Tarveselvitys, Pitäjänmäen kirjasto ja Pitäjänmäen nuorisotila, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2024-008075
More recent handlings
Case 5. / 81 §

Pitäjänmäen kirjaston ja nuorisotilan tarveselvitys

Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Pitäjänmäelle osoitteeseen Viinenkuja 6 toteutettavan kirjaston ja nuorisotilan sekä isomman liikuntasalin tarveselvityksen.

Lisäksi lautakunta totesi, että asunnon vuokraaminen nuorisopalveluiden käyttöön on selvitettävä hankesuunnittelun yhteydessä tarkemmin, koska asumisen järjestäminen ei ole toimialan omaa toimintaa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Mustafa Gürler.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Pitäjänmäen kirjasto ja nuorisotalo toimivat osoitteessa Viinenkuja 6 yhdessä Pitäjänmäen peruskoulun kanssa. Valmisteilla oleva hanke käsittää vanhan koulurakennuksen perusparannuksen sekä peruskoulun huonokuntoisen laajennusosan, kirjaston ja nuorisotalon korvaamisen uudisrakennuksella. Hankkeen yhteydessä tontille sijoitetaan tilat myös päiväkodille ja esiopetukselle.

Nykyisten tilojen käyttö loppuu keväällä kesällä 2026 ja toiminta jatkuu väistötiloissa uudisrakennuksen valmistumiseen saakka, kunnes uudet tilat otetaan käyttöön elokuuhun 2029 mennessä.

Tilahanke parantaa palveluiden järjestämistä

Hankkeen esiselvityksen yhteydessä on päädytty toteuttamaan nuorisotilat peruskorjattavaan 1950-luvun rakennukseen. Olemassa olevaan rakennukseen sijoittamisen osana nuorisotilat ovat kasvaneet alkuperäisestä tavoitteesta. Useasta vaihtoehtoisesta tarkastelusta ja suunnittelukierroksesta huolimatta muuta kokonaisratkaisua ei löydetty esiselvityksen aikana. Toiminnallisesti tulevat tilat ovat sopivat. Hankkeen yhteydessä ei toteuteta uutta moottorihallia Pitäjänmäen nuorisotilan yhteyteen. Peruskorjattavassa rakennuksessa oleva asunto on tarkoitus säilyttää. Asuntoa on esitetty nuorisopalveluiden käyttöön ja pohdittu soveltuvan Erasmus vaihtoihin ja muun kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen. Asunnon vuokraus nuorisopalveluiden käyttöön on selvitettävä tarkemmin hankesuunnittelun yhteydessä.

Koulujen liikuntasalien vapaa-ajan käyttöasteiden ja alueellisen tarkastelun perusteella hankkeessa toteutetaan suurempi liikuntasali vapaa-ajan käytön tarpeisiin. Liikuntasali lisää kasvavan läntisen Helsingin ja Pitäjänmäen asemanseudun vetovoimaisuutta liikuntapuisto- ja kenttäverkoston lisäksi myös sisälajien harrastuspaikkana. Nykyisessä koulurakennuksessa on koulun toiminta-aikojen ulkopuolisessa vapaa-ajan käytössä kaksi juhlasalia, jotka ovat kooltaan 181 m² ja 390 m². Toinen saleista siirtyy nuorisopalvelujen käyttöön peruskorjauksen jälkeen.

Hankkeessa toteutetaan 748 m² liikuntasali, josta kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala maksaa vuokran kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ohjeellisen salin koon 660 m²:stä ylimenevältä osalta. Tulevan salin vapaa korkeus 8,0 m ja sali on jaettavissa kolmeen osaan. Liikuntatilojen sijoittuminen ison koulukeskuksen, varhaiskasvatuksen ja nuorisopalvelujen yhteyteen mahdollistaa koulupäivän aikaisen liikunnan ja liikkumisen sekä lisää harrastamisen mahdollisuuksia alueella. Tilat tarjoavat olosuhteita mm. käsipalloon, futsaliin, lentopalloon ja koripalloon.

Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin 

Pitäjänmäen monitoimitaloon tulevan kirjaston ja nuorisotilan sekä liikuntasalin laajennuksen tilat ovat laajuudeltaan yhteensä arviolta 2087 htm². Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle on noin 27,53 euroa/ m²/kk eli noin 689 336 euroa vuodessa.

Nykyisten tilojen laajuus on 1547 htm² ja vuokrakustannukset 351 450 euroa vuodessa. Kirjaston laajuus on 732 htm² ja vuokakustannukset 167 000 euroa vuodessa. Nuorisotilojen laajuus on 815 htm ja vuokrakustannukset 184 450 euroa vuodessa.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin varataan 400 000 euroa kalustamiseen ja 200 000 euroa tieto- ja viestintäteknologian laitehankintoihin. Pitäjänmäen uuden monitoimitalon kirjaston ja nuorisotilan sekä liikunnan tilatarpeet on esitetty liitteenä olevassa huonetilaohjelmassa.

Osallisuus ja muu yhteisvalmistelu

Hankesuunnitelma tullaan laatimaan kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä kuullaan asiantuntijoina Kaupunginmuseon, rakennusvalvonnan ja ympäristöpalvelun edustajia, esteettömyysasiamiestä sekä toimialojen työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Väistötilat tarvitaan nuorisotoiminnalle

Hankkeen aikana nykyisen rakennuksen purkamisen ja uuden rakentamisen aikana tarvitaan väistötilat nuorisotoiminnalle. Väistötilojen vuokrakustannukset tarkentuvat hankesuunnittelun aikana.

Lapsivaikutusten arviointi 

Kirjasto ja nuorisotila ovat toimineet samalla tontilla koulun kanssa, joten vaikutukset palveluiden saavutettavuuteen ovat neutraalit.

Positiivisia vaikutuksia saadaan, kun hankkeen toteuttamisella varmistetaan terveelliset, turvalliset, tarkoituksenmukaiset ja esteettömät tilat. Suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota sisäilman laatuun, valaistukseen, luonnonvalon hyödyntämiseen, visuaalisesti ja akustisesti rauhalliseen ääniympäristöön.

Negatiivisien vaikutuksien arvioidaan olevan lyhytaikaisia toiminnan siirtyessä väistötiloihin ja joudutaan miettimään vaihtoehtoisia tapoja järjestään toimintaa.

Päätöksen myönteisiä vaikutuksia voidaan vahvistaa liikennesuunnittelulla varmistamalla lasten turvalliset kevyen liikenteen yhteydet rakennukseen ja sen lähialueille. Liikenneyhteyksiin liittyvät riskiarviot käydään suunnittelun aikana läpi. Nuorisotyö elää nuorten arjesta ja osallisuudesta, joten nuorisotilojen suunnittelussa tulee huomioida niiden muuntojoustavuus. Saavutettavuus tarkoittaa myös lapsen kokoisten toiminnallisuuksien suunnittelua sekä pienten lasten mittakaavan huomioimista osassa tiloissa. Asukaskäytön mahdollistamisessa tulee samalla minimoida yhteentörmäykset esim. varastotilojen määrällä ja sijainnilla.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää tilahankkeesta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä. Koulun ja päiväkodin tarveselvityksestä päättää kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Close

This decision was published on 14.06.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Ask for more info

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87783

matti.kuusela@hel.fi

Mikko Vatka, nuorisoasiainjohtaja, puhelin: 09 310 71252

mikko.vatka@hel.fi

Katri Vänttinen, kirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 31023126

katri.vanttinen@hel.fi

Saara Ihamäki, aluekirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 85503

saara.ihamaki@hel.fi

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23188

tiina.horkko@hel.fi

Mustafa Gürler, arkkitehti, puhelin: 09 310 26435

mustafa.gurler@hel.fi