopetuspaikkaa muulta kuin lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Toissijaisen oppilaaksioton periaatteella Helsingin kaupungin esiopetukseen voidaan ottaa lapsia myös pääkaupunkiseudun sopimuskunnista.
Mikäli huoltaja hakee lapselle esiopetuspaikkaa esiopetuksen ilmoittautumis- ja hakuajan ulkopuolella, lapselle osoitetaan ensisijaisesti esiopetuspaikka siitä toimipaikasta, johon huoltaja on toivonut tai lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Jos lapsen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella ei ole vapaita esiopetuspaikkoja eikä uusien esiopetuspaikkojen avaaminen ole mahdollista, voidaan paikka osoittaa myös toiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta lapsen kotia lähimpänä olevasta toimipaikasta, jossa on vapaita esiopetuspaikkoja.
Yksityiseen esiopetukseen voi hakea ympäri Helsinkiä esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden rajoittamatta. Yksityiseen esiopetukseen voidaan ottaa lapsia myös muista kunnista. Hakeminen yksityiseen esiopetukseen tapahtuu paperisella hakulomakkeella suoraan kyseiseen päiväkotiin.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti kumota 20.9.2022 (§ 30) tehdyn päätöksen esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteista, kun uudet perusteet astuvat voimaan 1.1.2024.
Esittelijä
Lisätiedot
Henrietta Suomalainen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 22759
This decision was published on 12.03.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Henrietta Suomalainen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 22759