Yhtiökokoukset vuonna 2024, Kiinteistö Oy Helsingin toimitilat
Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat -yhtiön yhtiökokouksen jatkokokous
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat -yhtiön yhtiökokouksen jatkokokouksessa siten, että hallituksen esitykset hyväksytään ehdotusten mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kiinteistö Oy Helsingin toimitilat
Kiinteistö Oy Helsingin toimitilat on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa tai hallita vuokraoikeuden nojalla tontteja, omistaa niillä olevia tai niille rakennettavia pääasiassa Helsingin kaupungin palvelutuotannon käytössä olevia rakennuksia. Yhtiö voi harjoittaa myös vuokraustoimintaa. Lisäksi yhtiön toimialana on omistaa muussa kuin kaupallisessa käytössä olevien toimitilojen sekä koulurakennusten omistamiseen tai hallintaan liittyviä osakkeita. Yhtiö voi myös tuottaa isännöintipalveluja ja isännöintipalvelujen tukipalveluja Helsingin kaupungin ja/tai yhtiön itsensä kokonaan tai osittain omistamille yhteisöille.
Yhtiökokouksen jatkokokouksessa käsiteltävät asiat
Yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 29.5.2024 käsiteltiin yhtiöjärjestyksen mukaiset asiat. Yhtiökokous päätti siirtää muut asiat käsiteltäviksi myöhemmin pidettävässä jatkokokouksessa.
Maksuton osakeanti ja osakkeiden merkitseminen
Yhtiön omistukseen valmistuu uusi peruskoulu-, päiväkoti- ja leikkipuistokohde Suutarilaan osoitteeseen Maatullinkuja 8. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uudisrakennuksen hankesuunnitelman 30.3.2022 § 77 ja päätti, että uudisrakennus tulee Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilojen omistukseen ja että yhtiön uudisrakennusta koskeva osakekanta merkitään kaupungin omistukseen. Hallitus esittää, että yhtiökokous päättää maksuttomasta osakeannista ja osakkeiden merkinnästä kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti.
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Hallitus esittää yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmään lisättäväksi Maatullinkuja 8:aan valmistuvan uudisrakennuksen osaketilat pinta-aloineen ja osakesarjoineen. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälään 2 § ja huoneistoselitelmään 3 § tehdään myös muut tarvittavat valmistuvia uudisrakennuksia koskevat täydennykset ja täsmennykset. Lisäksi yhtiöjärjestyksen 20 §:ää esitetään muutettavaksi siten, että yhtiöön sovelletaan jatkossa asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) koko lukua 5 (Muutostyöt).
Valtuudet neuvotella Helsingin Yliopiston kanssa yliopistolta vuokratulla tontilla sijaitsevaa rakennusta ja maanvuokrasopimusta koskevista ratkaisuista sekä tähän liittyvien yhtiön päätösten tekeminen
Yhtiö omistaa Kannelmäessä osoitteessa Hanuripolku 3 vuonna 1973 valmistuneen 474 m²:n laajuisen päiväkotirakennuksen. Tontti on vuokrattu Helsingin yliopistolta. Rakennus tulee peruskorjata, purkaa, myydä kunnostettavaksi tai vuokrata ylläpitovelvoitteella välttäen sen jäämistä tyhjilleen. Koska kaupunki ei tarvitse rakennusta omassa palvelutuotannossaan, on se vuokrannut tilat yksityiselle päiväkotitoiminnan järjestäjälle. Vuokra ei viime vuosina ole enää kaikilta osin kattanut välttämättömiä hoitokuluja. Kaupunki on sopinut vuokralaisen kanssa vuokrasopimuksen päättämisestä sekä korvaavien tilojen vuokraamisesta toiminnan harjoittajalle 1.8.2024 alkaen.
Kaupunkiympäristön toimiala on käsitellyt kiinteistön tulevaisuutta ja esittänyt siitä oman kannanottonsa, joka on liitteenä 8.
Yhtiön omistajastrategian mukaista on luopua rakennuksista tai tiloista, joita ei tarvita kaupungin ydintoimintoihin (silloin kun se on taloudellisesti perusteltua). Edellä mainituin perustein hallitus on esittänyt yhtiökokoukselle valtuuksia neuvotella Helsingin Yliopiston kanssa yliopistolta vuokratulla tontilla sijaitsevaa rakennusta ja maanvuokrasopimusta koskevista ratkaisuista ja tähän liittyvien yhtiön päätösten tekemisestä. Tontin ympärille sijoittuu muita Yliopiston omistamia kiinteistöjä, joten kiinteistön pitkäjänteinen kehittäminen sopisi luontevasti Yliopistolle. Yliopisto on aikaisemmin ilmoittanut, että se voi neuvotella kiinteistön tulevaisuudesta, kun sillä on tieto siitä, että rakennus jää tyhjäksi. Yhtiö tavoittelee mahdollisissa neuvotteluissa kaupungin edun mukaista lopputulosta.
Ehdolliset valtuudet liittyen Helsingin Rudolf Steiner -koulutalohankkeeseen
Hallituksen esittämä valtuutuksen antaminen liittyy kaupunginhallituksen 27.6.2022 § 511 päätökseen Helsingin Rudolf Steiner -koulun koulutalohankkeen jatkovalmistelua koskevasta sopimuksesta ja koulutalon hallintomallista. Hallitus esittää päätöksen mukaisina yhtiön toimina tytäryhtiön perustamista Kiinteistö Oy Helsingin Toimitiloille koulurakennuksen toteuttamista varten, koulurakennuksen hankkimista kaupungilta yhtiön lukuun ja rakennuksen vuokraamista perustettavalta yhtiöltä Kiinteistö Oy Toimitiloille.
Koulutalohankkeen hankesuunnittelu on käynnissä, ja hanke valmistunee kuluvan vuoden puitteissa. Koulutalohankkeen valmistuttua Helsingin Rudolf Steiner -koulun käyttöön koulutalohankkeen periaatteiden mukaisesti opetustarkoituksiin luovutettava rakennus on tällä hetkellä Helsingin kaupungin omistuksessa. Tarkoituksena on, että kaupunki luovuttaa rakennuksen koulutalon omistamista varten perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle. Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilojen on tarkoitus perustaa edellä mainittu kiinteistöosakeyhtiö ensi vaiheessa yksin, ja Helsingin Rudolf Steiner -koulun kannatusyhdistys ry tulisi siihen vähemmistöosakkaaksi myöhemmin toteutettavassa suunnatussa osakeannissa.
Täytäntöönpanon ehtona on, että kaupunginvaltuusto hyväksyy myöhemmin sen päätettäväksi valmisteltavan vuokrauksen, jossa kaupunki vuokraa valmistelussa olevan hankesuunnitelman mukaisesti Helsingin Rudolf Steiner koulun käyttöön kunnostettavan ja laajennettavan rakennuksen Kiinteistö Oy Helsingin Toimitiloilta määräaikaisesti 30 vuodeksi ja sen jälkeen toistaiseksi jatkuvalla vuokrasopimuksella.
Lopuksi
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.
This decision was published on 19.06.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Suvi Rämö, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174