Hankesuunnitelma, toiminnallinen muutos, Siltamäki 4H, Peltokyläntie 4-6, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2024-003643
More recent handlings
§ 9

Siltamäki 4H, toiminnallisten muutosten hankesuunnitelman hyväksyminen

Tilapäällikkö

Päätös

A
Tilapäällikkö päätti hyväksyä osoitteeseen Peltokyläntie 4–6 toteutettavien Siltamäen 4H rakennuksen toiminnallisten muutosten 28.2.2024 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 996 000 euroa maaliskuun 2024 kustannustasossa ja sen laajuus noin 1199 brm2.

B
Lisäksi tilapäällikkö päätti, että päätös pannaan täytäntöön ehdolla, että Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala antaa puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta.

Päätöksen perustelut

Siltamäen 4H toiminnallinen muutos koskee palvelurakennuksen muutostöitä, jossa nykyiset tilat muutetaan vastaanotto-, kriisi- ja kuntoutusosastoksi kehitysvammaisille ja erityisen vaativaa tukea tarvitseville helsinkiläisille, joilla on vammaispalvelun asiakkuus-kv psykiatria.

Sote -uudistuksen mukaisesti erityishuoltopiirit purkautuvat, jonka seurauksena aikaisemmin ostopalveluna toteutettu erityisen vaativan tuen lakisääteinen palvelu siirtyy omaksi toiminnaksi. Helsingin Sotella on velvoite järjestää tämä palvelu omana toimintana.

Hankkeen sisältö

Palvelutalon tilat muutetaan palvelemaan erittäin vaikeasti vammaisia asukkaita. Muutoksessa huomioidaan eritysesti kulkuaukkojen mitoitukset, liikkumisen esteettömyys, tilojen turvallisuus, tekniikan suojaukset sekä kestävät pintamateriaalit. Lisäksi rakennetaan kaksi erillistä turvahuonetta.

Käyttäjätoimialan lausunto

Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus on pyytänyt hankesuunnitelmasta lausunnon sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalta.

Hankkeen laajuus

Hankkeen laajuus on noin 1199 brm², 1173 htm².

Hankkeen kustannukset

Hankkeen kustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 996 000 euroa maaliskuun 2024 kustannustasossa.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen aiheuttama sisäinen enimmäisvuokra hintatasossa maaliskuu 2024 on 330 000 euroa/vuosi (27 500 euroa/htm²/kk). Tästä pääomavuokran osuus on 9389 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena on huoneistoala 926 htm². Nykyinen sisäinen vuokra on 217 332 e/vuosi (18 111/euroa/htm2/kk). Vuokralaskelma on hankesuunnitelman teknisenä liitteenä. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan urakkavaiheen kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Hankkeen rahoitus

Hanke rahoitetaan talousarvion talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman alakohdalle 8 02 02 06 osoitetuista kohdentamattomista korjausmäärärahoista.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutus ja ylläpitovastuut ovat kaupunginympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet-palvelukokonaisuuden Tilat-palvelulla.

Rakennustöiden on tarkoitus alkaa 3/2024 ja valmistua 7/24. Toiminta tiloissa alkaa 8/2024

Väistötiloja ei tarvita.

Toimivalta

Tilapäällikkö päättää tilahankkeita koskevien hankesuunnitelmien hyväksymisestä, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1 000 000 euroa ja niistä on toimialalautakunnan, tai kansliapäällikön hyväksymä tarveselvitys tai kyseinen tilahanke on välttämätön rakennuksen teknisen kunnon tai esimerkiksi sisäilmaongelman korjaamiseksi. (Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätös 14.1.2021 § 8).

This decision was published on 14.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Risto Vuorio, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 20488

risto.vuorio@hel.fi

Sonja Liljeblad, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 38472

sonja.liljeblad@hel.fi

Decisionmaker

Pasi Lönnberg
vs. tilapäällikkö

Attachments

2. Kustannusarvio HKA 29.2.2024.Siltamäki-Rak H

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.