Avustuksen myöntäminen, muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustukset 2024, liikuntapalvelukokonaisuus

HEL 2024-001848
More recent handlings
Case 4. / 9 §

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustukset vuodelle 2024

Sports Sub-committee of the Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myönsi muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta yhdeksälle liikuntaseuralle (LS) sekä 19 muulle liikuntaa järjestävälle yhdistykselle (MY) yhteensä 129 000 euroa liitteen 1 mukaisesti.

Avustusta ei myönnetty seuraaville neljälle hakijalle:

Hakija
Yhteisön tyyppi
Syy hylkäykseen
Helsingin Invalidien Yhdistys ry
LS
Hakemuksella ilmoitettua liikuntatoimintaa on tuettu toisesta Helsingin kaupungin avustusmuodosta (kaupunginhallitus 18.12.2023, § 777).
Me-säätiö sr
MY
Hakija ei yhteisömuotonsa (säätiö) vuoksi täytä hakukelpoisuuden kriteerejä avustusmuodossa.
Prime Fighters Ry
LS
Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä.
Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistys ry
MY
Hakija ei lähettänyt hakemustaan määritellyn hakuajan puitteissa.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Ohjeet avustuksen saajille

Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Muiden liikuntaa järjestävien yhdistysten kohdalla avustusta saa käyttää ainoastaan yhdistyksen harjoittamaan yleishyödylliseen liikuntatoimintaan.

Avustuksen käyttö tulee selvittää vuoden 2025 muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustushaun yhteydessä. Mikäli seura ei hae muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta vuonna 2025, tulee avustuksen käyttö selvittää 30.9.2024 mennessä.

Avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan kaikessa toiminnassaan hyvää hallintotapaa sekä urheiluyhteisön eettisiä periaatteita sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Käsittely

Esteelliset: Vesa Korkkula
Esteellisyyden syy: edustusjäävi (hallintolaki 28.1 § kohta 2)

Asian aikana kuultavana oli erityissuunnittelija Janina Kauppinen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta voidaan myöntää yleisavustusluonteisena avustuksena liikuntaseuroille, jotka eivät ole toiminta-avustuksessa hakukelpoisia, sekä muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille, joiden sääntöjen mukainen kotipaikka on Helsinki, ja joiden liikuntatoiminta on avointa kaikille helsinkiläisille. Avustettavan liikuntatoiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin. Avustusten myöntämisessä painotetaan lasten ja nuorten sekä eläkeläis- ja erityisryhmien liikuntaa ja toiminnan volyymia. Tämän lisäksi avustussummissa voidaan harkinnanvaraisesti ottaa huomioon hakemuksella ilmoitettuja hakuvuotta edeltävän vuoden tilankäyttökustannuksia tilankäyttöavustuksen enimmäistuntihintojen mukaisesti.

Avustusta haettiin lähettämällä hakemus liitteineen 15.2.2024 mennessä Helsingin kaupungin sähköisessä avustusasioinnissa tai toimittamalla hakemus kaupungin kirjaamoon. Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 29. Neljä saapunutta hakemusta siirrettiin käsittelyvaiheessa toiminta-avustushakemuksista hakukelpoisuuskriteerien perusteella tähän avustusmuotoon ja vastaavasti yksi hakemus tästä avustusmuodosta toiminta-avustushakemuksena käsiteltäväksi. Lopullinen hakijamäärä muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksessa oli 32. Näistä hakijoista 10 oli liikuntaseuroja, joissa harrastetaan muun muassa sirkusta, capoeiraa, lacrossea, joogaa ja itämaisia kamppailulajeja sekä 22 muita liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä. Muista liikuntaa järjestävistä yhdistyksistä 19 oli täksi vuodeksi avustusmuodon piiriin siirtyneitä eläkeläis- ja erityisjärjestöjen liikuntaryhmiä.

Suurimmat avustukset myönnetään Linnanmäen Sirkuskoulun kannatusyhdistys ry:lle (28 500 euroa) sekä Circus Helsinki association ry:lle (19 000 euroa). Näissä seuroissa painotettujen ryhmien aktiiviharrastajamäärät ovat suurimpia. Pienimmät avustukset myönnetään Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry:lle (350 euroa) sekä Uudenmaan CP-yhdistys ry:lle (200 euroa).

Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset

Liikuntalain mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä asukkaidensa liikunnalle muun muassa tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta. (390/2015, § 5)

Helsingin kaupunkistrategian 2022–2025 mukaan Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa edellytykset liikkuvaan elämään kohentuvat. Strategiassa mainitaan, että kaupungin myöntämien liikunta-avustusten avulla luodaan edellytyksiä monimuotoisille vapaa-ajan toiminnoille sekä turvataan helsinkiläisten urheiluseurojen ja muiden järjestöjen edellytykset harrastustoiminnan järjestämiselle. Helsingin kaupunki avustaa liikuntaseuroja ja muita liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä vuosittain noin 9 miljoonalla eurolla.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 17 luvun 1 ja 3 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Lautakunnan jaostot päättävät jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyvät perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvovat avustusten käyttöä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti vuoden 2024 liikunnan avustusten tarkoista myöntämisperusteista, avustusmuodoista ja hakuajoista kokouksessaan 7.12.2023, § 28. Yhteensä 8 821 000 euron suuruisesta liikunnan avustuksiin vuodelle 2024 budjetoidusta määrärahasta liikuntajaosto ositti kokouksessaan 23.1.2024, § 2 enintään 200 000 euroa myönnettäväksi muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksina.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaan avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustusvalmistelussa on otettu huomioon ja avustuksensaajia sitoo liikunnan avustusten hakuohjeen (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 7.12.2023, § 28) lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178) sekä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet (kaupunginhallitus 28.10.2019, § 723).

Close

This decision was published on 17.04.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Ask for more info

Janne Rissanen, suunnittelija, puhelin: 09 310 50719

janne.rissanen@hel.fi