Vuokraus, tilat, Elimäenkatu 15, Areim Investment 3-3 Oy

HEL 2024-002123
More recent handlings
Case 9. / 27 §

Tilojen vuokraaminen Areim Investment 3–3 Oy:ltä Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteesta Elimäenkatu 15, 4. kerros.

Buildings and Public Areas Sub-committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti vuokrata hankesuunnitelman mukaiset osoitteessa Elimäenkatu 15 sijaitsevat noin 1319 htm2 laajuiset tilat Vallilan työ- ja valmennuskeskuksen käyttöön Areim Investment 3–3 Oy:ltä siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo varauksineen kustannustasossa 11/2023 (THI 191,2 ja RKI 110,4) on arvonlisäverottomana enintään 2 040 163 euroa laskettuna 10 vuoden vuokra-ajalle.

Lisäksi jaosto päätti oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 2:n yksikönpäällikön allekirjoittamaan Areim Investment 3–3 Oy:n kanssa vuokrasopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Tarve

Nykyiset työ- ja valmennuskeskuksen käytössä olevat tilat Kumpulantie 1:ssä ovat menossa remonttiin vuonna 2024. Tilat eivät palvele nykyistä toiminnantarvetta. Tilat ovat hallimaiset ja niissä on paljon hukkaneliöitä, joten tilat eivät ole hyvin hyödynnettävissä nykyiseen ryhmämuotoiseen toimintaan. Työtoiminnan luonne on muuttunut vuosien saatossa ja samoin asiakaskunta. Työrauhaa ei voida taata palkkatyökeikkoja tekeville, mutta ei myöskään työtoimintaan osallistuville. Nykyisissä tiloissa ilmanvaihto ei ole riittävä ja sosiaalitilat puuttuvat kokonaan. Yksikkö on jakautunut kahteen eri kerrokseen (4. ja 7.krs) ja tiloja jakaa rappukäytävä. Tämä hankaloittaa asiakkaiden ja työntekijöiden kulkua, mutta aiheuttaa myös asiakasturvallisuus- ja henkilöstöturvallisuusriskejä. Pienryhmätiloja ei ole lainkaan, jotta toiminta voitaisiin eriyttää asiakastarpeiden mukaisesti.

Kyseessä on vammaispalvelulain (VPL 675/2023, 25 §) mukainen päivätoiminta aikuisille palkkatuetussa työssä, tuetussa työssä, työharjoittelussa tai työkokeilussa oleville ja lainmääritelmät täyttäville kehitysvammaisille. Palvelu sisältää työtoimintaa, työhönvalmennusta ja virtuaalisia palveluita. Toimintamuotoina on ryhmämuotoinen yksikössä tapahtuva työtoiminta sekä yksiköstä ulospäin suuntautuva keikkatyö ja yksilötyöhönvalmennus. Työ- ja valmennuskeskuksessa toimii neljä erillistä ryhmää sekä erillistilat virtuaalisenpalvelun toiminnalle. Henkilöstöä on 21. Asiakkaita on lähitoiminnassa 120, päivittäin paikalla olevien määrä vaihtelee (keskimäärin 100).

Vuokrattavat tilat

Tarvittavat tilat järjestetään vuokraamalla osoitteesta Elimäenkatu 15 neljännestä kerroksesta tilat, jotka suunnitellaan ja muutetaan työ- ja valmennuskeskuksen käyttöön. Tilojen laajuus on 1319 htm². Tilat vuokrataan 10 vuoden määräaikaiselle vuokra-ajalle.

Suunnittelu- ja rakennusvaihe

Vuokranantaja toteuttaa vuokratuissa tiloissa toiminnan vaatimat muutostyöt ennen vuokra-ajan alkua. Vuokralaisen kustannusvastuulla on hallinnanluovutuksen jälkeen turvalaiteasennukset ja vuokralaisen toiminnan vaatima irtokalustus. Vuokralainen asentaa itse kaikki valvontaan ja turvallisuusjärjestelmiin liittyvät asennukset kaapeloinnista lähtien.

Aikataulu

Kiinteistön omistaja huolehtii tarvittavista viranomaisluvista muutostöihin liittyen. Rakentamisvaihe päättyy kohteen valmistumiseen sekä hyväksyttyyn vastaanottoon ja käyttöönottoon. Tavoitteena on, että vuokranantajan tekemät muutostyöt ovat valmiit siten, että hallinnanluovutus pidetään viimeistään 1.8.2024.

Hyväksytystä vastaanotosta eli hallinnanluovutuksesta 1.8.2024 alkaa 10 vuoden määräaikainen vuokrasopimusaika sekä käyttäjän laiteasennukset ja irtokalustus. Vuokranmaksu alkaa 1.1.2025.

Ulosmaksettava vuokra

Ulosmaksettava arvonlisäveroton tilavuokra on 19,00 euroa/htm²/kk eli 25 061 euroa kuukaudessa ja 300 732 euroa vuodessa. Tilavuokra 10 vuoden määräajalle laskettuna on 2 882 015 euroa. Tilavuokra sisältää ylläpitovuokran ja toiminnan vaatimat muutostyökustannukset. Tilavuokrasta laskennallinen pääomavuokran osuus on 13,45 euroa /htm²/kk ja ylläpitovuokran sekä muutostyökustannusten osuus 5,55 euroa /htm²/kk.

Hankkeen pääomitettu indeksikorjaamaton enimmäishinta muodostuu 10 vuoden määräajalle lasketun ulosmaksettavan pääomavuokran 2 040 163 euron vuokrasummasta. Summasta on vähennetty viisi vuokravapaata kuukautta vuokrasuhteen alkaessa. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin 1951:10=100. Vuokraa tarkistetaan ensimmäisen kerran 1.8.2026. Korotuksen perusteena käytetään kulloinkin tiedossa olevaa viimeistä pistelukua.

Tilakustannus sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle

Arvioitu arvonlisäveroton tilakustannus käyttäjälle on vuodessa noin 311 337 euroa eli noin 25 945 euroa kuukaudessa eli 19,67 euroa/htm²/kk, joka muodostuu tilavuokrasta ja Tilat-palvelun yleiskustannuksesta. Tilavuokra on 19,00 €/ htm²/kk ja kaupunkiympäristön toimialan yleiskustannus 0,67 €/ htm²/kk. Tilat-palvelun perimä ylläpitovuokra on sopimuksen alkaessa 0,00 €/ htm²/kk, ja sitä tarkastellaan vuosittain toteutuneiden ylläpitokustannusten mukaisesti.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toiminnan käynnistämiskustannuksiksi arvioidaan 100 000 euroa.

Rahoitus ja toteutus

Ulosmaksettava vuokra rahoitetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttötalousmäärärahoista.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Kaupunginhallituksen 18.9.2017 § 865 päätöksen mukaan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen päättää liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta, kun määräaikaisen sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa.

Close

This decision was published on 11.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

tekninen johtaja
Kari Pudas

Ask for more info

Jessica Holmqvist, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39789

jessica.holmqvist@hel.fi

Kati Hynninen, asiakaspäällikkö, puhelin: 09 310 46701

kati.hynninen@hel.fi

Attachments

2. Hasu_Liitteet2-6
The attachment will not be published on the internet.
3. Käyttäjän laatima tarvekuvaus
The attachment will not be published on the internet.
4. Vuokrasopimus Hki kaupunki Elimäenkatu 15
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.