Hankesuunnitelma, perusparannus, päiväkoti Kannelmäki, Kanneltie 1, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-015056
More recent handlings
Case 6. / 24 §

Lpk Kannelmäen perusparannus, hankesuunnitelman hyväksyminen

Buildings and Public Areas Sub-committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteeseen Kanneltie 1A toteutettavan hankkeen perusparannuksen 22.1.2024 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta arvonlisäverottomana on 3 790 000 euroa elokuun 2023 kustannustasossa ja laajuus noin 776 brm².

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Maria Lähdemäki. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Hankkeessa toteutetaan rakennuksen tekninen perusparannus, jossa korjataan vaurioituneet alapohja-, yläpohja- ja ulkoseinärakenteet ja uusitaan vesikatto sekä salaojat.

Hankkeesta on laadittu 22.1.2024 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvontapalvelujen ja kaupunginmuseon edustajia sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Päiväkodin henkilökunta on osallistunut hankkeen valmisteluun tuoden tilasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Osallistamisen myötä saatu palaute on otettu huomioon suunnitelmien laadinnassa. Henkilökuntaa osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

Close

Hankkeen tarpeellisuus

Vuonna 2020 tehtyjen kuntotutkimusten perusteella rakennus on kiireellisen perusparannuksen tarpeessa. Rakennuksen pääongelmana ovat alapohja-, yläpohja- ja ulkoseinärakenteissa olevat lämmöneristeet, jotka ovat kosteus- ja mikrobivaurioituneet laaja-alaisesti eri puolilla rakennusta. Lisäksi sisäilmassa on havaittu teollisia mineraalivillakuituja.

Päiväkodin piha-alueen kallistukset ovat vähäisiä, ja ne viettävät rakennusta kohti, jolloin sokkeleihin kohdistuu kosteusrasitusta. Rakennuksen vesikattorakenteet ovat heikossa kunnossa, mistä voi seurata vesikattovuotoja ja laajempia vaurioita yläpohjarakenteisiin.

Toiminta on siirtynyt lokakuussa 2021 väistötiloihin, koska altistumisolosuhdearvioinnin perusteella päiväkodin tiloissa poikkeava altistumisolosuhde oli erittäin todennäköinen.

Arvioitujen vauriolaajuuksien perusteella korjaamisen sijaan on selvitetty myös vaihtoehtoisia ratkaisuja päiväkotitoiminnan järjestämiselle. Alueellinen ja toiminnallinen tarkastelu puoltavat kuitenkin rakennuksen säilyttämistä ja korjaamista.

1950-luvun lopulla valmistuneet Kannelmäen päiväkoti ja peruskoulu muodostavat mittakaavaltaan ja arkkitehtuuriltaan yhtenevän kokonaisuuden, joka on kaupunkikuvallisesti säilyttämisen arvoinen. Oppimisen polku alkaa varhaiskasvatuksesta ja jatkuu esi- ja perusopetukseen. Päiväkodin sijainti peruskoulun välittömässä läheisyydessä takaa yhtenäisen oppimisen polun.

Hankkeen sisältö

Perusparannushankkeen yhteydessä tilapaikkamäärää kasvatetaan hieman, jotta ryhmäjaosta saadaan toimiva. Perusparannuksen jälkeen päiväkodissa on 70 tilapaikkaa. Hankkeessa tilat suunnitellaan joustavasti niin isojen kuin myös pienten lasten käyttöön. Tavoitteena on toteuttaa pedagogisesti monipuoliset tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat lapsille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa.

Hankkeessa korjataan rakennuksen alapohja-, yläpohja- ja ulkoseinärakenteissa todetut kosteus- ja mikrobivauriot. Lisäksi heikossa kunnossa olevat vesikatto ja salaojat uusitaan. Rakenteiden korjaaminen edellyttää rakenteita purkavia ja uusivia toimenpiteitä. Pintamateriaalit ja talotekniikka ovat käyttöikänsä päässä ja ne uusitaan. Energiatehokkuutta parannetaan hankkeen myötä.

