Valtuustoaloite, opetushenkilökunnan määrää lisättävä erityisluokilla, joissa hyvin eri-ikäisiä lapsia
V 22.1.2025, Valtuutettu Anna Lemströmin aloite opetushenkilökunnan määrän lisäämiseksi erityisluokilla
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Anna Lemström ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että erityisluokilla, joilla lasten ikähaitari on laaja, tulee aina olla erityisluokanopettajan lisäksi vähintään yksi resurssiopettaja tai koulunkäyntiavustaja. Lisäksi vanhempien on halutessaan saatava hakea lapselleen paikkaa toisen koulun alueellisesta erityisluokasta, jos oman lähikoulun erityisluokalla ei ole muita saman ikäluokan lapsia. Aloite on liitteenä 1.
Perusopetusasetus 20.11.1998/852 määrää opetusryhmien muodostamisesta ja ryhmien koosta. Silloin kun opetusta annetaan lähipalvelun erityisluokalla, saa opetusryhmässä olla enintään kymmenen oppilasta.
Perusopetuksen oppimisen tuen lainsäädäntö on muuttumassa 1.8.2025 alkaen. Eduskunta on käsitellyt lakia joulukuussa ja tasavallan presidentti on vahvistanut lain 30.12.2024. Tämän jälkeen Opetushallitus uudistaa opetussuunnitelman perusteista luvun 7, joka koskee tuen järjestämistä. Oppimisen tuen lainsäädäntöuudistus tuo mukanaan muutoksia oppimisen tuen järjestämiseen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulee kiinnittää huomiota riittävään resursointiin oppimisen tuen lainsäädännön muutoksen tullessa voimaan.
Luokkamuotoista erityisopetusta annetaan lähipalvelun erityisluokilla ja keskitettynä palveluna. Lähipalvelun erityisluokkia on sijoitettu niihin kouluihin, joiden alueella erityistä tukea tarvitsevat lapset asuvat. Näin mahdollisimman moni oppilas voi opiskella omassa lähikoulussa.
Oppilaan tarvitsema tuki järjestetään lähtökohtaisesti sellaisessa koulussa, joka oppilaalle osoitettaisiin myös ilman tuen tarvetta. Helsingin suomenkielinen perusopetus on perustanut lähipalvelun erityisluokkia niihin kouluihin, joissa on tuen tarpeisia lapsia. Erityisluokkia on koulusta riippuen 1–12 luokkaa. Tällä pyritään vahvistamaan kaikkien oppilaiden yhdenvertaisuutta ja lisäämään oppilaiden osallisuutta omassa yhteisössään.
Helsingin kaupungin perusopetus kohdentaa lähipalvelun erityisluokkaan yhden erityisluokanopettajan ja yhden koulunkäynninohjaajan resurssin. Helsingin suomenkielisessä perusopetuksessa on kymmenessä 1.–6. luokkien ala-asteen koulussa yksi lähipalvelun erityisluokka. Tämä tarkoittaa sitä, että näissä kouluissa erityisluokalla on oppilaita usealta eri luokka-asteelta. Kahdessa 1.–9. luokkien yhtenäisessä peruskoulussa on vain yksi lähipalvelun erityisluokka. Näissä kahdessa erityisluokassa oppilaita on sekä ala- että yläkoululuokilta. Näihin kahteen kouluun suomenkielinen perusopetus on kohdentanut lisämäärärahaa erityisopettajan palkkaamiseen.
Oppilaaksioton periaatteiden tulee olla yhdenvertaiset kaikilla perusopetusikäisillä. Huoltajien oikeus valita oman lapsen
koulu, jossa lapsen erityinen tuki toteutettaisiin, lisäisi pahimmillaan segregaatiota.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Kaupunginhallitus 07.01.2025 § 11
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Paavo Arhinmäen ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 26.11.2024 § 329
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta Anna Lemströmin valtuustoaloitteesta lisätä opetushenkilöstön määrää niille erityisluokille, joissa on hyvin eri-ikäisiä lapsia:
Luokkamuotoista erityisopetusta annetaan lähipalvelun erityisluokilla ja keskitettynä palveluna. Lähipalvelun erityisluokkia on sijoitettu niihin kouluihin, joiden alueella erityistä tukea tarvitsevat lapset asuvat. Näin mahdollisimman moni oppilas voi opiskella omassa lähikoulussa. Keskitetyn palvelun erityisluokkia ovat pidennetyn oppivelvollisuuden toiminta-alueittain järjestettävä opetus (TOI), kehitysvammaisten oppilaiden opetus (POY), autismiopetus (EAU), kielellisten erityisvaikeuksien oppilaiden opetus (SLI), kuulovammaisten lasten opetus (EKU) ja tuettujen erityisluokkien opetus. Keskitettyä palvelua ovat myös erityiskoulujen erityisluokat. Helsingin suomenkielisessä perusopetuksessa on erityisluokkia lukuvuonna 2024–2025 yhteensä 397 kappaletta.
Perusopetusasetus 20.11.1998/852 määrää opetusryhmien muodostamisesta ja ryhmien koosta. Silloin kun opetusta annetaan lähipalvelun erityisluokalla, saa opetusryhmässä olla enintään kymmenen oppilasta.
