Ikääntyneiden palvelujen yhteisöllisen asumisen myöntämisen perusteet
Yhteisöllisen asumisen hälytyskutsupalvelun asiakasmaksut
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti, että 1.1.2025 alkaen tai viimeistään kun tietojärjestelmien kannalta laskutus on mahdollista, Helsingin kaupungin seniorikeskusten ja palvelutalojen yhteisöllisen asumisen hälytyskutsupalvelun asiakasmaksu määräytyy seuraavasti:
- yksin asuvan bruttotulot enimmillään 1 470 euroa kuukaudessa tai pariskunnan bruttotulot enimmillään 2 170 euroa kuukaudessa:
- kuukausimaksu 35,68 euroa
- hälytyskäynti 23,25 euroa
- yksin asuvan bruttotulot yli 1 470 euroa kuukaudessa tai pariskunnan bruttotulot yli 2 170 euroa kuukaudessa:
- kuukausimaksu 71,36 euroa
- hälytyskäynti 46,50 euroa
Hälytyskutsun hälytyskäynneistä laskutetaan korkeintaan viideltä kerralta kuukaudessa.
Lisäksi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päättämään hälytyskutsupalvelun tulorajojen tarkistamisesta jatkossa työeläkeindeksin mukaisesti.
Käsittely
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttua asiantuntijaa.
Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Samuel Adouchief: Korvataan päätöskappale seuraavalla muotoilulla:
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päättää pitää esitetyt maksut aiemmalla tasollaan.
Taloussuunnitelma 2025–2027 kuvaa vuosien 2024–2027 kumulatiivisen tuloksen olevan nykytoimilla ennustettuna 23,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuoden 2023 sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tulos oli 29 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Perusteluissa esitettyjä taloudellisia säästöjä ei ole perusteltua toteuttaa 52,4 miljoonan euron ylijäämä-ennusteen vallitessa säästöjen tuottamien sosiaalisten- ja terveyshaittojen vuoksi. Esimerkiksi 1480 euron bruttotuloilla maksu voisi olla kuukaudessa jopa 303,86 euroa eli 20 % bruttotuloista.
Jäsen Samuel Adouchiefin vastaehdotus raukesi kannattamattomana.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Projektiasiantuntija ********** on kutsuttuna asiantuntijana.
Lainsäädäntö
Hälytyskutsupalvelu on Helsingin kaupungin seniorikeskusten ja palvelutalojen yhteisöllisen asumisen uusi tukipalvelutuote. Hälytyskutsupalvelua voidaan järjestää sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 §:n 2 momentin mukaisena muuna 11 §:n mukaisiin tarpeisiin vastaavana sosiaalipalveluna (Hyvil-yleiskirje 1/2023: Sosiaalihuoltolain ja lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä niihin liittyvien lakien muutokset 1.1.2023 alkaen).
Sosiaalihuoltolain 19 §:n mukaan tukipalveluja järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat niitä sillä perusteella, että heidän toimintakykynsä on alentunut korkean iän, sairauden vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Yhteisöllisessä asumisessa asiakkaan asuminen ja palvelut järjestetään erikseen. Asiakkaan palvelujen järjestäminen perustuu palvelujen myöntämisen perusteisiin (sosiaali- ja terveyslautakunta 30.11.2021 § 272), sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaiseen palvelutarpeen arviointiin ja 39 §:n mukaiseen asiakkaalle laadittavaan asiakassuunnitelmaan. Helsingin kaupungin arviointitoiminnan asiakasohjaus tekee sosiaalipalvelujen myöntämisestä muutoksenhakukelpoisen hallintopäätöksen.
Palvelut järjestetään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan erillisinä sosiaalipalveluina, kotihoidon palveluun rinnastettavana palveluna (sosiaalihuoltolaki 19 a §) ja tukipalveluina (sosiaalihuoltolaki 19 §).
Lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992, jäljempänä asiakasmaksulaki) 1 §:n mukaan hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksujen enimmäismäärät on määritelty asiakasmaksulaissa sekä asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992, jäljempänä asiakasmaksuasetus). Palvelusta ei saa periä niiden tuotantokustannuksia suurempaa maksua (asiakasmaksulaki 2 §). Hyvinvointialue voi päätöksellään ottaa käyttöön laissa ja asetuksessa esitettyä pienemmät maksut tai antaa palvelun maksutta. Helsingin kaupunkiin sovelletaan, mitä hyvinvointialueista on säädetty.
