Paikallinen sopimus vuosityöaikaan otetun aikuislukion erityisopettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan työajasta

HEL 2024-008663
More recent handlings
§ 30

Paikallinen sopimus, vuosityöaikaan otetun aikuislukion erityisopettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan työaika

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja hyväksyi liitteen mukaisen paikallisen sopimuksen vuosityöaikaan otetun aikuislukion erityisopettajana toimivan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan työajasta.

Päätöksen perustelut

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kuntajaosto on antanut KT:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n neuvottelutuloksen mukaisesti valtuutuksen kunnille sopia paikallisesti virkaehtosopimuksella aikuislukion erityisopettajina toimivien viranhaltijoiden ja päätoimisten tuntiopettajien palvelussuhteen ehdoista. Valtuutuksen mukaiset määräykset ovat rakenteeltaan yhdenmukaisia lukion vuosityöaikaan otetun erityisopettajan työaika- ja palkkausmääräyksien kanssa (Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus osio B 6b § ja 13b §).

Työnantajan edustajat ja JUKO ry:n pääluottamusmiehet ovat sopineet paikallisen virkaehtosopimuksen laatimisesta KT:n yleiskirjeen 17/2023 mukaisesti. JUKO ry:n pääluottamusmiehet ovat saaneet sopimukselle opetusalan ammattijärjestö OAJ:n valtuutuksen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja hyväksyy kaupungin puolesta sellaiset paikalliset virka- ja työehtosopimukset, joilla ei ole taloudellisesti merkittävää vaikutusta.

This decision was published on 17.06.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Maiju Räsänen, asiantuntija, puhelin: 09 310 31675

maiju.rasanen@hel.fi

Decisionmaker

Petri Lumijärvi
henkilöstöjohtaja

Attachments

1. Paikallinen sopimus vuosityöaikaan otetun aikuislukion erityisopettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan työajasta
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.