Hankinta, täydennyskoulutukset kiusaamisen tunnistamisesta, ennaltaehkäisystä ja puuttumisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle

HEL 2024-012615
More recent handlings
§ 30

Hankinta, täydennyskoulutukset kiusaamisen tunnistamisesta, ennaltaehkäisystä ja puuttumisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle

Kehittämispalvelujohtaja

Päätös

Kehittämispalvelujohtaja päätti hankkia täydennyskoulutuksia kiusaamisen tunnistamisesta, ennaltaehkäisystä ja kiusaamiseen puuttumisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy:ltä saadun tarjouksen mukaisesti 31.12.2026 saakka.

Hankintaan sisältyy yhden (1) vuoden optiokauden mahdollisuus vuodelle 2027.

Hankinnan ennakoitu sitoumukseton arvo on enintään noin 90 000 euroa (alv 0%) varsinainen sopimuskausi ja optiokausi mukaan lukien.

Varsinaisen sopimuskauden ennakoitu arvo on enintään noin 60 000 euroa (alv 0 %).

Päätöksen perustelut

Hankinnan ennakoitu arvonlisätön arvo ei ylitä lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) § 25 mukaista kynnysarvoa eikä hankintayksiköllä ole velvollisuutta kilpailuttaa palvelua hankintalain mukaisesti. Kyseessä on pienhankinta, joka kilpailutettiin kevennetysti rajoitetulla menettelyllä.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan 26.9.2024 päivättyyn tarjouspyyntöön "Täydennyskoulutukset kiusaamisen tunnistamisesta, ennaltaehkäisystä ja puuttumisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle".

Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse 26.9.2024 seuraaville toimijoille:
Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Mieli Ry
Pelastakaa Lapset ry
Positive Education Oy
Positive Learning Oy
Ralla Oy

Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset oli esitettävä 8.10.2024 klo 12.00
mennessä. Esitettyihin kysymyksiin lähetettiin vastaukset sähköpostitse 8.10.2024.

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 24.10.2024 klo 16.00. Määräaikaan mennessä seuraavat toimijat jättivät tarjouksen:

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy
Mieli Ry
Positive Learning Oy

Tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä oli esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset
ja selvitysvelvollisuudet.

Tarjoajan soveltuvuuden osalta vaatimuksena oli, että koulutuksen järjestävällä tarjoajalla tulee olla riittävä määrä - vähintään kaksi (2) kappaletta - aiempaa kokemusta vastaavien koulutusprosessien toteuttamisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstöryhmille viimeisen 24 kuukauden ajalta.

Tarjoajan nimeäminen kouluttajien osalta vaatimuksena oli, että kouluttajalta/kouluttajilta edellytetään vähimmäisvaatimuksena soveltuvaa koulutustaustaa sekä riittävä määrä kokemusta – vähintään kaksi (2) kappaletta - palvelukuvauksen mukaisten koulutusten toteuttamisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle edellisen 24 kuukauden ajalta.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy:n, Mieli Ry:n ja
Positive Learning Oy:n tarjouksissaan antamista tiedoista ei käynyt selkeästi ilmi, täyttyykö tarjouspyynnön vähimmäisvaatimus kouluttajien kokemuksesta kaikkien tarjoukseen nimettyjen kouluttajien osalta. Tarjoajille lähetettiin 25.10.2024 pyyntö täydentää lähetettyjä tarjouksia kouluttajien soveltuvuuden osalta. Määräaika tarjousten täydentämiselle oli perjantaina 1.11.2024 klo 16.00 mennessä.

Täydennyspyynnön yhteydessä tarjoajille tarjottiin lisäksi mahdollisuutta täydentää laadun arvioinnissa käytettävää esimerkkimateriaalia koulutuksesta, sillä Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy:n, Mieli Ry:n ja Positive Learning Oy:n toimittaman esimerkkimateriaalin ei katsottu olevan kaikilta osin tarjouspyynnön mukainen

Mieli Ry toimitti täydennyksen 31.10.2024 ja Helsingin yliopisto koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy sekä Positive Learning Oy toimittivat täydennyksen 1.11.2024. Täsmennyksistä kävi ilmi, että tarjoajan nimeämät kouluttajat täyttävät vähimmäisvaatimuksen tarjoajan nimeäminen kouluttajien osalta. Lisäksi kaikki tarjoajat täydensivät laadun arvioinnissa käytettävää esimerkkimateriaalia.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy, Mieli Ry ja
Positive Learning Oy täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja saapuneet tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Tarjousvertailuun valittiin Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy, Mieli Ry ja Positive Learning Oy.

Hankittavan palvelun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus,
jonka perusteena käytettiin hinta-laatusuhteeltaan parasta tarjousta.
Hinnan painoarvo oli 55 pistettä ja laadun painoarvo 45 pistettä.

Hinnan painoarvo muodostui seuraavasti:
Webinaarin hinta, enintään 10 pistettä
Lähikoulutusten hinta, enintään 25 pistettä
Räätälöityjen toteutusten tuntihinta, enintään 20 pistettä

Laatuarviointi muodostui seuraavasti:
1. Tarjoajan laatima koulutussuunnitelma, enintään 15 pistettä
2. Tarjoajan laatima esimerkkimateriaali koulutuksesta, enintään 15 pistettä
3. Tarjoajan nimeämien kouluttajien soveltuvuus, enintään 15 pistettä

Tarjoajien kokonaispisteet olivat seuraavat:
Helsingin yliopisto koulutus- ja
elut HY+ Oy, 71,34 pistettä
Mieli Ry, 70 pistettä
Positive Learning Oy, 52,86 pistettä

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Helsingin yliopisto koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy.

Tarjousvertailu on tämän päätöksen liitteenä.

Sopimus

Sopimus alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta ja päättyy, kunnes sopimukseen
liittyvät tehtävät on suoritettu loppuun, kuitenkin viimeistään 31.12.2026.

Hankintaan sisältyy (1) vuoden optiokauden mahdollisuus vuodelle
2027. Tilaaja päättää optiokauden käytöstä viimeistään kahta (2) kuukautta
ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla
vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.
Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua tiedoksiannosta.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla
toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan
viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku
1 § 3 momentti 3 kohta). Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen
mukaan HEL 2023-005321, 23.5.2023 § 101, kehittämispalvelujohtaja
päättää arvonlisäverottomalta arvoltaan 100 000 euroa alittavista hankinnoista.

This decision was published on 04.12.2024

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Jesse Myllylahti, Pedagoginen asiantuntija, puhelin: 0931060043

jesse.myllylahti@hel.fi

Decisionmaker

Marjo Kyllönen
kehittämispalvelujohtaja