Hälytyskutsupalvelu
Hälytyskutsupalvelu on Helsingin kaupungin seniorikeskusten tai palvelutalojen tuottama tukipalvelutuote omiin yksiköihin, joissa on iäkkäiden yhteisöllistä asumista.
Yhteisöllisen asumisen asukkaat saavat tarvittaessa käyttöönsä hälytyskutsun sekä mahdolliset auttamiskäynnit vuoden jokaisena päivänä, kaikkina vuorokauden aikoina.
Hälytyskutsulla pyritään lisäämään asiakkaan turvallisuutta ja ehkäisemään ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä.
Asiakasmaksun määräytymisperusteet
Hyvinvointialue saa periä asiakassuunnitelmaan sisältyvistä sosiaalihuoltolain 19 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tukipalveluista sekä sosiaalihuoltolain 14 §:n 2 momentin perusteella järjestetyistä asumista tukevista palveluista kohtuullisen maksun (asiakasmaksulaki 10 h §).
Yhteisöllisessä asumisessa ei ole ollut aiemmin erillistä hälytyskutsupalvelua, josta asiakasta olisi laskutettu erillisenä tukipalveluna. Seniorikeskuksissa ja palvelutaloissa on hoitajakutsut, joiden käyttötarkoitus on eri kuin hälytyskutsun. Ympärivuorokautisessa hoidossa hoitajakutsu sisältyy palveluun.
Hälytyskutsupalvelun hinnat ovat samat, kuin sosiaali- terveys- ja pelastuslautakunnan 22.10.2024 § 221 päättämät turvapuhelinpalvelun asiakasmaksut 1.1.2025 alkaen.
Hälytyskutsupalvelun asiakasmaksu 1.1.2025 alkaen tai viimeistään kun tietojärjestelmien kannalta laskutus on mahdollista.
Jatkossa hälytyskutsupalvelun asiakasmaksu määräytyisi asiakkaan tulojen perusteella siten, että tulorajan alapuolella olevat saisivat palvelun edullisempana. Hälytyskäynnit laskutettaisiin toteuman mukaan, kuitenkin enintään viideltä kerralta kuukaudessa.
Asiakasmaksu esitetään 1.1.2025 alkaen tai viimeistään kun tietojärjestelmien kannalta laskutus on mahdollista seuraavasti:
- yksin asuvan bruttotulot enimmillään 1 470 euroa kuukaudessa tai pariskunnan bruttotulot enimmillään 2170 euroa kuukaudessa:
- kuukausimaksu 35,68 euroa
- hälytyskäynti 23,25 euroa
- yksin asuvan bruttotulot yli 1 470 euroa kuukaudessa tai pariskunnan bruttotulot yli 2170 euroa kuukaudessa:
- kuukausimaksu 71,36 euroa
- hälytyskäynti 46,50 euroa
Hälytyskäynti laskutetaan korkeintaan viideltä kerralta kuukaudessa.
Taloudelliset vaikutukset
Asiakasmaksutuotot kattavat osan palvelun järjestämisen kustannuksista.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.
Vaikutusten arviointi
Asiakkaille, jotka ottavat hälytyskutsupalvelun käyttöön tulee uusi asiakasmaksu. Maksun tulosidonnaisuuden vuoksi uusi asiakasmaksu vaihtelisi asiakkaan tulotason mukaan. Maksu kuitenkin huomioisi kaikista pienituloisimmat asiakkaat. Hälytyskäyntien rajaus enintään viiteen maksulliseen käyntiin kuukaudessa ehkäisee asiakkaille koituvaa maksutaakkaa.
Asiakkaiden oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu paranee, kun hälytyskutsupalvelulla on samat hinnat kuin Palvelukeskus Helsingin tuottamassa turvapuhelinpalvelussa.
Asiakkaalla on mahdollisuus hakea sosiaalihuollon asiakasmaksuihin asiakasmaksulain 11 §:n mukaisesti asiakasmaksun alentamista tai perimättä jättämistä. Asiakkaalle kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia voidaan ehkäistä tiedottamalla asiakasta alentamisen ja perimättä jättämisen mahdollisuudesta heti palvelun käynnistämisen vaiheessa asiakasmaksulain 11 §:n informointivelvoitteen mukaisesti.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 27.08.2024 § 163
This decision was published on 17.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Maritta Haavisto, seniorikeskusten johtaja, puhelin: 09 310 44450