Hankinta, pienhankinta, Paloheinän ulkoilumajan kilpailutus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Paloheinän kahvilatoiminta ja ulkoilumajan ylläpito käyttöoikeussopimuksena
Päätös
Toimialajohtaja päätti hankkia Paloheinän kahvilatoiminnan ja ulkoilumajan ylläpidon hankinnan käyttöoikeussopimuksena Makulux Oy:ltä (3119021–4) tarjouspyynnössä ilmoitettujen ehtojen mukaisesti arvonlisäverottomaan kokonaishintaan enintään 350 000 euroa.
Hankinnan sopimuskausi alkaa viimeistään 1.9.2024, hankinnan sopimuskausi on sen mukaisesti voimassa 31.8.2028 asti.
Käyttöoikeussopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Käyttöoikeussopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi ja kun Makulux Oy:n tilaajavastuulain mukaiset todistukset on tarkistettu ja hyväksytty.
Toimialajohtaja valtuuttaa sopimuksen allekirjoittamisen yksikön päällikölle.
Päätöksen perustelut
Käyttöoikeussopimuksen kohteena on Paloheinän kahvilatoiminnan ja ulkoilumajan ylläpidon hankinta Helsingin kaupungin tapahtumapaikka Paloheinän ulkoilualue, osoitteessa Pakilantie 124, 00670 Helsinki tarjouspyyntöasiakirjoista tarkemmin ilmenevällä tavalla.
Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on käyttöoikeussopimuksena noin 350 000 euroa (alv 0 %). Hankinnan arvo perustuu sopimuksensaajan sopimuksen voimassaoloaikana tuottamaan liikevaihtoon ilman arvonlisäveroa.
Hankintamenettely
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala lähetti 25.06.2024 kynnysarvon alittavan kilpailutuksen tarjouspyynnön Paloheinän kahvilatoiminta ja ulkoilumajan ylläpito käyttöoikeussopimuksena.
Saadut tarjoukset
Määräaikaan 10.07.2024 klo 12.00 mennessä saatiin kaksi (2) tarjousta: Makulux Oy (3119021–4) ja Musiikkikahvila Kukkakeidas Oy (3280540-1).
Soveltuvuusvaatimusten täyttymisen ja tarjouksen tarkistus
Tarjouspyynnössä asetettujen soveltuvuusehtojen täyttymisen ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastuksen yhteydessä todettiin, että kaikki tarjoukset täyttävät niille asetetut vähimmäisvaatimukset lukuun ottamatta tilaajavastuulain mukaisia selvityksiä. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjoajan tulee pyydettäessä osoittaa täyttävän mainitut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset pyydetään valitulta palveluntuottajalta ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Tarjousten vertailu
Tarjousten vertailussa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta, jossa vertailuperusteena olivat hintatekijät 50 pistettä ja palvelun laatutekijät arvoltaan 50 pistettä.
Hintakriteerinä on suurin annettu vuokra euroina per kuukausi ilman arvonlisäveroa.
Palvelun laatua vertailtiin seuraavien tekijöiden perusteella:
Liikeideaa, kokemus tarjouspyynnön mukaisen palvelutoiminnan harjoittamisesta ja kahvion tuotevalikoiman laajuudesta
Makulux Oy:n laatuarvioinnin kuvauksessa on huomioitu kaikki vaaditut seikat. Liikeidea on toimiva ja realistinen, sekä kahvilan tuotevalikoima on riittävän laaja. Tarjoajan kokemus on riittävä.
Kokonaistaloudellisesti edullisimman hinta-laatusuhteeltaan parhaimman tarjouksen perusteella valituksi tulee Makulux Oy.
Tarjouksen vertailutaulukko on tämän päätöksen liitteenä 1.
Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta erikseen allekirjoitettavalla tarjouspyynnön liitteenä olleen sopimusluonnoksen mukaisella sopimuksella. Sopimuksessa noudatetaan Julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluhankinnoissa (Jyse 2014 Palvelu).
Asiakirjojen julkisuus
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianomaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä.
Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
Toimivalta
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 11.4.2023, § 50 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että toimialajohtaja voi päättää hankinnoista 500 000 euroon saakka.
This decision was published on 12.07.2024
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Petri Angelvuo, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87906
Vesa Pirha, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 36408