Hankesuunnitelma, Töyrynummentie 8, päiväkoti Kaskisavun esikoulutilojen sisäilmakorjaus
Suutarinkylän peruskoulun Lpk Kaskisavun esikoulutilojen sisäilmakorjaukset, hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä Suutarinkylän peruskoulun lasten päiväkoti Kaskisavun esikoulutilojen sisäilmakorjaushankkeen 19.8.2024 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta arvonlisäverottomana on 1 095 530 euroa heinäkuun 2024 kustannustasossa, laajuus 300,5 brm².
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli tiimipäällikkö Kalevi Hinkkanen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Yleistä hankkeesta
Päiväkoti Kaskisavu sijaitsee Suutarinkylässä Töyrynummen kaupunginosassa vierekkäin Suutarinkylän peruskoulun kanssa. Päiväkoti Kaskisavun esikouluryhmän toiminta on ollut Suutarinkylän peruskoulun tiloissa osoitteessa Töyrynummentie 8. Esikouluryhmän käytössä olevat tilat jäivät kesällä 2023 tyhjilleen sisäilmaongelmien vuoksi, jolloin esikouluryhmän toiminta siirtyi päiväkoti Kaskisavuun. Suutarinkylän peruskoulun tilat tarvitaan kuitenkin tilanahtauden vuoksi jälleen esikoululaisten käyttöön.
Sisäilmaongelmien korjaaminen edellyttää rakenteiden tiivistyskorjauksia sekä ilmanvaihtojärjestelmän uusimista. Nykyisten esikoulutilojen lisäksi vastaavat korjaukset tehdään myös näiden yläpuolella olevissa Suutarinkylän peruskoulun entisissä tekstiilityöpajan tiloissa, jotka ovat myös jääneet tyhjilleen sisäilmaongelmien takia. Kyseisten tilojen korjaukset mahdollistavat kahden esikouluryhmän sijoittamisen aikaisemman yhden esikouluryhmän sijaan.
Suutarinkylän peruskouluun on tulevina vuosina suunnitteilla peruskorjaus. Tämän vuoksi tässä hankkeessa tehtävät korjaustyöt on suunniteltu tehtäväksi peruskorjaustasoon, jolloin nyt korjattavia tiloja ei tarvitse sisällyttää tulevaan peruskorjaukseen. Tästä johtuen korjauksiin on sisällytetty märkätilojen sekä talotekniikan uusiminen korjausalueella.
Hankkeen sisältö
Hanke sisältää nykyisten pintamateriaalien ja talotekniikan purkutyöt, ulkoseinärakenteiden tiivistyskorjaukset, uuden ilmanvaihtojärjestelmän rakentamisen, muut talotekniikkatyöt sekä pintamateriaalien uusimisen. Hankkeeseen sisältyy myös uuden portaikon ja ylätasanteen rakentaminen 2. kerroksen ilmanvaihtokonehuoneeseen sekä kulkuyhteyden avaaminen 1. ja 2. kerroksen välille.
Käyttäjätoimialan lausunto
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustajat ovat olleet hankkeen suunnittelussa mukana ja hyväksyneet suunnitelmat hankkeen edetessä. Kyseessä on sisäilmakorjaushanke, josta ei aiheudu käyttäjille vuokravaikutusta. Tämän vuoksi käyttäjätoimialan lausunto hankesuunnitelmasta ei ole tarpeen.
Hankkeen laajuus
Hankkeen laajuus on 248,5 htm² ja 300,5 brm².
Kustannukset
Hankkeen kustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 1 095 530 euroa heinäkuun 2024 kustannustasossa (RI=110,9).
Tilakustannus käyttäjälle
Korjauksilla ei ole vaikutusta pääomavuokraan, vaan kyseiset korjaukset vaikuttavat ainoastaan ylläpitovuokraan. Hanke vaikuttaa kiinteistötyyppikohtaiseen ylläpitovuokraan vuoden 2027 alusta lukien.
Hankkeen rahoitus
Kaupunginvaltuuston 22.11.2023 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2024–2033 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu yhteensä 0,75 miljoonaa euroa vuodelle 2024. Hankkeen toteutuksen edellyttämä n. 1,095 milj. euron määrärahatarve otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.
Hankkeen toteutus ja aikataulu
Hankkeen toteutus- ja ylläpitovastuut ovat kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden Tilat-palvelulla.
Purkutyöt on kiireisestä aikataulusta johtuen suoritettu kesä-heinäkuussa 2024. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa syyskuussa 2024 ja valmistua joulukuussa 2024. Toiminta tiloissa alkaa tammikuussa 2025.
Väistötilat
Ei väistötilatarvetta. Hankkeen aikana päiväkoti Kaskisavun esikoulun toiminta toteutetaan päiväkoti Kaskisavun tiloissa viereisessä rakennuksessa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16. luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää tilahankkeita koskevien hanke- ja muiden suunnitelmien hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.
Kaupunginhallituksen päätöksen 18.9.2017 § 865:n mukaan rakennusten ja yleisten alueiden jaos-to tai sen määräämä viranomainen hyväksyy tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen arvonlisäveroton kokonaisarvo on enintään 5 000 000 euroa.
This decision was published on 10.09.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Maria Lähdemäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39843