Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, loma-aikojen leiriavustukset 2024

HEL 2023-016330
More recent handlings
Case 3. / 3 §

Loma-aikojen leiriavustukset kaudelle 1.11.2023–31.10.2024

Youth Sub-committee of the Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myönsi liitteen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 660 000 euroa. Myönnetystä avustuksesta maksetaan heti pääsääntöisesti 80 % ja lopullinen päätös avustuksista tehdään toteutuneiden leirivuorokausien perusteella marras-joulukuussa 2024.

Loma-aikojen leiriavustuksen kokonaissummasta 660 000 euroa jätettiin jakamatta 4 035 euroa. Tämä summa tullaan jakamaan lopullisen päätöksen yhteydessä toteutuneiden leirivuorokausien mukaisesti hakijoille, joiden hakusummiin se mahtuu.

FC Viikingit ry:lle (nro 5), Helsingin Taiteilijaseura ry:lle (nro 17) ja Kuksat r.y.:lle (nro 19) maksetaan myönnetystä avustuksesta 50 %, koska yhdistykset ovat aiemmin suunnitteluvaiheessa yliarvioineet sekä leirien että osallistujien määriä. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:lle (nro 34) maksetaan myönnetystä avustuksesta 50 %, koska kyseessä on yhdelle suurleirille myönnettävä avustus.

Avustusta ei myönnetty Föreningen för Drama och Teater, DOT rf:lle (nro 45), koska yhdistyksen hakemus oli puutteellinen.

Ohjeita avustuksen saajille

Kauden 1.11.2023–31.10.2024 loma-aikojen leiriavustus tulee selvittää asiointipalvelussa loma-aikojen leiriavustusselvityksellä 1.9.-31.10.2024 ja sen lisäksi avustusta saavan tulee toimittaa nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön 31.3.2025 mennessä hyväksytty tilinpäätös, jossa leirien tulot ja menot näkyvät omana kustannuspaikkanaan.

Avustusta saavan on noudatettava Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (www.hel.fi/nuorisonavustukset) ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita.

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Teemu Kosunen ja Matteus Pellikka.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Loma-aikojen leiriavustusta myönnetään helsinkiläisille yhdistyksille, jotka järjestävät koulujen loma-aikoina nuorisojaoston määrittelemien kriteereiden mukaisia yö- ja päiväleirejä helsinkiläisille 7–16-vuotiaille lapsille. Leirien tulee kestää vähintään neljä päivää (yöleirien kolme yötä), niitä tulee järjestää vähintään neljä ja kohderyhmän mukaisia osallistujia tulee kullakin leirillä olla vähintään kymmenen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Avustusta ei myönnetä valtakunnallisille järjestöille. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Avustusta myöntäessään voi nuorisojaosto käyttää harkintaansa yleisten poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Avustuksen myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on, että kaupungin hakijalle aiempina vuosina myöntämissä avustuksissa ei ole ilmennyt epäselvyyksiä. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohje).

Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Loma-aikojen leiriavustusta jaetaan nuorisojaoston määrärahalinjauksen mukaisesti 660 000 euroa 44 hakijan järjestämälle 485 päiväleirille ja 127 yöleirille. Tuettavia leirivuorokausia hakemuksissa on yhteensä 85 625, joista päiväleirien osuus on 49 929 ja yöleirien osuus 35 696. Leirivuorokausissa on selkeä kasvu edelliseen kauteen verrattuna. Lapsia päiväleireille arvioidaan osallistuvan 9 432 ja yöleireille 5 907. Yöleirien lukumäärä on hieman laskenut edellisestä kaudesta, mutta suurempien leirien myötä yöleireille osallistuvien lasten määrä on kasvanut lähes kolmanneksella.

Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:lle (nro 44) myönnettiin poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa leiriavustusta, vaikka se sääntöjensä mukaisesti on valtakunnallinen toimija. Yhdistys on koonnut toimintansa ja avustuksiensa piiriin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainasta pakenevia naisia ja lapsia. Suurin osa pakolaisista jää pääkaupunkiseudulle. Yhdistys järjestää viime vuoden tavoin 7–16-vuotiaille lapsille useita päivä- ja yöleirejä, joihin se myös työllistää ukrainalaisia nuoria aikuisia.

Pyöristettynä päiväleirieuroksi muodostuu 6,40 ja yöleirieuroksi 9,60. Yksi yhdistys (Oulunkylän Kiekko-Kerho ry [nro 31]) haki vähemmän kuin olisi ollut oikeutettu saamaan. Ylijäänyt osuus, yhteensä 3 341 euroa, on jätetty jaettavaksi lopullisen päätöksen yhteydessä toteutuneiden leirivuorokausien perusteella. Lisäksi FC Viikingit ry:n (nro 5), Helsingin Taiteilijaseura ry:n (nro 17), Kuksat ry:n (nro 19) ja Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n (nro 34) kohdalla suunniteltujen leirivuorokausien muodostamasta avustussummasta maksetaan 50 %. Ennakkomaksua pienentämällä saadaan mahdollisesti takaisin perittävää määrää pienemmäksi, joka puolestaan vähentää yhdistyksen riskiä joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Muiden yhdistysten kohdalla avustussummasta maksetaan nyt 80 % ja lopullinen päätös tehdään 31.10.2024 mennessä saapuneiden selvitysten perusteella.

Nuorisopalveluiden tiloja on jälleen haettu paljon sekä päivä- että yöleirien leiripaikoiksi. Hakijoilta saadun palautteen perusteella Nuorisopalveluiden tilavaraus on leiripaikkojen osalta toiminut pääsääntöisesti hyvin, vaikkakin osa päätöksistä oli tullut hakijoille myöhässä. Nuorisopalveluiden kumppanuusyksikkö jatkaa hyväksi koettuja leirivierailuja tälläkin kaudella. Vierailujen tarkoituksena on tutustua yhdistysten leiritoimintaan ja samalla myös saada suoraa asiakaspalautetta avustusmuodon arvioimiseksi ja kehittämiseksi.

Loma-aikojen leiriavustusta on jaettu kahdeksan kautta, ja tälle kaudelle hakijoiden määrä on palannut koronaa edeltävien vuosien määriin. Hakijoita oli yhteensä 45, joista kolme uusia (Föreningen för Drama och Teater DOT rf [nro 45], Helsingfors Segelsällskap r.f. [nro 16] sekä Käpylä United ry [nro 21]). Viime kauden kuudesta uudesta hakijasta kaikki hakivat avustusta myös tulevalle vuodelle.

Hylättäviä hakemuksia oli ainoastaan yksi, kun taas yksittäisiä leirejä, joille avustusta ei voitu myöntää oli yhteensä 26. Koulujen lukukauden alkaminen Helsingissä syksyllä jo 8. elokuuta on selvästi vaikeuttanut leirien suunnittelua ja usea ei-avustuskelpoinen leiri jäi liian lyhyeksi tämän takia. Joitakin leirejä jouduttiin hakemuksen jättämisen jälkeen perumaan leiripaikan saamatta jäämisen vuoksi. Lisäksi yhden hakijan (Helsingin Taiteilijaseura ry [nro 17]) leireistä osaa oli tuettu kaupungin toisella avustuksella.

Loma-aikojen leiriavustus kaudelle 1.11.2023–31.10.2024 tuli hakea 31.10.2023 mennessä.

Toimivalta ja muut avustusta koskevat päätökset

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen loma-aikojen leiriavustuksista. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2021)

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Close

This decision was published on 31.01.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Ask for more info

Matteus Pellikka, suunnittelija, puhelin: 09 310 50343

matteus.pellikka@hel.fi

Teemu Kosunen, suunnittelija, puhelin: 09 310 78078

teemu.kosunen@hel.fi