Hanke toteuttaa Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025 tavoitteita varmistamalla sujuvan polun varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, vaalimalla kaupunginosien omaleimaisuutta ja turvallisuutta ja kehittämällä kaupunkirakennetta kestävästi.

Käyttäjätoimialan lausunto

Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus on pyytänyt hankesuunnitelmasta lausunnon kasvatus- ja koulutuslautakunnalta. Lautakunta antoi 6.2.2024 pidetyssä kokouksessaan puoltavan lausunnon 22.1.2024 päivätystä hankesuunnitelmasta. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuuta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Hankkeen laajuus

Hankkeen laajuus on noin 776 brm², 584 htm².

Kustannukset

Hankkeen kustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 3 790 000 euroa elokuun 2023 kustannustasossa (RI=111,1 ja THI=205,7).

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen aiheuttama sisäinen enimmäisvuokra on 254 183 euroa/vuosi (36,27 euroa/htm²/kk). Neliövuokran perusteena on huoneistoala 584 htm². Aikaisempi sisäinen vuokra on 76 448 euroa/vuosi (11,73 euroa/htm2/kk). Vuokralaskelma on hankesuunnitelman teknisenä liitteenä. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan urakkavaiheen kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Hankkeen rahoitus

Kaupunginvaltuuston 22.11.2023 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuo-siksi 2024–2033 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu yhteensä 3 miljoonaa euroa si-ten, että hankkeen toteutus on 4/2025–7/2026.

Hankesuunnittelun aikana hankkeen kustannukset ovat kasvaneet ja ovat nyt 3,79 miljoonaa euroa. Hankkeen rakentamiskustannuksia nostivat mm. kohteen laajat rakennus- ja talotekniset korjaustarpeet, suuri määrä haitta-ainepurkuja ja historialliset arvot. Hankkeen toteutuksen edellyttämä 3,79 miljoonan euron määrärahatarve otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutus- ja ylläpitovastuut ovat kaupunkiympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden Tilat-palvelulla.

Rakennustöiden on tarkoitus alkaa 5/2025 ja valmistua 5/2026. Toiminta tiloissa alkaa 8/2026.

Väistötilat

Toiminta siirtyi vuoden 2021 lokakuussa väistötiloihin. Väistötilat on ratkaistu kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä tilojen käyttäjiä osallistaen.

Väistötilana on toiminut aikavälillä 10/2021–12/2023 vuokrapaviljonki osoitteessa Pelimannintie 16. Paviljongissa on ollut väistössä Lpk Kannelmäki (66 tilapaikkaa) ja Lpk Vanhainen (75 tilapaikkaa). Vuokra Pelimannintie väistötilassa on ollut yhteensä 40 372 euroa/kk, eli noin 484 464 euroa/vuosi (hintataso 8/2023).

Pelimannintien väistötilassa olleet Lpk Kannelmäki ja Lpk Vanhainen siirtyvät tammikuussa 2024 avattuun Lpk Soittajan uudiskohteeseen, osoitteeseen Soittajantie 10. Rakennuksessa on 224 tilapaikkaa. Vuokra tulee olemaan Soittajantien uudiskohteessa yhteensä 67 197 euroa/kk, eli noin 806 364 euroa/vuosi (hintataso 12/2023).

Alueen päiväkotien järjestäytymistä suunnitellaan Lpk Kannelmäen perusparannuksen valmistuessa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, tilahankkeita koskevien hanke- ja muiden suunnitelmien hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.

Kaupunginhallituksen päätöksen 18.9.2017 § 865 mukaan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen hyväksyy tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa.

Close

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 06.02.2024 § 23

Close

This decision was published on 11.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

tekninen johtaja
Kari Pudas

Ask for more info

Maria Lähdemäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39843

maria.lahdemaki@hel.fi

Attachments

2. Hankesuunnitelman liitteet, Lpk Kannelmäen perusparannus
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.