Talousarvioaloite, Ruoholahden nuorisotalolle lisää toimintaa

HEL 2024-007954
More recent handlings
Case 14. / 112 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Mari Holopaisen talousarvioaloitteesta Ruoholahden nuorisotalolle lisää toimintaa

Culture and Leisure Committee

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Outi Alanko-Kahiluodon ehdotuksesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Talousarvioaloitteessa esitetään 200 0000 euroa lisärahoitusta Ruoholahden nuorisotalolle toiminnan lisäämisen mahdollistamiseen. Tarvetta perustellaan sillä, että Jätkäsaareen valmistuva nuorisotila ei ole vielä käytössä ja alue on Helsingin nopeimmin kasvava. Lisärahoituksella olisi mahdollista vaikuttaa nuorisotyöntekijöiden palkkaamiseen, tapahtumatarjontaan sekä laajentaa aukioloaikoja.

Nuorisopalveluissa on kuluvan valtuustokauden aikana jaettu resursseja tarveperustaiseen laskelmaan perustuen sekä nuorten määrän kasvun perusteella. Nuorisopalveluiden ohjaajien määrä on kasvanut nykyisen valtuustokauden aikana. Ohjaajia on voitu lisätä myös eteläiseen nuorisotyöyksikköön, johon myös Ruoholahden nuorisotalo kuuluu. Nuorisotyön resurssien suuntaaminen tehdään tietoperusteisesti nuorten tarpeet huomioiden.

Nuorisopalveluissa on käynnissä vuoden 2024 loppuun kestävä tiimiesihenkilökokeilu. Kokeilun yksi tarkoitus on lisätä nuoriso-ohjaajille aikaa nuorten kohtaamiseen työtehtävien priorisoinnilla ja työnjaon suunnittelun siirtämisellä nuorisotyöyksiköissä työskenteleville tiimiesihenkilöille ja vastuuohjaajille. Nuorisotalojen avoimen toiminnan asiakaskyselyissä ohjaajien merkitys nuorten vastauksissa korostuu myönteisenä palautteena, kun nuoret ovat arvioineet saamaansa tukea ja apua ohjaajilta. Tiimiesihenkilötyön vakinaistamista selvitetään parhaillaan.

Nuorisopalvelut on myös käynnistänyt nuorisotilojen aukiolotarkastelun. Työn tavoite on yhtenäistää alueellisten nuorisotalojen aukioloaikoja. Tarkastelussa tullaan lisäämään hallitusti ja järkevästi perjantai- ja lauantai-iltoihin toiminta-aikaa.

Ruoholahden nuorisotalo sijaitsee Eteläisessä nuorisotyöyksikössä, mikä kuuluu Läntiseen nuorisotyön osastoon. Eteläisessä nuorisotyöyksikössä on kaksi nuorisotaloa ja nuorten tila keskustakirjasto Oodissa. Eteläisessä nuorisotyöyksikössä on 32 vakanssia, jotka sijoittuvat alueellisen nuorisotyön- ja jalkautuvan nuorisotyön tiimeihin. Alueellisen nuorisotyön tiimissä työskentelee 1 tiimiesihenkilö ja 15 nuoriso-ohjaajaa,

Jalkautuvan nuorisotyön tiimin 11 nuoriso-ohjaajaa ja tiimiesihenkilö vastaavat jalkautuvasta nuorisotyöstä koko kaupungin alueella jalkautumalla puistoihin, kauppakeskuksiin, rautatieasemalle ja muihin nuorten suosimiin ajanviettopaikkoihin sekä liikkuen erilaisissa tapahtumissa.

Eteläisen nuorisotyöyksikön hankkeissa työskentelee 6 nuoriso-ohjaajaa joista 4 nuoriso-ohjaajaa työskentelee yhteistyössä Helsingin poliisin ennalta estävässä toiminnassa ja 2 nuoriso-ohjaajaa Kaskon kanssa yhteistyössä toisella asteella.

Close

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa 10.9.2024 mennessä kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen talousarvioaloitteesta Ruoholahden nuorisotalolle lisää toimintaa. Aloite on kokonaisuudessaan liitteenä.

Lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä talousarvioaloitteista annettavat lausunnot samanaikaisesti talousarvioehdotusten kanssa. Lausunnoissa on selvitettävä, miten aloitteessa esitetyt toimenpiteet on otettu huomioon talousarvioehdotuksessa.

Lausunnossa on yksiselitteisesti mainittava, kuinka paljon aloitteessa esitetty toimenpide lisää tai vähentää määrärahojen tarvetta ja onko nämä sisällytetty hallintokunnan talousarvioehdotukseen. Vastaavasti on ilmoitettava toimenpiteen vaikutukset suoritemääriin sekä sisältyvätkö muutokset talousarvioehdotukseen.

Close

This decision was published on 03.09.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Ask for more info

Leena Jonkari, suunnittelija, puhelin: 09 310 71677

leena.jonkari@hel.fi