Koulunkäynninohjaajien resursointi
Koulu saa laskennallisen määrärahan ohjaajaresursseiksi. Rehtori vastaa koulun budjetin kohdentamisesta siten, että oppilaiden opetukseen osallistumisen tarpeellinen tuki ja ohjaus toteutuvat.
Helsingin kaupungin perusopetus kohdentaa määrärahojen mukaisesti lähipalvelun erityisluokkaan 1 erityisluokanopettajan ja 1 koulunkäynninohjaajan resurssin. Keskitetyn palvelun erityisluokissa koulunkäynninohjaajan resurssia on 2–5 ohjaajaa luokkamuodosta riippuen. Tuetussa erityisluokassa on koulunkäynninohjaajan lisäksi vielä laaja-alainen erityisopettaja erityisluokanopettajan työparina.
Lähikouluperiaatteen vahvistaminen
Lähikouluperiaatteen toteuttamisen periaatteet ovat vahvat. Suomi on sitoutunut useihin kansainvälisiin sopimuksiin (mm. Unescon Salamancan julistus 1994 ja sen seurantaraportti vuodelta 2020, YK:n yleissopimus lasten oikeuksista). Näiden kansainvälisten sopimusten lähtökohta on oppilaan oikeus opiskella omassa lähikoulussaan aina kun se on mahdollista ja Suomi on sitoutunut kehittämään koulujärjestelmäänsä niiden pohjalta siten, että kaikkien lasten ja nuorten oppiminen voidaan turvata mahdollisimman hyvin. Perustuslain (731/1999) 6 § kieltää syrjinnän ja edellyttää kaikkien yksilöiden yhdenvertaista kohtelua. Hallituksen esityksessä 109/2009 todetaan, että ”erityistä tukea saavan oppilaan opetus olisi järjestettävä hänen lähikoulussaan ja hänelle luontaisesti määräytyvässä paikassa.”
Helsingin kaupunki on halunnut vahvistaa kaupunkistrategiassaan lähikouluperiaatetta. Tavoitteena on, että oppilaan tarvitsema tuki järjestetään lähtökohtaisesti sellaisessa koulussa, joka oppilaalle osoitettaisiin myös ilman tuen tarvetta. Helsingin suomenkielinen perusopetus on perustanut lähipalvelun erityisluokkia niihin kouluihin, joissa on tuen tarpeisia lapsia. Erityisluokkia on koulusta riippuen 1–12 luokkaa. Tällä pyritään vahvistamaan kaikkien oppilaiden yhdenvertaisuutta ja lisäämään oppilaiden osallisuutta omassa yhteisössään.
Helsingin suomenkielisessä perusopetuksessa on kymmenessä 1.–6.luokkien ala-asteen koulussa yksi lähipalvelun erityisluokka. Tämä tarkoittaa sitä, että näissä kouluissa erityisluokalla on oppilaita usealta eri luokka-asteelta. Erityisluokkien lisäresursointiin ei kaupungilla ole erillistä rahoitusta. Kahdessa 1.–9.luokkien yhtenäisessä peruskoulussa on vain yksi lähipalvelun erityisluokka. Näissä kahdessa erityisluokassa oppilaita on sekä ala- että yläkoululuokilta. Näihin kahteen kouluun suomenkielinen perusopetus on kohdentanut lisämäärärahaa erityisopettajan palkkaamiseen. Oppilaaksioton periaatteiden tulee olla yhdenvertaiset kaikilla perusopetusikäisillä. Huoltajien oikeus valita oman lapsen koulu, jossa lapsen erityinen tuki toteutettaisiin, lisäisi pahimmillaan segregaatiota.
Yhteenveto
Perusopetuksen oppimisen tuen lainsäädäntö on muuttumassa 1.8.2025 alkaen. Tällä hetkellä esitys uudesta lainsäädännöstä on eduskunnan käsittelyssä. Uusi laki pitäisi olla päätettävänä joulukuussa 2024. Tämän jälkeen Opetushallitus uudistaa opetussuunnitelman perusteista luvun 7, joka koskee tuen järjestämistä. Oppimisen tuen lainsäädäntöuudistus tuo mukanaan muutoksia oppimisen tuen järjestämiseen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulee kiinnittää riittävään resursointiin oppimisen tuen lainsäädännön muutoksen tullessa voimaan.
Käsittely
Esittelijä muutti ehdotusteen siten, että kohta: "Koulupaikan ei tule pohjautua huoltajien mielipiteeseen, vaan oppilaaksioton periaatteiden tulee olla yhdenvertaiset kaikilla perusopetusikäisillä. Huoltajien oikeus valita oman lapsen koulu, jossa lapsen erityinen tuki toteutettaisiin, lisäisi pahimmillaan kaupungin koulushoppailua ja segregaatiota.", muutetaan kuulumaan seuraavasti: Oppilaaksioton periaatteiden tulee olla yhdenvertaiset kaikilla perusopetusikäisillä. Huoltajien oikeus valita oman lapsen koulu, jossa lapsen erityinen tuki toteutettaisiin, lisäisi pahimmillaan segregaatiota.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.
12.11.2024 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Maria Tauriainen, oppimisen tuen yksikön päällikkö, puhelin: 310 31855
Presenter information
Ask for more info
Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256