Palkitseminen, helsinkiläisurheilijoiden palkitseminen arvokilpailumenestyksestä, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2024-006803
More recent handlings
§ 72

Helsinkiläisurheilijoiden palkitsemista koskevan päätöksen täydentäminen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö täydensi 15.5.2024 (§ 64) tekemäänsä urheilijoiden palkitsemista koskevaa päätöstä siten, että tunnustukset myönnetään myös seuraaville helsinkiläisurheilijoille:

  • Latvala Roosa (muodostelmaluistelu)
  • Vainiomäki Ella (muodostelmaluistelu)
  • Hämäläinen Nelli (cheerleading)

Samalla kansliapäällikkö toteaa, että mikäli päätöksessä mainituissa joukkueissa ilmenee olevan vielä muita helsinkiläisiä jäseniä, näille voidaan antaa vastaavat tunnustukset ilman erillistä päätöstä.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikkö on 15.5.2024 (§ 64) myöntänyt 1 250 euron arvoiset tunnustukset muodostelmaluistelun ja cheerleadingin maailmanmestaruuskilpailuissa menestyneille helsinkiläisurheilijoille. Virheellisten kotikuntatietojen vuoksi päätöksestä on jäänyt puuttumaan kolme urheilijaa. Liikuntajohtaja on liitteenä olevilla kirjeillä pyytänyt täydentämään aiempaa päätöstä.

This decision was published on 31.05.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Decisionmaker

Jukka-Pekka Ujula
kansliapäällikkö
Kirsi Remes
hallintojohtaja